Parahin Jussa. Aloitin itsekin rataharrastuksen vuosituhannen vaihtuessa. Sitä ennen olin kuullut kaakaolla oltuani eräältä yliopiston tutkijalta sellaisesta kaahailuporukasta joka järjestää laittomia katuajoja. Uteliaisuuttamme sitten menin vuoden 2001 alusta googlettamaan (vai pitäisikö käyttää termiä altavistattamaan) mikä se sellainen juttu on. Löytyi keskustelupalsta ja siellä eräs, sittemmin menehtynyt, kaveri vänkäsi siitä, että Kawasakin 6R:llä pystyy keulimaan 250 km/h nopeudella. Itse olin aiheesta eri mieltä. Tästä alkoi sitten elämäni ensimmäinen nettivääntö. Väännettiin ja käännettiin. Sellaisia kommentteja tuli, ettei tuollainen paskanjauhaja mitään saisi aikaan, kunhan jauhaa vain sontaa tyhjänpuhuja. Tuo poiki vastareaktion. Otin yhteyttä samassa yhteisössä luottamustehtävissä oleviin Helsingin ja Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajiin yhteyttä tiedustellakseni löytyisikö treenipaikkaa missä voisi keulia ja kokeilla rajojaan. No, se on pitkä tarina ja se ei sitten ottanut tuulta purjeisiin. Kaatui lähinnä vastuuvakuutuskysymyksiin.Jukkaan kohdistan oman vit*uiluni ja osaksi myös kiukkuni ja turhautumiseni siksi, että tuskin kukaan Suomessa on saanut aikaan yhtä paljon hyvää "amatööri"moottoripyöräilyn saralla kuin Jukka ja hänen pyörittämä organisaationsa: Vuosittain kymmeniä ajoharjoitustapahtumia ja lisäksi oma kilpasarja, jossa kenen tahansa on helppo tutustua kilpamoottoripyöräilyn saloihin, jne, jne.
Sitten tämä sama mies aukoo päätään uskomattomalla kredibiliteetillä internetin ihmeellisessä maailmassa ja vi**uilee todella rajusti, enemmän tai vähemmän pöhlöille ja tietämätömille kirjoittelijoille eri palstoilla ja ainakin minun osaltani himmentää omia saavutuksiaan todella paljon.
Voi olla, että olen erikoinen poika, mutta ilman tätä turhaa nettipaskaa olisin lähes valmis äänestämään Jukka seuraavaksi presidentikisi jos hän ehdolla olisi, sillä niin paljon näkyvää hyvää hän on moottoripyöräilijöille kumppaneineen tehnyt. (en muuten ole koskaan äänestänyt pressanvaaleissa, koska mielestäni ehdokkaat on olleet enemmän tai vähemmän tissiposkia...)
Näiden kirjoitusten myötä en ole enää äänestysinnostani niinkään varma.![]()
Päätimme sitten kokeilla jos vaikka radalla kävisimme ajamassa ja järjestäisimme siellä noita mahdollisuuksia kokeilla omia rajojaan.
Marssijärjestys siis ei ole mennyt siten, että jonkun organisaation vetäjä olisi seonnut ja suuren valtansa ja itserakkautensa sokaisemana alkanut kyykyttämään vähäosaisia kanssakulkijoitaan vaan niin, että joku netissä turpaansa aukonut urpo päätti myös urputtamisen ohella tehdä jotain, ehkä kärsimyskorvaukseksi muille, ehkä näyttääkseen itselleen että asioille voi myös tehdä jotain, ei vain piipittää. Tuolla on olennainen ero, vähän kuin Veikko Hurstilla ja Ahti Karjalaisella ja enempi uskoisin olevani tuolla Hurstin suunnalla vaikka lapsia ei ole, usko Jeesukseen puuttuu eikä muijaa ja mukuloita ole pieksetty. Keittoa on otettu, mutta tuskin aivan samassa mittakaavassa kuin Veikko ja Ahti. Suuruusluokassa tosin en itseäni heihin vertaa, eri sarjoissa painimme.
Nyt näytöt itselleen on näytetty, presidenttiehdokkaaksi en ole pyrkimässä enkä mihinkään muuhunkaan julkiseen virkaan tahi tehtävään jossa minulta katoaisi yksityisyyden suoja ja naamani olisi vapaata riistaa lokalehdistön sivuilla. Sanotaanko niin, että ennen tämän rataharrastuksen alkamista ja pitkään sen päättymisen jälkeenkin meillä on ollut ja tulee olemaan joskus kohtuullisen värikkäitä ja tapahtumarikkaita vapaa-ajan hetkiä kirjapinojen ja ratapäivien ulkopuolella. Julkistetut kertomukset niistä retkistä ja seikkailuista johtaisivat luultavasti, jos nyt ei joukkoitsemurhaan, niin ainakin suurelta osin sukunimen vaihtamiseen sukulaisten tiimoilta. Tästä syystä kiitän tarjouksesta, mutta kieltäydyn. Tämä toiminta on kasvanut siihen mittaan, että se vaatii erilaisen vetovastuussa olevan. Vakuutusmaailmassakin oli hauskaa niin kauan kun keksittiin uutta ja rakennettiin sellaisia mitä muilla ei ollut. Sitten kun homma muuttui rutiinien pyörittämiseksi, oli aika kadota. Tässä ry:n vetämisessä on vielä yksi mielenkiintoinen haaste edessä, nuo tulevat SM-kisat. Sen jälkeen en usko, että minulla on yhtään mitään annettavaa tälle lajille ja sen organisaatioille ja voin vetäytyä lopullisesti lipposmaiseksi taustavaikuttajaksi joka örähtelee taustalla besserwisserinä vetovastuun ollessa muilla.
Eli summa summarum. Väännetään mielenkiintoiset, toimivat ja hyvät kisat Alastarolle heinäkuuksi. Ei kukaan jaksa käydä netissä väittelyjä siitä onko Rossi parempi kuin Hayden vai pääseekö Yamahalla kovempaa kuin Suzukilla, mutta se, onko superauto nopeampi kuin superpyörä (R1 lienee sellainen kun on superbike) herättää keskustelua, mielenkiintoa ja vääntöä niin kauan kun noita laitteita on.
Supersankaria minusta ei tullut, lapsuuden haaveista huolimatta. Mutta tuollainen supervehkeiden taisto kai edes jossain määrin tyydyttää tuon haavemaailman. Tuosta kai aiheessa loppupelissä kyse:
Supersankarisarjakuvien pääteema on klassinen hyvän ja pahan taistelu, jossa supersankari edustaa ehdotonta hyvyyttä. Supersankarilla on yleensä vertaisensa arkkivihollinen, konna tai superroisto joka pyrkii tavallisesti alistamaan koko maailman valtansa alle.
Riippuen siitä onko kyseessä auto- vai pyöräfanaatikko, niin oma hyvä ja oma paha löytyy. Virkamieskunta varmaan vähän jännittää poliisin puolesta ja karvakypäräkansa taas oman sankarinsa puolesta. Väliajalla erilaiset RR-kuskit voivat sitten esiintyä ja käydä kamppailuja toisiaan vastaan. Villieläinten surmaamisen tarpeen täyttänee visiireihin liiskautuvat hyönteiset. Kristittyjä ei ehkä tässä näytelmässä polteta, mutta pelihousunsa on moni jo polttanut ja tulee polttamaan, joten se olkoon korvikkeena ja tuottakoot mielihyvää niille joilta jää paalussa palavan ja kirkuvan uskovaisen näkeminen tällä haavaa väliin.
Etsitäänpä siis nyt sellaiset hyvät arkkiviholliset. Sopupeli sucks ja jos lopputulos on etukäteen selvä, ei se kiinnosta, ei edes osallistujaa eikä tämän järjestäjää. Siksi mahdollisimman kovia vastustajia etsitään.
Ja gladiaattoritaistoista on muuten kokemuksia aiemminkin. Tuotin suurta huvia itselleni ja ehkä vielä suurempaa sivullisille hakkuuttamalla itseäni muinoin siinä Gladiaattori -ohjelmassa. Oli mukava ottaa oikein huolella turpaan steroidihirviöiltä ja sitä muuten katsellaan aina kaljapäissään kohta puhkikuluneelta videolta. Ja varmasti tullaan katselemaan vuosikymmenten jälkeen noita kisavideoita ja taistoja toisia kuskeja ja autoja vastaan kun on aika kitua vanhainkodissa vaipan vaihtajaa odotellessa. Silloin on hyvä että on tarinoille vähän näyttöjä, ettei ihan lossikuskina pidetä
Jukka