Ihan samaa reittiähän nuo taitaa ajaa.
Eipä sitä autojen ylivoimaisuutta juuri ilmene - poissulkien sitten ihme härpättimet joissa on julman kokoiset siivet.
Vatasen aikaa parantaneen Rod Millenin '94 "Celica" oli käytännössä 885kg putkirunkokapine kuituisilla muoto-osilla ja liki tuhannen hepan myllyllä.
Sama pätee Tajiman susnaan, joskin kehitys näkyy siinä että paitsi pitkittäin niin lukot osaavat jakaa boforia myös poikittain - lisää ulkokurvin pyörille rattia käännettäessä.
Tuotantokärryihin perustuva 4wd Time Attack luokka lienee lähin ralliautoja ja ajat kärjessä on korkeaa 11:4X - 12:XX eli samoja ajavat isoilla supermotoilla.
Edit: Simo Kirssi on näköjään ajanut HP2 endurolla 12:27.037 ja tullut luokassaan toiseksi 2006.
Mikä on sikälis mielenkiintoista koska 4500m asti nouseva korkeus syönee ahtamattomista mopoista kiukkua pois aivan eri tavalla kuin ahdetuista autoista.
Joskin Tajiman kärrystäkin pitäisi Suzuki motorsportin mukaan olla 40% paukusta poissa maalin tasolla.
Joskin tietysti eri vuosien tuloksien vertaileminen ei välttämättä ole kovin hedelmällistä, nykyään kun puolet reitistä on asvaltoitu ja toisaalta aiempina aikoina suolaamispolitiikka ja sopivan sademäärän saaminen vaihteli nopeinta saavutettavissa olevaa tahtia.
Olisi mielenkiintoista nähdä miten tulokset eroaisivat jos kisa menisi vaakasuunnassa.
Sinällään kyllä Pikes Peak on siitä kiintoisa että harvoin ajetaan kilpaa samaa reittiä, samassa tapahtumassa, mopoilla ja autoilla.