Päätän tämän ketjun osalta tähän viestiin, mutta tuon nyt vielä uhallakin esiin
tärkeän ja jotenkin toimivankin asian kaikkeen erilaiseen "hölmöilyyn" liittyen.
Jonkin verran on aina asioita siedettävä, siitä ei pääse mihinkään.
Täydellinen, idealistinen hyssyttely ja akateeminen jargoni ei janttereiden kanssa vaan skulaa.
Mitä nopeammin tämän oivaltaa ja kaikki oikeat pedagogitkin alkavat käyttää resurssejaan enemmän
käytännön todellisuudessa, käytännön ratkaisuihin ja toimintaan, saavutetaan edes jotain jossain.
Ihan vaikka tällainen käytännön case vuosien takaa

.
Kaksi näppynaamaa roikkuu housut puolitangossa porraskäytävän sisääntulosyvennyksessä.
Homman nimi on "Limppirace", eli räkästään lasin yläreunaan limpit vierekkäin ja katsotaan
kumman on ensimmäisenä alalistan päällä

.
Nohh..... Ensimmäisenähän tuollaisen nähdessään alkaa käsi heti "hamuamaan mailaa"

.
Kakkosena tulee tarve huutaa naama punaisena ja antaa hieman "työntöapua"
paikalta poistumiseen ns. perinneotteella....... MUTTA....
perinteinen "Ykäily" nyt ei vaan skulaa. Ei vaan skulaa.
Jostain syystä tuli sitten todettua että jahas.... tämmönen homma

.
Heitin omat limpit lasiin ja siinä sitten katseltiin yksissä tuumin miten se valuu.
Puolivälissä matkaa tuli todettua hymyssä suin, että ihan jees homma, kivasti valuu,
mutta voidaanko sopia että tehdään jotain muuta hölmöä jossain muualla

.
Näin tehtiin, ja alkoi paikat pysymään puhtaana vaikka nurkissa notkuttiinkin.
Kai se vanha rummunlyöjä, Remuliinin pappa, jotain jostain tiesi kun höpisi tötteröön että
" It ain`t what you do, it`s how you do"
