• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Elämysmatkalla jostakin jonnekin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja nevada
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jassu
Shamaanille: Hyväksytty, kyllä niitä sammakoita minunkin suus-
tani pääsee, unohdettu.
Olen Kreikan puolella Ionnina:ssa. Olen paljon uhrannut aikaa
kreikankielen opiskeluun ja hallitsen puhekielen, joten saan
todella ystävällisen vastaanoton joka paikassa. Rantauduin
pieneen hotelliin pääkadun varrella, pieni on paikka ja palvelut
olemattomia, aamiainenkin viereisessä tavernassa.
Aamulla ajan Pireukseen bongaamaan laivapaikkaa ja tutustu-
maan kaupunkiin. Lähdin jo lauantaina kuitenkin ajamaan, koska bussi kentälle lähti jo kymmenen aikaan hotellista. Pieniä
käynnistysvaikeuksia busalla. Starttasi tosi vaikeasti eikä virta
riittänyt. Hotellin katolta sain vauhtia ja startilla vaihde päällä
käynnistyi. Akku on alkuperäinen ja harkitsin sen vaihtoa jo Suomessa, en sitten vaihtanut, eipä nyt ole oikutellut.
Laskettelin Pecs:istä alas Kroatian puolelle, koska halusin ajaa
Joonian meren rannan lähellä. Tosi kauniita maisemia ja jyrkkiä
mutkia, näkymien katseleminen piti suorittaa pysäköiden.
Yövyin Bosnia-Hertsekovinan puolella Serbian rajalla rekkapar-
kissa ja maksoin lisämaksun, että sain nukkua yksin, pyörä yö-
pyi terassille nostettuna. Kaksi turkkilaista safööriä auttoi nos-
tamisessa ja ennen nukahtamista mietin miten pirussa saan sen alas aamulla. No ei hätää, rekkakuskit näyttivät voimiaan.
Ylitin Serbia-Montenegron rajan ja maisemien kauneuden joh-
dosta ajopäivästä tuli tosi lyhyt. Ennen Albanian rajaa löysin
pienestä kylästä majapaikan itselleni.
Aamulla ajoin pätkän Albanian puolella F.Y.R.O.M. (Albanian vi-
rallinen nimi) ja ylitin Kreikan rajan.
Yksityiskohtaisemmat asiat kerron kun saan matkakertomuksen
läjään talvella. Jo Albanian puolella sain kreikkalaista ruokaa,
makaroonilaatikkoa,lihapullia ja viininlehtikääryleitä, satsikia ja
nakasakia. Retsinaa pari lasillista. Osa puhuu täysin kreikkaa,
koska maasta osa kuuluu kreikalle ja monet ovat työskennel-
leet laillisina ja laittomina siirtolaisina. Kreikkalaiset eivät kyllä
heistä erityisemmin pidä. Minulla on hauskaa kun tätä ulkona
kirjoitan ja kimpussani pyörii kissanpentu joka kävelee näppä-
rin päällä ja tekee pöydällä tuttavuutta juomani kanssa, sai
hiilihappoa nenäänsä ja häntä pystyssä aivastelee nenäni edessä. Aikaisemmin tarjoilija pyyhkäisi kissan alas pöydältä
rätillä ja huomatessaan paheksuvan ilmeeni , jätti katin rau-
haan. Mietin eilen reittiäni ja vaihtoehto oli Tessalonikin kaut-
ta ajaminen, en ole sielläkään käynyt, mutta jäi väliin. Käymät-
tömien paikkojen lista on todella pitkä. Laivapaikkaa en ole va-
rannut, joten huominen on paikan kyttäämistä. Olen kuullut, että moottoripyörä kyllä mahtuu, mutta en jaksa matkustaa
kansipaikalla ja se saattaa aiheuttaa ongelman.
Perjantaina tuli dallattua tosi pitkä lenkki ja vanha vaiva jalas-
sa on kiukutellut lauantaiaamusta lähtien. ( Kaaduin nulikkana
moottoripyörällä ja olen ontunut jalkaani siitä lähtien).
Voi hyvä tavaton perjantaipäivää, kaikki liikkeet piti pestin
puolella käydä katsomassa ja terasseilla tuli istuttua riittämiin.
Vaimolle kun hetki sitten soitin, hän kertoi hakeneensa lapsen
kennelistä iltapäivällä ja kertoi isomman koiran alkaneen koulu-
tuksen samantien. Oli kääntänyt pennun selälleen ja tutkinut
onko kaikki kunnossa. Kyllä niistä kaverit tulee. Kengät ja kaik-
ki irtonainen tuhoutuu vuorenvarmasti. Onneksi emäntä on e-
läinrakas. Sisäsiistiksi rääpäle on jo opetettu, joskus saattaa
vielä vahingossa vähän lirahtaa.
Jamas elämysmatkaaja.
 
Ihan pikku korjaus, Former Yugoslavian Republic Of Macedonia, eli joko olet Makedoniassa tai muistat väärin.    
biggrin.gif

Onnea matkaan, mä lehahdan pikapuolin lennokilla siihen vähän matkan päähän, Varnaan. Tule käymään Pöpistaniassa (jotkut sitä myös Bulgariaksi kutsuu) kaffeella, kun et Rysseliin kerinnyt.

Ediittiä vihrekirjotsuun.
 
Just tulin töistä.Onpas ilonen olo kun sai mokun anteeks.Joo ja dippidappidaa!
 
Olipas mukavaa ja vähän syvällisempääkin pohdintaa sisältävää matkakertomusta. Toivottavasti saadaan lukea vielä lisää.
 
Huomenta Kaasunalle
Kirjoitin väärin.
Katselin Pireuksesta lähteviä laivoja ja aprikoin mikä olisi
helppo reitti takaisin päin. Italiaan en halua mennä.
Terv. Elämysmatkaaja
 
Kalimera
En sitten saanut hyttipaikkaa laivoihin. Matka saattaa kestää
jopa kaksitoista tuntia ja se on pitkä aika matkustaa kansipai-
kalla vanhan ukon. Hotellin löysin Triton Hotel Piraeus. Ajelin
satama-alueella ja bongasin valmiiksi lähtöpaikan laivaan jo-
hon täksi illaksi sain. Anek Linen laiva lähtee Rethymnoniin klo
20 ja lastaus alkaa kahdeksantoista. Eilen kun majoituin hotel-
liin ( pyörälle paikka takapihalta, ei vartiointia ) mietin ristiret-
keä Ateenaan, mutta sen hylkäsin kipeän jalkani takia. Aptee-
kin löysin ja sieltä Suomalaisen farmaseutin. Apteekkari oli jon-
kun sortin yleislääkäri ja hän katsoi jalkaani, epäili sen olevan
rasitusvamma, ei siis veritulppa mitä itse pelkäsin. Sain särky-
lääkettä ja geeliä. Ei tällä vielä zorpasta tanssita, mutta yön
nukuin hyvin kun särky helpotti. Söin aamulla hotellin aamiai-
sen huonolla ruokahalulla, mahtaisko johtua särkylääkkeestä,
oli tosi strongia. Aamulla säntäsin katsomaan busaa, se löytyi
jättämästäni paikasta. Soitin illalla Kreetalle ja kerroin oleva-
ni aamulla perillä. Pyysin varaamaan itselleni huoneen jostakin
hotellista. Ei mitään hotellia vaan paikka heidän talossaan.
Istun kadun varressa ja katson ohikulkevia ihmisiä. Vaikka var-
sinainen turistikausi on jo lähes ohi, matkaajia on pilvin pimein.
Satamassa en ole koskaan käynyt, on vähän eri mittakaavassa
kuin länsisatama. Lähden tunnin päästä liikkeelle ja ajelen pie-
nen saitsarin Pireuksessa. Illalla kun olin syömässä hotellin lä-
hellä tavernassa, juttelin isännän kanssa ja kun vähättelin kie-
leni puutteellisuutta hän kertoi saavansa hyvin selvän puhees-
tani joka oli alkuunsa vähän hakusessa. Kun kerroin olevani Suomesta hän kertoi silloin tällöin niitäkin täällä käyneen.
Satamaan eilen tutustuessani katselin valtavaa tavaraliiken-
nettä, oli konttiliikennettä ja rekkaliikennettä. Jouduin odotta-
maan lippumyymälän lähellä noin kolmisen tuntia, ennenkuin
virkailija ilmestyi. Moottoripyörän hinnoittelu on kahdessa kate-
goriassa 250cc ja yli 251cc, no ero ei ollut kuin noin kolme ecua. Eli ylitys maksaa noin huntin hytin kanssa. Annoin Ja-
nisille tiedot pyörästäni ja hän lupas kiikuttaa seinän taakse
jossa on mopokorjaamo, jos löytyis uusi akku pyörään.
Lisäsin eilen akkuun vettä, aamulla kun kokeilin lähti kyllä
käyntiin. Varaosana mukana on öljyn-ilmansuodatin, kiitos ka-
verin. Nyt teippaan taas läppärin kannen jeesusteipillä kiinni ja
laitan päälle muovisuojan, on ollut hyvä vinkki vävyltä, ei ole
kosteus ja pöly tunkeutunut laitteeseen.
Terv: elämysmatkaaja
 
Jassu Retimnonista
Aamulla olin jo 5.50 ulkona laivasta ja siirryin viidessä minuutis-
sa tuttavieni luona, no talo oli vielä hiljainen,mutta kadun var-
rella tuttu kahvilanpitäjä kasasi tuoleja jalkakäytävälle ja tila-
sin Englantilaisen aamiaisen, ei ruoka vielä laivalla maistunut.
Aamu oli vielä vähän utuinen ja kostea. Tämä kaupunki ja saari
on minulle tuttu ja tärkeä paikka. Moniaita kertoja olemme täällä lomailleet ja nauttineet. Olemme lasten kanssa retkeil-
leet koko saaren läpi pieninä päiväannoksina. He ovat oppineet
uimaan rantakadun päässä hotellin uima-altaassa ja myöhem-
min meressä. Meren rannassa iltayöstä katselleet merikilpikon-
nien munimista kaivamiinsa kuoppiin ja henkeä pidätellen seu-
ranneet peittämistä. Olen katsellut ystäväni Janisin snorklaa-
mista, pyydystänyt merisiilejä ja ruopsuttanut niistä mätiä,
joka sekoitetaan dippikastikkeksi. Mustekalojen myrkynpoistoa
kallioon mätkien ( en pidä tavasta). Tikun nokassa paistanut
nuotiolla marinadesia. (pieniä kaloja) ja illallisen jälkeen tra-
diitio San Georgiossa lapsille mahtavat jäätelöannokset mm.
banaanilaiva ja meille aikuisille musta ryssä. Lasten nukahdet-
tua istua patiolla, ottaa emännän kanssa paukut ja kuunnella
konserttoa sadalle kas kasille.( muisteluosio).
Olemme asuneet yleensä Apartamentos Michaelissa, joka oli
tosi rauhallinen ja viihtyisä paikka, kunnes vastapäinen hotel-
li valmistui ja toi ruotsalaiset mökästäjät paikalle.
No oli siinä puolensakin, löimme vetoa naapuriparvekkeiden
asukkaiden kanssa, kun svedupellet hyppivät juovuksissa alas
uima-altaaseen,että riittääkö ponnistusvoima. Hauskaa oli myös kun hotellinomistaja vatsaansa kannatellen silmät pyö-
reinä ryntäsi hätiin.
Kerran viikossa Mihael järjesti grillin kuumaksi ja jokainen asu-
kas kävi lihakaupasta ostamassa mieleistään grillattavaa. Har-
voin kukaan mökötti huoneessaan, kaikki osallistuivat.Varmas-
ti moni palstaa seuraava on asunut paikassa.
No lapset kasvoivat ja muutaman kerran olimme kahdestaan e-
männän kanssa. Ei se enää tuntunut samalta. Nyt odotamme
lastenlasten kasvamista ja saamme matkaseuraa, toivottavas-
ti.
Jos Kaasunalle ystävällisesti kertoisi mukavan paluureitin viikon
päästä alkavalle kotimatkalle, olisin otettu ja sulkeutuisin suo-
sioosi. Koko matkaa en aja vaan liftaisin osan matkaa Saksaan
kaverini rekasta. Bulgaaria kiinnostaisi, en ole käynyt.
Istun tätä kirjoittamassa tuttavieni puutarhassa ja katselen
samalla ohikulkevia turisteja ja arvuuttelen kuka on Suomesta.
Tuttavat tulevat parin tunnin kuluttua työstä ja menemme yh-
dessä syömään.
Terv. elämysmatkaaja
 
Jos matka ei lopu se jatkukoon
062802moto_prv.gif


Kiitos jälleen kuulumisistasi ja
runsaasti hyviä kilometrejä eteenpäin (taka-ajatuksena: mukavia matkakuulumisia meille lukijoillesi
smile_org.gif
) !!
 
Mistä tulee tuo "Nevada".Nikkiä meinaan.
omg.gif
.Ja joko koipi kestää zorbasin?
 
Huomenta.
Aikas monta päivää on taas kulunut ilman ”uutisia”. Missäköhän meidän seikkailija on menossa?
 
Huomenta Rethimnonista
Olen nautiskellut ystävieni seurasta ja kesän jatkumisesta.
Shamaanille: Nevada tulee siitä kun inhoan kiroilemista ja sen
korvikkeena olen kuulemma toistuvasti käyttänyt termiä hit-
sin nevada.
Pyörä on huollossa ja sitä vielä tänään jatketaan, uusi akku tu-
lee tänään ja etupyörän laakerit. Asentaja näytti lauantaina,
kun pyörä oli huoltotelineessä, että pyörässä on melkoisesti heittoa. Ajeltu ei ole sitten metriäkään. Huomenna meinaan ajella parin yön retken ja majoittua mistä nyt paikka sitten löy-
tyykin. Painoindeksi on nousussa (ainakin viis kiloa). Pastat menee suoraan vyötäröön.
Iltaisin olen istunut tavernoissa ja juonut retsinaa jäillä.
Ei makuni tyydytä tarjoilijoita, yksikin kommentoi Asterixia
mukaillen "hulluja nuo turistit" Pari vähän varttuneempaa ty-
tyä halusivat illalla tunkeutua ykseisyyteeni ja aloittivat kes-
kustelun kanssani nuoruuteni tanssipaikoilta tutulla repliikillä
"oletkos ollut täällä aikaisemmin". Suhtauduin vähän varauksel-
la keskusteluun ja jo odotin sairaskertomusta vuodesta 40 al-
kaen, nyt vähän hävettää. Ei tullut sitä vaan paljastui heidän
olevan äärimmäisen fiksuja ja paljon matkailleita ladyjä.Ilta me-
ni todella äkkiä ja kerrankin aivan vilpittömästi toivoin tapaa-
vani heidät uudestaan ja sen heille kerroinkin. Vähän ketun-
häntä kainalossa he kertoivat karkailevansa pari kolme kertaa
vuodessa uusavuttomien miestensä passaamisesta lomalle.
Kuulemma kotiin palattuaan he ovat planeetan tärkeimpiä ih-
misiä, jopa sukatkin ovat loman aikana katoilleet. Kun kerroin
matkustusvälineestäni, he olivat aivan otettuja ja halusivat
kuunnella kyllästymiseen asti juttujani. Koska painimme samas-
sa sarjassa ikämme suhteen, olivat keskustelumme yksyhteen.
Hyviä lomia heille.
Maanantaina lähden kotimatkalle ja tutkin viikon aikana mah-
dollisimman mukavan reitin Pireuksesta.
Terv: elämysmatkaaja
 
Pastahan on ihan namnam.Ja kyllä ne sitten syksyllä sulaa kun pääset Zetorilla täristään sitä pottumaan kääntöö.Ja nyt mun tuli sit taas nälkä! :)Hyviä ajokelejä sulle.
smile_org.gif
 
Iltaa
Sain iltapäivällä busan huollosta hinta osien kanssa 182 ecua.
Etupyörän laakereita tutkiessani huomasin molempien olevan
rikki. Siis ei minua huijattu, akkukaan ei mittarin mukaan enää
ollut kurantti. Ainoa miinus oli rasvaiset sormenjäljet ympäri pyörää ja yksi rikottu katteen nasta, joka oli korvattu erivä-
risellä. Kantsis ajaa mopo tänne huoltoon, heh heh. Koeajoin
busan ja pienelläkin kierroksella huomasin ajovakauden paran-
tuneen huomattavasti. Maksamiseen ei kelvannut kuin kätei-
nen raha, eikä kuittia. Maassa maan tavalla. No aamulla start-
taan ja kulutan aikaani pienissä kylissä ja kierrän koko saaren.
Aia Galini on illan kohteeni, josta haen yöpaikan. Nyt olen me-
nossa kreikkalaiseen ravintolaan ystäväni Janisin ja hänen vai-
monsa kanssa ( kutsun häntä mamaksi) syömään. Lam kyljyk-
set grillattuna on illan valintani. ja lisukkeeksi kaikkea mahdol-
lista vihreää, kaikkien nimeä en ole edes kuullut, niitä on niin
paljon. Laskin tuossa lomabudjettiani ja rahaa on mennyt run-
saassa kuukaudessa noin 3500 ecua, ei sisällä Budapestissa
tuhlattuja rahoja. Kaiken muun kyllä. Vaimoni kanssa juttelin
puhelimessa ja hän kertoili Rääpäleen kotiutumisesta meille.
Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan. Ainoa ongelma on ul-
kona nukkumisen opettelu. Ulina alkaa välittömästi oven sul-
keutumisen jälkeen ja loppuu siihen kun iso susi sen lopettaa.
Sänkykoiraa emme halua. Vähän pelottaa nämä ensi metrit.
kun en ole paikalla, mutta tehokoulutus saa alun kun palaan
kotiin. Nimi saa jäädä elämään. Lampaat ovat tilattu kun karitsointi alkaa. jopa pässi on varattu. Hevosesta en ole vie-
lä puhunut, sitten kun talli on kunnossa. Vävyt ovat rakennel-
leet kanalan häkit kuntoon ja nyt jo syksyllä olemme omavarai-
sia. Naapuri on alkanut kunnostella kirkkorekeä ja kärryjä ja
ajan kanssa saa ne varmaan kuntoon. Minä olen kädentaidoil-
tani täysi tumpelo, joten apu kelpaa. Perunat kuulemma noste-
taan parin viikon kuluttua. Omenoita on tuhansia kiloja. Ome-
namehua ja hilloja on vaikka kuinka tiedossa. Ensi talvi on en-
tisöinnin aikaa. Päärakennus kunnostetaan ammattimiehillä
huone kerrallaan.
Terv. elämysmatkaaja
 
Jos Kaasunalle ystävällisesti kertoisi mukavan paluureitin viikon
päästä alkavalle kotimatkalle, olisin otettu ja sulkeutuisin suo-
sioosi. Koko matkaa en aja vaan liftaisin osan matkaa Saksaan
kaverini rekasta. Bulgaaria kiinnostaisi, en ole käynyt.
Dober vetzer! Jos ajointoa riittää, niin (olettaen, että menet takaisin manner-Kreikkaan), niin Pireuksesta Lamian kautta Larisaan, sieltä Olympoksen kautta Thessalonikiin. Salonikista Sandanskiin (Bulgariaan), sieltä on hyvä tie Sofiaan. Sofiasta vaikkapa Vidiniin Bulgarian luoteiskärkeen ja sieltä Romaniaan. Siellä Virnu Maren (Irvistelevä Meri..?) kautta Turnu Severiin ja Timisoaraan, mistä Tsauseskun kaatanut kansanliike sai alkunsa.

Tai Kreikasta Makedoniaan Bitolan kautta Ohridiin, Ohridjärvi on näkemisen arvoinen. Sieltä Izvor - Tetovo - Skopje, josta Priva Palankan kautta Sofiaan.

Kauhean pienille teille en Busalla menisi missään näistä maista, tie saattaa valta- ja kantateiden ulkopuolella muuttua kohtuukuntoisesta asfaltista tosikarkeaan sepeliin aivan yllättäen. Endurolla todellisia menomestoja.

Jotain BULGARIASTA tuossa topicissa. Voisin pitää luennon, mutta joutuisit ajelemaan siellä viikkotolkulla nähdäksesi suosittelemani paikat ja tosiaankaan kaikki niistä eivät ole Busalla saavutettavissa. On se sen verta painava kantaa...    
biggrin.gif


Edit: Lisätään TUOMMOTTINEN vinkkilinkki. Siellä Bulgarian osalta mainituista paikoista ainoastaan Shumen (Shoumen) on itseltäni käymättä.

5%
 
Iltaa rethymnosta
Pari mukavaa päivää tuli vietettyä busan satulassa. Yhden yön
olin Agia kalinissa ja kiersin puolet saaresta. Agios Nikolauksen
ohitin, mutta ajomatka katkeili monta kertaa pysähdyksiin ja
istuskeluihin tavernoissa, ennen Kalinia tuli maistettua vuori-
puron raikasta vettä, joka tuli kyllä kraanasta ulos. Oletkos sinä sininen suklaa vakituinen asukas Kreetalla. Jos olet, onnit-
telen paikan valinnasta, satujen saari kreeta todella on. Kielen ymmärtäminen ei aina tee onnelliseksi, joskus kuulee kärpäse-
nä katosta vaikkapa tarjoilijoiden valikoituja mietteitä meistä
turisteista. Ei aina myönteisiä. Ehkäpä lähellä kauden päätty-
mistä ihmiset ovat jo väsyneitä työhönsä. Oli todella mukava
kokemus toissa iltana katsella korkealta kalastajien valoja pi-
meältä Kalinin lahdelta ja nauttia mereltä kuuluvaa aaltojen
laulua, Kreetalaista musiikkia ja syödä hyvää ruokaa, juoda
pihkaviiniä jäillä ja nauttia hyvästä olosta. Olen ollut kerran
turistikauden ulkopuolella Retimnossa, mielenkiintoinen kokemus
pari päivää, sitten alkoi tuntua kuin villin lännen aavekaupun-
gissa. Melkein kaikki paikat kiinni. Kyllä ihmiset ja hyörinä kuu-
luvat Kreetalaiseen elämään.
Busasta vielä: pelaa kuin enkeli paitsi katteen nasta lensi ensi-
kilometreilla harakoille ja jouduin katteen korjaamaan nippusi-
teellä räminän poistamiseksi. Starttikin pyörii todella liukkaasti.
Vähän nuo mutkat, jyrkät laskut ja nousut rassasivat vähäis-
tä ajotaitoani, ei kyllä tehnyt mieli kanttailla. Kakkosella alas
ja ylös. Autot eivät perässäni pysyneet ( ajoivat ohi). Nyt on
kaksi muistikorttia täynnä valokuvia ja kaksi jäljellä, on sitten
talvella aikaa niitä katsella ja valikoida.
Kaasunallelle kiitos avusta, loppuviikon aikana täytyy valita
ainakin summittainen reitti. Nyt rupeaa jo koti-ikävä pakkaan
rintaan ja vaikuttaa varmasti reitin valinnassa nopeimman puo-
lelle, olenhan jo ollut matkalla 1,5 kuukautta. Kuitenkin unel-
mat pitää koettaa toteuttaa ja sen olen nyt tehnyt. Saa ker-
toa Esson baarissa käyneensä pärrällä siellä sun täällä.
Nyt syömään, unihiekkaa silmiin ja unennäköä läheisistä im-
meisistä.
Terv: onnellinen mies ( minua kuulemma jo odotetaan kotona)
 
Jassu Blue Fazer
Olitkos Sinä se kaunis aikuinen nainen, joka heilutteli ohi ajaes-
sani. En uskaltanut pysähtyä, kun etupyörä alkoi järkytyksestä
fiplaan ( termi on takuulla väärin kirjoitettu ). Viimeksi kun tuol-
laista tapahtui elettiin kultaista kuuskymmentä lukua. Nyt on
sama luku lähellä, siis olen kohta kuusikymppinen ja aina vain
harvemmin kauniit naiset lähestyvät muualla kuin sittarin kassajonossa. Valitettavasti. Vaimoni väittää ympyrän sulkeu-
tuvan. Lapsena oli kurahousut ja hanskat, ne ovat nytkin ja
koko paketti pitää purkaa kun käy luonnollisilla asioilla.
No se nostalgiasta. Olen tehnyt Suomikuvaa tunnetuksi ja
busan takalokasuojan päällä liehuu Suomen lippu, liekö aivan
laillistakaan kun en ole valtion johtotehtävissä (pressa yms),
Olen aikas laitamyötäisessä kun tätä kirjoitan, vetäkää yli
tarpeeton. Löysin alkuillasta hengenheimolaisen Tanskalaises-
ta eläkkeellä olevasta sotilaasta, joka istui susikoiran kanssa
tavernassa. Hän kertoi koiransa kanssa rantautuneen Rethym-
noon eläkepäiviä viettämään. Hänen kanssaan tuli tyhjennet-
tyä maljoja eläkepäivien kunniaksi vähän liiankin kanssa. Koi-
ra ei juominkeihin osallistunut, mutta oli ystävystynyt tarjoi-
lijoiden kanssa ja sai osakseen monta herkkupalaa. Kiltti dogi.
On se kummallinen kieli tuo lontoo, kaikki kansallisuudet sitä
puhuvat aivan omalla stailillaan. Ymmärtää ken tahtoo. Muuta-
man lasin jälkeen kaikki on selvää kuin pläkki.
Saattaapi aamulla ruumiin tila olla "la morte". Meidän perheen
bossille en uskalla soittaa, on kelloakin tarkempi "oletkos kek-
kulissa" turha väittää vastaan, ei mene läpi.
Ei kannata maman kysyä aamulla "kala" eikä vastata kalaise.
Puolikkaan Ballantines pullosta on pari hörppyä jäljellä ja kantsii
nekin upottaa maksaan, ei mene hukkaan nektarit.
Säästäväinen pitää olla, eikös.
Löysin muuten pikkutyttärille paidat joissa luki teksti " lopeta
Äiti huutaminen tai kantelen papalle", niinhän ne tekee.
Saanko lainata Eeva Kilven runoa tähän joka kertoo minunkin
tulevaisuudestani ja on mielestäni kaunein teksti jonka olen
koskaan lukenut ja muistiini tallentanut.
LAULU RAKKAUDESTA
Ja eräänä päivänä
me koukistumme toistemme ympärille
ja naksahdamme lukkoon emmekä irtoa enää,
sinun kulumavikasi minun kihtiini kietoutuneena,
minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä
ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten,
emme erkane konsana ei.
Ja rakas, sinä unohdat rytmihäiriösi,
hengenahdistuksesi
ja kuolion
joka sydämessäsi jo on
ja minä unohdan katarrini,levottomat jalkani
ja sen alituisen kalvamisen vasemmalla puolella
ja tulkohon hallat ja harmit ja muut.
Minun rintani tyhjät ja litteät
ota käsiisi rakas
sillä eräänä päivänä ku katsot ne riippuvat
pitkinä,
rakastatko minua silloin
tula tuulan tuli toi?
Herra, opeta meitä hyväksymään vanhojen
rakkaus,
nuorten rakkaus, keski-ikäisten ihmisten rakkaus,
rumien rakkaus, lihavien rakkaus, köyhien
rakkaus,
huonosti puettujen rakkaus
ja yksinäisten rakkaus.
Opeta meidät hyväksymään rakkaus,
me niin pelkäämme sitä.
Ja sinä otat käsiisi minun rintani,
minun venyneet litteät rintani
ja kosketat huulillasi kurttuisia nipukoita
ja kaihi silmissäsi sinä sairaspaikkaa odotellessasi
hapuilet sokeana luokseni,
tunnustelet minua käsimielin.
Tunnustele vaa:
kaikkien näitten ryppyjen alla olen se minä,
tähän valepukuun elämä meidät viimein pakotti,
mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun.
Ja minun kyhmyni painautuvat sinun kuoppiisi,
sinun ryppysi minun uurteisiini
ja kärsimystesi äärellä minä rukoilen hiljaa
kuolemaasi.
On kirkkaana päivä ja ilta.

Terveisin: Elämysmatkaaja matkalla sänkyyn
 
Back
Ylös