Hyvää iltaa Velteristä
Sijainti on Länsi-Berliinin kohdalla, ehkä Hämeenlinnan
kokoinen kaupunki. Tällä kertaa hotellimajoitus,olisko
parikymmentä huonetta ja pubi alakerrassa. Pyörän sai taka-
pihalle. Huone on masentava,sänky pöytä tuoli ja vc ja suihku
käytävällä.Täältä ne pussilakanat ovat kotoisin.Paksut ovat
polsterit, eikä lisätyynyjä takuulla tarvitse. Heti kävi selväksi
ettei täällä viihdy kuin yön. Läpyskät jalassa kävin suihkussa,
ei tässä nyt mitään jalkasilsaa kaivata. Siistihän tämä kyllä on.
En viitsi purkaa kuin toista sivulaukkua tarpeen mukaan,aamul-
la syön hintaan kuuluvan aamiaisen ja liukenen paikalta. Hinta
36 euroa. Simmareista sen verran, kuminauha on vuosien saa-
tossa vähän venynyt, mutta vyötärölinjan laajeneminen on
korjannut venymisen.
Aamulla lähteminen oli todella pieni kuolema. Zenia oli lähdössä
kouluun ja halasi minua, seisoin pihassa ja heiluttelin pienelle
reppuselälle niin pitkään kuin hänet näin. Nuori isäntä oli jo
lähtenyt työhön enkä häntä enää tavannut. Söin aamiaista
naisväen ja vanhan isännän kanssa, vauva oli ruokittu ja tuhisi
vaunuissaan. Koiran kanssa juttelimme niitä näitä ja pudottelin
salaa herkkupaloja pöydästä. Kiersin kakskymppisen rullalle ja
työnsin sen vanhan rouvan käteen. Tästä jäi paljon kuvia ja
mukavia muistoja. Jätin puhelinnumeroni ja osoitteen Ikaalisiin
toivotin heidät tervetulleiksi luoksemme jos mahdollista.
Kävin suihkun jälkeen syömässä pubissa. Ruoka oli Saksalaiseen
tapaan rasvaista ja hyvää. Muutama vanha ukko joka tuli
ovesta sisään kävi naputtamassa rystysellä minunkin pöydän
kantta ja sanoi terve saksaksi. Kun olin syönyt tarjosivat he
nuuskaa jota tiputetaan kämmenselälle ja imaistaan molempiin
sieraimiin, no aivastushan siitä syntyy. Yksi lasi akvaviittiä ja
huoneeseen. Jotkut väittävät oluen kanssa nautittuna aineen
maistuvan jälkimaulta muistuttavan lakritsia.
Pieni kävelylenkki illan piristeeksi ja vierailu johonkin casthausiin
iltapaukulle, siinä se on.
Gute nacht.