Vilkkuvalohan antaisi erottuvuutta. Siis oikeasti, sellainen tuikkiva ledi, jotkut polkupyöräilijät sellaisia käyttävät. Ai ei, no ei sitten.
Naurappa sinä vain, mutta tuolla Saksanmaalla ja osin Ranskassakin
näkee, kun ajellaan motareilla, että ohitettaessa koko ohituksen
ajan vilkku naksuttaa vasemmalle pitkiäkin aikoja, kun ollaan sillä
kaikkein vasemmanpuoleisimmalla kaistalla. Sateessa, sumussa ja
muutenkin se vaikutti järkevältä. Ohittamaankin lähtevät aivan
älyttömän kaukaa eikä vasta viime tingassa kuten meillä. Tuo
vilkkujuttu on hiton hyvä omasta mielestäni. Motareiltahan ei
voi vasemmalle kääntyä mistään, joten silleen siinä ei voi eikä
pysty sekoittamaan mitään. Jostain kumman syystä siellä on
lisäksi sellainen yleisempää kuin meillä, että ohittamaan lähdetään
jonon alkupäästä eikä jonon viimeinen ensin, kuten meillä.
Aivan ihme metkuja noilla ulkomaamlaisilla.