Juuri kuten GuessWho hyvin kiteytti.
"Kukaan ei koskaan tarvitse XXX" yleensä tarkoittaa että valittajalla ei vaan ole varaa ko. tavaraan.
Jos joku saa iloa elämäänsä jostain hilpakkeesta, jonka pystyy hankkimaan ryhtymättä rosvoretkiin tai viemättä leipää suusta mahdollisilta lapsiltaan, niin juuri sitä kamaa nimenomaan tarvitsee.
Jos joku tykkää dyykata safkansa kaupan jäteastioista taikka ajaa nuhapumpulla pummatut pilkkirukkaset kädessä ja varsilenkkarit jalassa niin ihan vapaasti vaan, mutta ihan turha tulla selittämään että on väärin olla pitämättä omalla kohdallaan moisesta toiminnasta.
Ei siinä ole mitään väärää jos on köyhä ja se pitää pystyä myöntämään ainankin itselleen.
Noin esimerkkinä jos opiskeluaikaan korjasin jotain betonitehtaan tai kaivoksen aparaatteja, niin en ainankaan tehnyt sitä siksi että diggasin suunnattomasti palelemisesta likaisissa vaatteissa, kivipölyä persvaossa, restauroiden itseäni yli kolme kertaa vanhempia rojuja, jotka olisivat kuuluneet johonkin tekniikan museoon - tai sulattoon.
Mutta siinä Yamahan uusista renkaista tms. hekumoidessa ei tullut mieleenkään että vaikkapa Uusi-Seelantilainen keräilijä jolla oli yli sata pyörää "ei tarvitsisi" niitä.
Jos ei itse pysty johonkin, ei se automaattisesti tarkoita sitä etteikö kukaan muu "tarvitsisi" moista asiaa.

Viimeksi muokattu:
(sarcasm)
En selittele kun kusiaisella ja vielä custom sellaisella sahaan, ja seuraava tasavuosilukukin alkaa ihan kohta vitosella. 