• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Kaahaaminen taajaman ulkopuolella

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja The Legend
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tilanne
Keskustelu on suljettu.
avaan siellä missä turvalliselta tuntuu enkä tosiaan välitä tippaakaan, jos motoristien maine sen takia tahraantuu.
Moni on yllättänyt tälläkin ajokaudella itsensä "avaamalla paikassa, mikä turvalliselta tuntuu", ja aivan erityisen usein näin on tapahtunut silloin, kun taajama on tuntunut turvalliselta avauspaikalta.

Tutustuhan vaikka Mäntsälän, Tattarisuon tai Turun melko tuoreisiin tapauksiin, sekä niiden erittäin karuun saldoon, ennen kuin rupeat täällä kohkaamaan taajamassa tai muualla koheltamisista. Kyseiset tapaukset ovat jäätäviä esimerkkejä siitä, missä on kaikista tyhmintä alkaa availemaan.
Niin, vieläkö ihmettelet miksi maalle ei haluta yhtään enempää kaahottajia? Liikennemäärään suhteutettuna täällä tapahtuu jo nyt aivan tarpeen paljon onnettomuuksia, joten tänne kaivata yhtään enempää porukkaa, joka ei edes tiedä missä mikin liittymä sijaitsee, kuinka paljon siellä on lapsia jne. On paljon parempi, että paukuttelet menemään sitä kotikatuasi äläkä perkele usuta tänne noita Rosseja.  Ja, jos homma ei ala pian upota, niin tullaan sorapyörillä vastavierailulle ja tuodaan samalla pari sutta ja karhua muutoin niin ankeaan Hesan luontoon.
biggrin.gif
 
Onko tämä tieto perustettu kenties Legen legendaarisiin tutkimusretkiin ellei peräti ristiretkiin?

Pikku vinkkinä että mm. tiepituuksiin suhteutettuna taajamissa henkilävahinko onnettomuudet ovat 5 kertaa todennäköisempiä 100km kohti verrattuna esim taajamien ulkopuolelle (tässä ei ole pää teitä mukana vaan nimen omaan nini sanottuja kantateitä ja muita missä nyt ollaan vissiin availemassa) Samaten henkilövahinkoihin johtaneet tapaturmat ovat n. 4 kertaiset taajamissa verrattuna taajamien ulkopuolella kun suhteutetaan asukaslukuun.

Ainut asia mikä on suunnilleenkaan samassa on kuolemat mutta sekin tod näk sen vuoksi että taajamissa vauhdit ovat niin paljon hiljaisemmat jotta niitä ei niin "herkästi" kopsahtaessa tule.

Ja nämä on perustettu mm. liikenneturvan ja suomen kuntien liikenneturvallisuuden tekemiin laskelmiin eikä varmaan ole vartailu kelpoista materiaalia Legendan tutkimuksien kanssa joten helsinkö vaviskoon jos sieltä ihan yksi mopo tulee käymään pääkaupunkiseudulla. (pst... varo sitten ku muutkin siellä ajaa sora tyylisillä vehkeillä mutta käyttäen slicksejä niin saatat maalaispoikana jäädä jalkoihin)
 
Niin, vieläkö ihmettelet miksi maalle ei haluta yhtään enempää kaahottajia? Liikennemäärään suhteutettuna täällä tapahtuu jo nyt aivan tarpeen paljon onnettomuuksia, joten tänne kaivata yhtään enempää porukkaa, joka ei edes tiedä missä mikin liittymä sijaitsee
Kuka yleensä haluaa mennä maalle pujottelemaan niiden saatanan savipaakkujen välistä? Tuossa asiassa voisi sopia niin että ajelkoot kaupunkilaiset taajamissa ja motareilla, ja juntit pysykööt zetoreillaan pellolla, ja sitten kun sieltä pellolta tullaan sivistykseen eli asvaltille niin putsataan ne helvetin renkaat tai siivotaan jäljet mitä sinne ihmisten kiusaksi jätetään! Ja jollei paakut lähde sieltä tieltä niin ei muuta kuin tekemään kahdeksikkoa crossipyörällä sinne syysviljapellolle
biggrin.gif
 
Pitääkö tämä nyt käsittää niin, että Legendan mielestä kaahata saa, mutta ei hänen lähellään? Tälle mielipiteelle on lyhennekin: NIMBY.
 
Nyt on pakko kysyä, mitä tällä avauksella ajetaan takaa?
Minä kuvittelin, että Lekentti itte haluaa kaahata taajaman ulkopuolella, mutta se alkoikin kiroilemaan muita?
Eiks toi 1835 ole aikalailla taajamien ulkopuolinen tie ja sitä hän itse suosittelee ajettavaksi tuhatta ja sataa/vaatii muita ajamaan
Mun mielestä kaahaaminen ei ole viisasta missään.Hiukan nopeampaa vaan voi ajella jos on kiiru?
Nimimerkillä:ymmällään oleva maalainen?
 
"niin miksi ei pyritä ennemmin sellaiseen tilanteeseen, jossa kaikki pelkäisivät yhtä paljon"

Mul  on kuule Terhi kauhee visio......
Jostain syystä epäilen, että nyt on joku ollu ajaa Lekentin lapsen yli ja se vaatii taajaman ulkopuolelle samaa rajoitusta kuin taajamaan?
Yhtäkkiä yllättäen kaahauksen puolustaja haluaakin kaikkien ajavan 40km/h JOKAPAIKASSA?

P.s...aika ihme hippi pitäs olla jotta tietäs jokaisen taajaman ulkopuolisen liityymän Helsingistä Ivaloon....
 
Pikku vinkkinä että mm. tiepituuksiin suhteutettuna taajamissa henkilävahinko onnettomuudet ovat 5 kertaa todennäköisempiä 100km kohti verrattuna esim taajamien ulkopuolelle (tässä ei ole pää teitä mukana vaan nimen omaan nini sanottuja kantateitä ja muita missä nyt ollaan vissiin availemassa)  Samaten henkilövahinkoihin johtaneet tapaturmat ovat n. 4 kertaiset taajamissa verrattuna taajamien ulkopuolella kun suhteutetaan asukaslukuun.

Ainut asia mikä on suunnilleenkaan samassa on kuolemat mutta sekin tod näk sen vuoksi että taajamissa vauhdit ovat niin paljon hiljaisemmat jotta niitä ei niin "herkästi" kopsahtaessa tule.
Eli haluat siis sanoa tilastoihin nojaten, että taajamassa liikkuminen on yksittäiselle jalankulkijalle taajaaman ulkopuolista liikkumista vaarallisempaa? Oletko koskaan edes kävellut/fillaroinut noita kantateitä ja kokenut miten läheltä jotkut dorkat siellä vetää? Se, että siellä tapahtuu 5x taajamaa vähemmän onnettomuuksia, perustuu jalankulkijoiden vähäisyyteen, mutta ne ketkä siellä vielä uskaltavat liikkua, he tuskin näistä teidän höpinöistänne riemastuvat.
 
No mutta kuten itsekkin sanot niin siellä kun on vähemmän jalakulkijoita jne niin siellä on parempi availlakkin
062802moto_prv.gif

Ja toinen fakta kun tiedetään että prosenttuaalisesti iso osa onnettomuuksissa on juuri suistumisia niin ei muuta kuin taajamien ulkopuolelle availeen niin osumat ovat epätodennäköisempiä muita kohtaan eikö totta?
 
"niin miksi ei pyritä ennemmin sellaiseen tilanteeseen, jossa kaikki pelkäisivät yhtä paljon"

Mul  on kuule Terhi kauhee visio......
Jostain syystä epäilen, että nyt on joku ollu ajaa Lekentin lapsen yli ja se vaatii taajaman ulkopuolelle samaa rajoitusta kuin taajamaan?
Yhtäkkiä yllättäen kaahauksen puolustaja haluaakin kaikkien ajavan 40km/h JOKAPAIKASSA?

P.s...aika ihme hippi pitäs olla jotta tietäs jokaisen taajaman ulkopuolisen liityymän Helsingistä Ivaloon....
Höpöhöpö söpöliini. Meidän lapset asuu taajama-alueen suojissa ja ainoa ongelma täällä on muutaman kukkahatun tapa ajaa lasten ohi metrin etäisyydeltä (1800kg, 50km/h). Se, että puhun nyt taajaman ulkopuolella asuvien lasten puolesta, johtuu osin tästä samasta syystä, kun liian moni ajaa liian kovaa ja läheltä lasten ohi kuvitelen, että lapsella on jotain mähiksiä selvityä hengissä rynnättyään 80km/h kulkevan ajoneuvon eteen. Max 30km/h pitäisi ajaa, mutta kännykkää räplätään, maisemia katsellaan ja edes jarruvalot eivät syty / kurssi muutu. Valmius toimia ja aika reagoida puuttuu, eikä muutenkaan päässä tunnu viiraavan, joten ei tuollaisia tänne yhtään enempää kaivata.
 
Jos oletetaan, että Saharan autiomaassa kävelisi 1 dementoitunut beduiini, ja siellä ajelisi 1 todella päästään pimahtanut motoristi ajolasit melko täynnä hiekkaa tuppi nurin aavikkopyörällään, ja hän sitten sattumoisin ajaisi tämän beduiinin päälle, niin olisihan se tämän beduiinin näkökulmasta todella hyvin ikävä juttu.

Olkoonkin, että kävelemistä ja aavikolla kaahaamista pitäisi suorittaa vaikka 100.000 vuotta lisää, ennen kuin sama tapahtuma toistuisi, jos edes silloin.

Jos taas rajataan aavikosta neliökilometrin siivu, jolla suorittavat tätä samaa, niin osuma tapahtuukin todennäköisesti jo paljon aikaisemmin. Ei varmaan tarvitse vuottakaan mennä.

Ja sitten jos pistetään sinne samalle neliökilometrille vaikka 99 edesvastuutonta aavikkokaaharia ja 99 kävelevää dementikkobeduiinia lisää, ja keinokastelun avulla lisätään hiekkamereen myös palmupuita, puskia ym. näkemäesteitä, niin ollaankin jo paljon lähempänä sitä, mikä tässä keskustelussa on se ´taajama´. Osumia sattuisi huimasti alussa kuvaamaani tilannetta enemmän - ja jokainen niistä olisi itsessään ihan täsmälleen yhtä ikävä tapaus.
 
Eli haluat siis sanoa tilastoihin nojaten, että taajamassa liikkuminen on yksittäiselle jalankulkijalle taajaaman ulkopuolista liikkumista vaarallisempaa? Oletko koskaan edes kävellut/fillaroinut noita kantateitä ja kokenut miten läheltä jotkut dorkat siellä vetää? Se, että siellä tapahtuu 5x taajamaa vähemmän onnettomuuksia, perustuu jalankulkijoiden vähäisyyteen, mutta ne ketkä siellä vielä uskaltavat liikkua, he tuskin näistä teidän höpinöistänne riemastuvat.
Mä edelleen kyllä liikuskelen kevyenä liikenteenä taajama-alueiden ulkopuolella. Eikä mua kyllä pelota. Ehkä mussa on jotain vikaa?
Tosin mä liikun siellä tien laidassa, ja tarkkailen kyllä muuta liikennettä. Mutta olen olettanut sen kuuluvan asiaan.
Kun tiedän mitä ympärillä tapahtuu, niin en näe syytä pelätä.
 
Se, että puhun nyt taajaman ulkopuolella asuvien lasten puolesta, johtuu osin tästä samasta syystä, kun liian moni ajaa liian kovaa ja läheltä lasten ohi kuvitelen, että lapsella on jotain mähiksiä selvityä hengissä rynnättyään 80km/h kulkevan ajoneuvon eteen.
Mä oon jotenkin kuvitellut aina, että on vanhempien tehtävä huolehtia, ettei se jälkikasvu leiki siellä tiellä. Tai tien vieressä. Ja opettaa, ettei ne poukkoile tielle katsomatta.
Oon myös kuvitellut, että myös taajama-alueiden ulkopuolella on muutakin, kun pelkkiä teitä, joilla aikaansa viettää.

Vaan ehkä mä olen väärässä. En voi tietää, kun mulla ei lapsia ole.
nixweiss.gif
 
Eli haluat siis sanoa tilastoihin nojaten, että taajamassa liikkuminen on yksittäiselle jalankulkijalle taajaaman ulkopuolista liikkumista vaarallisempaa? Oletko koskaan edes kävellut/fillaroinut noita kantateitä ja kokenut miten läheltä jotkut dorkat siellä vetää? Se, että siellä tapahtuu 5x taajamaa vähemmän onnettomuuksia, perustuu jalankulkijoiden vähäisyyteen, mutta ne ketkä siellä vielä uskaltavat liikkua, he tuskin näistä teidän höpinöistänne riemastuvat.
No mutta kuten itsekkin sanot niin siellä kun on vähemmän jalakulkijoita jne niin siellä on parempi availlakkin  
062802moto_prv.gif

Ja toinen fakta kun tiedetään että prosenttuaalisesti iso osa onnettomuuksissa on juuri suistumisia niin ei muuta kuin taajamien ulkopuolelle availeen niin osumat ovat epätodennäköisempiä muita kohtaan eikö totta?
Ei saatana, jokainen joka on kävellut noilla kantateillä tietää, ettei sinne uskalla kuin hätätapauksessa muksunsa laskea, kun tietää miten liki vedetään. Osa ei enää katsele edes eteensä ja fillarilla ajaessa tiedä milloin joku jyrää takaapäin hengiltä. Ja sinne pitäisi vielä saada 200hp kädettömiä koheltajia, ni kukaan uskalla liikkua. Taajamassa on sentään pyörätiet ja leveät kadut, joten sinne ne avaukset, harkintaa osoittaen tietty.
 
Onko sinulla ihan oikeasti pienintäkään hajua siitä miten taajama määritellään? Näyttäs että herran tapauksessa määritelmä on että jos on pyörätie niin on taajamaa ja jos ei niin sitten ollaan taajaman ulkopuolella.

Tunnut olevan varmaan valtakunnan ainoita joka ajattelee availua taajamissa paremmaksi kun varmaan jokainen joka joskus on sakkoja saanut on kuullut viranomaistenkin mielipiteen että oliko viksua avata taajamassa verrattuna esim johonkin kantatielle...

Mut ei se mitään jatka toki mie kyllä jaksan täällä noille perusteille hymyillä mut onko sulla nyt oikeasti mitään todellista noille väitteille sillä minä kuitenkin annoin jotain faktaa ja oikein hyvä saharan esimerkkikin on tukemassa noita tilastollisi FAKTOJA.
 
Mä oon jotenkin kuvitellut aina, että on vanhempien tehtävä huolehtia, ettei se jälkikasvu leiki siellä tiellä. Tai tien vieressä. Ja opettaa, ettei ne poukkoile tielle katsomatta.
Oon myös kuvitellut, että myös taajama-alueiden ulkopuolella on muutakin, kun pelkkiä teitä, joilla aikaansa viettää.

Vaan ehkä mä olen väärässä. En voi tietää, kun mulla ei lapsia ole.  
nixweiss.gif
Istu Terhi hetkeksi alas ja mieti kirjoittamaasi jonkun lapsiperheen kantilta. Lapset ovat sosiaalisia ja niillä on oikeus mennä kavereidensa luo sekä liikkua maantiellä kuten aikuistenkin. Ja aikuisten tehtävä on ajaa tuolla maantiellä silleen, että lapsi ei voi jäädä alle, vaikka virheen tekisikin. Kyse on vähän samanlaisesta jutusta kuin naisten äänioikeus, jota kukaan enää kyseenalaista. Noissa vehkeissä on kaasu, jarru ja ohjaus, joten mikään estä ajamasta lapsen läheisyydessä kuin pihakadulla konsanaan. Kyse on tahtotilasta, asenteista ja myös tieliikennelainsäädännöstä. Tilanteen mukaan pitää ajaa eikä tuijottaa niitä perkeleen taajama-, yms läpysköitä siellä tien reunassa.
 
Ei saatana, jokainen joka on kävellut noilla kantateillä tietää, ettei sinne uskalla kuin hätätapauksessa muksunsa laskea, kun tietää miten liki vedetään. Osa ei enää katsele edes eteensä ja fillarilla ajaessa tiedä milloin joku jyrää takaapäin hengiltä. Ja sinne pitäisi vielä saada 200hp kädettömiä koheltajia, ni kukaan uskalla liikkua. Taajamassa on sentään pyörätiet ja leveät kadut, joten sinne ne avaukset, harkintaa osoittaen tietty.
Onko sinulla ihan oikeasti pienintäkään hajua siitä miten taajama määritellään? Näyttäs että herran tapauksessa määritelmä on että jos on pyörätie niin on taajamaa ja jos ei niin sitten ollaan taajaman ulkopuolella.

Tunnut olevan varmaan valtakunnan ainoita joka ajattelee availua taajamissa paremmaksi kun varmaan jokainen joka joskus on sakkoja saanut on kuullut viranomaistenkin mielipiteen että oliko viksua avata taajamassa verrattuna esim johonkin kantatielle...

Mut ei se mitään jatka toki mie kyllä jaksan täällä noille perusteille hymyillä mut onko sulla nyt oikeasti mitään todellista noille väitteille sillä minä kuitenkin annoin jotain faktaa ja oikein hyvä saharan esimerkkikin on tukemassa noita tilastollisi FAKTOJA.
Kerro sinä sitten taajaman matemaattinen määritelmä.
 
Istu Terhi hetkeksi alas ja mieti kirjoittamaasi jonkun lapsiperheen kantilta. Lapset ovat sosiaalisia ja niillä on oikeus mennä kavereidensa luo sekä liikkua maantiellä kuten aikuistenkin. Ja aikuisten tehtävä on ajaa tuolla maantiellä silleen, että lapsi ei voi jäädä alle, vaikka virheen tekisikin. Kyse on vähän samanlaisesta jutusta kuin naisten äänioikeus, jota kukaan enää kyseenalaista. Noissa vehkeissä on kaasu, jarru ja ohjaus, joten mikään estä ajamasta lapsen läheisyydessä kuin pihakadulla konsanaan. Kyse on tahtotilasta, asenteista ja myös tieliikennelainsäädännöstä. Tilanteen mukaan pitää ajaa eikä tuijottaa niitä perkeleen taajama-, yms läpysköitä siellä tien reunassa.
Mä istun kyllä.
smile_org.gif

Tää on hauskaa, kun tarjoan tuota lapsettomuuskorttia, sä tartut siihen oitis.
biggrin.gif

Jos lapsi on sen ikäinen, että se voi yksin lähettää kaverin luokse, niin eiköhän siihen ne neuvotkin uppoa? Ainakin mun tuntemiin lapsiin.
Jos ei uppoa, en lähettäisi sellaista lasta yksin liikenteen sekaan. Taajamassakaan.

Enkä toiseksi ymmärrä mitä sä tolla kaahaamisella tarkoitat?
Outoa on se, että väität, että taajama-alueella "kaahaaminen" ois jotenkin turvallisempaa.
Ja vaikka vähän maantiellä avaa, niin toki pitää seurata, myös sitä kevyttä liikennettä. Vai etkö sinä voi tehdä noita kahta asiaa samanaikaisesti?
Äkkiseltään en kyllä lähtisi pudottamaan maantiellä nopeutta 80-->20km/h jos näen ihmisen kävelemässä pientareella.
 
Höpöhöpö söpöliini. Meidän lapset asuu taajama-alueen suojissa ja ainoa ongelma täällä on muutaman kukkahatun tapa ajaa lasten ohi metrin etäisyydeltä (1800kg, 50km/h). Se, että puhun nyt taajaman ulkopuolella asuvien lasten puolesta, johtuu osin tästä samasta syystä, kun liian moni ajaa liian kovaa ja läheltä lasten ohi kuvitelen, että lapsella on jotain mähiksiä selvityä hengissä rynnättyään 80km/h kulkevan ajoneuvon eteen. Max 30km/h pitäisi ajaa, mutta kännykkää räplätään, maisemia katsellaan ja edes jarruvalot eivät syty / kurssi muutu. Valmius toimia ja aika reagoida puuttuu, eikä muutenkaan päässä tunnu viiraavan, joten ei tuollaisia tänne yhtään enempää kaivata.
Ahaa...aletaan päästä alkulähteelle.

Siis ongelmana on muutama kaahaaja? Jotka räplää kännyä jne...

Miten se menee sit, kun itse ihannoit serkun kumminkaimaa, joka kaahasi tien 1835 keritäkseen lossille?
Mä sain sellasen kuvan, ettei sen enempää tekijämiestä löytynytkään?

Samoin sä itse ajat sorateillä rallia?
Halveksit sellasia kavereita, jotka puskee radalla ajohalut ja kerrot heille, että sorateiden kunkku Teuvo se vasta jotain on?
Ne siellä radalla on vaan kuivanmaanoravia säälittävine vehkeineen?

Mitä mahdollisuuksia niillä lapsilla on, jotka sattuu fillareineen teidän eteen?
Ei se paljon lohduta, vaikka ajasitte tien toista laitaa?
Sillä sorasuihkulla ......
 
Tilanne
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös