mulla koko suku vastaan ei paitsi pappa joka itsekkin oli kova mopomies nuorena kaikkine saatanan jawoinensa
-
Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.
EI moottoripyörä suku.. kootut selitykset
- Keskustelun aloittaja 1Tiina
- Aloituspäivä
Vaikka olenkin suurinpiirtein ainut suvusta joka ajaa motukalla niin eipä tuota hirveesti ole tarvinnut selitellä. Yleensä kuulee vaan kommentteja, siitä miten se lähtee kun kääntää. Joku on joskus kysynyt vakuutuksista yms. kuluista että onko se tosiaan tuon arvoista?
Silloin 16 kesäisenä, kun piti piikkiä hommata sattui niin ikävästi, että eräs nuorikaveri katui pyörällään faijan liikkeessä olleen kuorma-auton perävaunun alle sillä seurauksella, että taitaa kaveri olla vieläkin pyörätuolissa... vaikka ei ollut faijan syy otti ukko tapahtuman sen verran raskaasti että jäi meikäläiseltä piikki hommaamatta...
No hieman varttuneempana kun ostin oman pyörän totesi äijä et mitäpä se mulle kuulu mihin rahas tuhlaat... that's it
nähtävästi aika parantaa traumat...
No hieman varttuneempana kun ostin oman pyörän totesi äijä et mitäpä se mulle kuulu mihin rahas tuhlaat... that's it
nähtävästi aika parantaa traumat...
Eipä tuo äidin huolenpito lopu vaikka lapsella olisi ikää jo yli 50v. Nimimerkillä: "kokemuksen syvällä rintaäänellä". Kun me ei asuta enää samalla paikkakunnalla, niin pystyin olemaan kertomatta 2,5 vuoteen koko harrastuksesta äiteelle yhtään mitään, joka siis ylireagoi aivan käsittämättömällä tavalla kaikkiin tämmöisiin asioihin. Pelkäsin, että siinä lähtee nitrot hupenemaan vähän turhan tiheään tahtiin. Isä kyllä tiesi ja ymmärsi mistä hommassa on kyse. Vanhempani ovat eronneet, joten asia oli helppo hoitaa näin.
No, siinä oli niitä "läheltä piti" tilanteita paljonkin, mutta sitten erään kerran äiti näki kypärämme ja muut ajovermeet "yllätyskäynnillään" ja sitten oltiiin selkä seinää vasten puhtaan kaulan kanssa. Oli pakko tunnustaa tekonsa. No suuttuihan se siitä mutta leppyi aika nopeasti kun sai tietää, että olin kuitenkin kolmatta kesää jo ajellut pyörällä. Esim. se Euroopan reissu mistä ei yhtään valokuvaa ole onnistunut, tehtiin pyörällä.
Tänä päivänä hän on kovastikin tyytyväinen kun pistäydymme siellä (Vihdissä) aika useasti kesäisin kahvilla. Vihdin ympäristössä on paljon mielenkiintoisia mutkateitä, suht kapeita mutta asfaltoituja.
Niin se vain on, että lapsia me vanhemmillemme aina olemme, -ikuisesti heidän omia lapsiaan, loppuun asti.
No, siinä oli niitä "läheltä piti" tilanteita paljonkin, mutta sitten erään kerran äiti näki kypärämme ja muut ajovermeet "yllätyskäynnillään" ja sitten oltiiin selkä seinää vasten puhtaan kaulan kanssa. Oli pakko tunnustaa tekonsa. No suuttuihan se siitä mutta leppyi aika nopeasti kun sai tietää, että olin kuitenkin kolmatta kesää jo ajellut pyörällä. Esim. se Euroopan reissu mistä ei yhtään valokuvaa ole onnistunut, tehtiin pyörällä.
Tänä päivänä hän on kovastikin tyytyväinen kun pistäydymme siellä (Vihdissä) aika useasti kesäisin kahvilla. Vihdin ympäristössä on paljon mielenkiintoisia mutkateitä, suht kapeita mutta asfaltoituja.
Niin se vain on, että lapsia me vanhemmillemme aina olemme, -ikuisesti heidän omia lapsiaan, loppuun asti.
Eipä ole tarvinnu aikoinaan selitellä, äiti päinvastoin kehui, että huonompiakin harrastuksia on. Meidän kylillä se olisi ollut juopottelu. Maatalon tuvassa sitä RD125:ttä tuli talvisin ropailtua, kun ei ulkona tarjennut muuta kuin ajaa...
Ja kimpassa käytiin vanhimmalle pojallekin pyörä (ja toinenkin) ostamassa. Itse sen mainosten jaolla maksoi, oppi siten sivussa työnteonkin. Kuten minäkin aikoinaan. Nuoremmat ei ole olleet niinkään kiinnostuneita pyöristä.
Ja kimpassa käytiin vanhimmalle pojallekin pyörä (ja toinenkin) ostamassa. Itse sen mainosten jaolla maksoi, oppi siten sivussa työnteonkin. Kuten minäkin aikoinaan. Nuoremmat ei ole olleet niinkään kiinnostuneita pyöristä.
Meillä äitee yritti houkutella ostamaan vaikka tehokkaamman auton ennen kuin moottoripyörää, mutta ymmärsi kyllä ettei "aikuista" ihmistä voi määrätä. Aika rauhallisesti sitten loppujen lopuksi se sen otti. Eniten itseäni on ärsyttänyt muut sukulaiset ja tutut jotka porukoita pelottelee.
Yks peruste on mulla aina ollut se, että kaikki täältä joskus lähtee. vaikka eläisi pehmustetussa huoneessa ilman kulmia, voi henki lähteä nuorena esim. aivoverenvuodon tai muun takia.
Kuten joku viisas on joskus sanonut: " Lääkärit pelottelee että elämä on lyhempi jos polttaa, ryyppää ja ajaa mopolla, mutta mä sanon että ilman niitä elämä vaan tuntuu pitemmältä!"
Yks peruste on mulla aina ollut se, että kaikki täältä joskus lähtee. vaikka eläisi pehmustetussa huoneessa ilman kulmia, voi henki lähteä nuorena esim. aivoverenvuodon tai muun takia.
Kuten joku viisas on joskus sanonut: " Lääkärit pelottelee että elämä on lyhempi jos polttaa, ryyppää ja ajaa mopolla, mutta mä sanon että ilman niitä elämä vaan tuntuu pitemmältä!"
Piikki-ikäisenä oli aika kovakin vääntö faijan kanssa kortin ja pyörän hankkimisesta. Loppujen lopuks se tokas, että on kai se pojan kortti saatava. Tämä tosin sen jälkeen kun olin luvannu ite maksaa sekä pyöräkorti, että pyörän hankkimisen ja muut kulut. Mutsi ja isovanhemmat on sitä mieltä, että eikö sitä vähemmälläkin kerkeis, mut minkäs mahtavat.
Minen hyväksy ollenkaan näitä "lapsi autossa" varoituksia. Hieno homma, että on kiva vauva ja siitä tykätään ja koska ipana ei osaa pitää huolta itsestään niin häntä pitää isompien suojella.
Mutta mikä oikeus yksin ajaessa on nostaa riskitasoa? Miksi aikuisen elämä on vähempiarvoinen kuin lapsen? En hyväksy tätä, ja minut huolimattomuuttaan autollaan (yksin ilman lapsia ajaessaan) nurin teilaavalle kuljettajalle lupaan kummitella joka ainoana yönä koko hänen loppuelämänsä ajan.
Itse olin varsinainen paukapää nuorempana (ratin takana, ei koskaan muuten) ja kiitän täten julkisesti äitiäni, joka ei suostunut kevarin hankintaan. Minä en olisi kaksipyöräisellä selvinnyt 70-luvusta hengissä.
Kun nelikymppisenä perheellisenä hankin lopulta moottoripyörän, kyse oli vanhasta vauhtikallosta, joka oli ehkä oppinut ihan vähän jotain, mutta ennen kaikkea rauhoittunut niin paljon, että luottamus oli jo syntynyt.
Tuo luottamus merkitsi että vaimon ehto ensimmäisen pyörän hankinnalle oli, että älä luulekaan karkaavasi koko kesäksi. Ajokamat hänelle myös. Äitini totesi, että hankit sitten lopulta sen pyörän minkä halusit.
Luottamus. Lähipiirin luontainen reaktio moottoripyörään on onnettomuusriski. Tuota reaktiota ei voi täysin poistaa, mutta sitä voi merkittävästi lieventää luottamuksella. Luottamus luodaan antamalla (todellinen, ei teeskennelty!) vaikutelma kuljettajasta joka ymmärtää riskit ja on moottoripyöräilynsä vuoksi itse asiassa oppinut liikenteestä niin paljon uutta, että hän on muuttunut myös entistä turvallisemmaksi autoilijaksi.
Jotkut asiat ovat ehdottomia. Vanhempi poika aikanaan napsutteli vähän väliä turvaistuimensa turvavyön irti automatkalla. Hermo menee parin kilometrin välein kiinnitellessä. Kunnes vaimo poltti kääminsä ja varoitti ns. viimeisen kerran. Sitä seuranneen turvavyön naksahduksen jälkeen hän katsoi rauhallisen tilanteen ja Volvon renkaiden kulutuspinta alkoi hävitä harmaaseen savuun. Takajalkatilasta itku kurkussa ylös kömpinyt kaveri oli oppinut että on asioita, joista ei voi neuvotella.
Opin tiedettiin selvästi menneen perille, kun hän myöhemmin valisti nuorempaa veljeään, että "kyllä sun aivan oikeasti täytyy pitää se turvavyö kiinni tai äiti pudottaa sut...".
Sukupolvi on vaihtunut ja täytyy myöntää että aluksi huolestutti. Pelotti. Mitähän tästä tulee? Vanhemmalla on nyt kevarikortti ja poikien yhteiseksi hankittu pyörä on ensimmäisen kesän jälkeen yhtä suorakylkinen ja siisti kuin ostettaessa. Kukaan meistä ei ole luodinkestävä, mutta oikein toimimalla pystyy parantamaan omia mahdollisuuksiaan olennaisesti.
Piikin perässä isolla raskaalla matkapyörällä ajaessa on vähitellen kasvanut luottamus.
Mutta mikä oikeus yksin ajaessa on nostaa riskitasoa? Miksi aikuisen elämä on vähempiarvoinen kuin lapsen? En hyväksy tätä, ja minut huolimattomuuttaan autollaan (yksin ilman lapsia ajaessaan) nurin teilaavalle kuljettajalle lupaan kummitella joka ainoana yönä koko hänen loppuelämänsä ajan.
Itse olin varsinainen paukapää nuorempana (ratin takana, ei koskaan muuten) ja kiitän täten julkisesti äitiäni, joka ei suostunut kevarin hankintaan. Minä en olisi kaksipyöräisellä selvinnyt 70-luvusta hengissä.
Kun nelikymppisenä perheellisenä hankin lopulta moottoripyörän, kyse oli vanhasta vauhtikallosta, joka oli ehkä oppinut ihan vähän jotain, mutta ennen kaikkea rauhoittunut niin paljon, että luottamus oli jo syntynyt.
Tuo luottamus merkitsi että vaimon ehto ensimmäisen pyörän hankinnalle oli, että älä luulekaan karkaavasi koko kesäksi. Ajokamat hänelle myös. Äitini totesi, että hankit sitten lopulta sen pyörän minkä halusit.
Luottamus. Lähipiirin luontainen reaktio moottoripyörään on onnettomuusriski. Tuota reaktiota ei voi täysin poistaa, mutta sitä voi merkittävästi lieventää luottamuksella. Luottamus luodaan antamalla (todellinen, ei teeskennelty!) vaikutelma kuljettajasta joka ymmärtää riskit ja on moottoripyöräilynsä vuoksi itse asiassa oppinut liikenteestä niin paljon uutta, että hän on muuttunut myös entistä turvallisemmaksi autoilijaksi.
Jotkut asiat ovat ehdottomia. Vanhempi poika aikanaan napsutteli vähän väliä turvaistuimensa turvavyön irti automatkalla. Hermo menee parin kilometrin välein kiinnitellessä. Kunnes vaimo poltti kääminsä ja varoitti ns. viimeisen kerran. Sitä seuranneen turvavyön naksahduksen jälkeen hän katsoi rauhallisen tilanteen ja Volvon renkaiden kulutuspinta alkoi hävitä harmaaseen savuun. Takajalkatilasta itku kurkussa ylös kömpinyt kaveri oli oppinut että on asioita, joista ei voi neuvotella.
Opin tiedettiin selvästi menneen perille, kun hän myöhemmin valisti nuorempaa veljeään, että "kyllä sun aivan oikeasti täytyy pitää se turvavyö kiinni tai äiti pudottaa sut...".
Sukupolvi on vaihtunut ja täytyy myöntää että aluksi huolestutti. Pelotti. Mitähän tästä tulee? Vanhemmalla on nyt kevarikortti ja poikien yhteiseksi hankittu pyörä on ensimmäisen kesän jälkeen yhtä suorakylkinen ja siisti kuin ostettaessa. Kukaan meistä ei ole luodinkestävä, mutta oikein toimimalla pystyy parantamaan omia mahdollisuuksiaan olennaisesti.
Piikin perässä isolla raskaalla matkapyörällä ajaessa on vähitellen kasvanut luottamus.
"Minen hyväksy ollenkaan näitä "lapsi autossa" varoituksia. Hieno homma, että on kiva vauva ja siitä tykätään ja koska ipana ei osaa pitää huolta itsestään niin häntä pitää isompien suojella.
Mutta mikä oikeus yksin ajaessa on nostaa riskitasoa? Miksi aikuisen elämä on vähempiarvoinen kuin lapsen? En hyväksy tätä, ja minut huolimattomuuttaan autollaan (yksin ilman lapsia ajaessaan) nurin teilaavalle kuljettajalle lupaan kummitella joka ainoana yönä koko hänen loppuelämänsä ajan."
Mitä ihmettä sinä tuolla tarkoitat.Nyt ei tainnut minulle aueta.
Nuo "lapsi autossa" tarrat on lähinnä perässäroikkujille tarkoitettuja.
Ei kuule ole ollenkaan kiva, kun sinulla on lapsi takapenkillä turvaistuimessa ja rekka roikkuu takapuskurissa.
Näitäkin tilanteita on nähty.
Kaikki takanatulijat ei ole varustettu normaalijärjellä, voi kun olisikin?
Yksin ajaessa nostaa riskitasoa.
Avaatko hieman, en ymmärrä mitä tarkoitat?
Mutta mikä oikeus yksin ajaessa on nostaa riskitasoa? Miksi aikuisen elämä on vähempiarvoinen kuin lapsen? En hyväksy tätä, ja minut huolimattomuuttaan autollaan (yksin ilman lapsia ajaessaan) nurin teilaavalle kuljettajalle lupaan kummitella joka ainoana yönä koko hänen loppuelämänsä ajan."
Mitä ihmettä sinä tuolla tarkoitat.Nyt ei tainnut minulle aueta.
Nuo "lapsi autossa" tarrat on lähinnä perässäroikkujille tarkoitettuja.
Ei kuule ole ollenkaan kiva, kun sinulla on lapsi takapenkillä turvaistuimessa ja rekka roikkuu takapuskurissa.
Näitäkin tilanteita on nähty.
Kaikki takanatulijat ei ole varustettu normaalijärjellä, voi kun olisikin?
Yksin ajaessa nostaa riskitasoa.
Avaatko hieman, en ymmärrä mitä tarkoitat?
Mä ainakin ymmärsin tuosta Hannun tekstistä niin, että hän tarkoitti kaksinaamaisuutta liikenteessä. Yksin siis muka voi, ja saa, ajella niin kuin lystää, välittämättä omasta tai muiden turvallisuudesta. Sitten kun se oma pikku kullannuppu on siellä takapenkillä, kaikki muut tielläliikkujat muuttuvat suureksi uhaksi.
Lyhyesti, aina pitäisi ajaa kuin "lapsi kyydissä". Eli välttää riskejä ja ottaa muut huomioon.
Eipä ole tarvinnut lupia pyydellä sentään omillaan asuva. Selittelyksi on riittänyt joka kesäiset muutaman kilsan kuskaukset. Täti jopa innostui niin että meinas mopon hankkia. Faijalla on joskus nuorempana pyöriä ollut, muttei se enää oo kiinnostunut. Sille riittää että autossa on tehoja riittävästi ja tarpeeksi herkkuja.
Athene
Lady, Sexy Lady
Varoittelevat aina, että "aja sitten varovasti". Isä ymmärtää moottoripyöräilyä. On itsekin harrastanut. Ensimmäiset 2 pyörää omistin isän kanssa puoliksi. Nykyisiin kyykkyihin ei ole montaa kertaa koskenut. Muutaman kerran käynyt ajelemassa oikein hyvällä ilmalla
. Äitikin on ollut vähän kyydissä, mutta ei ole kiinnostunut moottoripyöristä tai - kelkoista muuten. On sitä tullut liikenteessä suoritetuista "darwin awardseistakin" kerrottua porukoille
. Ei ne siitä ole tuominneet, vähän ovat silmiään pyöritelleet.
En oo vanhemmille mitään selitelly eikä ne sitä ootakkaan. Ekan mopon kun laitoin nii olivat vaan hiljaa (lue: kauhusta kankeena). Sit kun mopo vaihtu tähän kyykkyyn niin isä kävi myhäillen istuskelemassa kyytillä, ihan vaan parkissa. Äiti kutsui supattamalla yläkerran isäntää ja oli ihan kalpee. Ois pitäny ehkä jättää tekniset tiedot kertomatta.. mutta kun olin sillä hetkellä niin ylpee tosta pyörästä. Sitten ovat myöhemmin kyselleet onko sattunut tiukkoja paikkoja ja tykkäävät kyllä kun välillä hurauttaa pärrällä kahville niitten luo. Ei ne enää niin paljon hätäile, monta vuotta oon kuiteskin jo ajanut.
No ihan kaikkee niille ei ehkä kerrota..
No ihan kaikkee niille ei ehkä kerrota..
Ei ole minulla ollut noita ongelmia.
Jos sitä isäpappa kerran ostaa 4-vuotiaalle crossimopon, niin onhan se aika todennäköistä, että moottoripyörät tulevat kuvaan ennemmin tai myöhemmin
Harrastuksen vaarallisuus on toki suhteellinen käsite. Itse pidän vaikkapa viinanjuontia seurannaisvaikutuksineen paljon vaarallisempana hommana kuin moottoripyöräilyä.
Jos sitä isäpappa kerran ostaa 4-vuotiaalle crossimopon, niin onhan se aika todennäköistä, että moottoripyörät tulevat kuvaan ennemmin tai myöhemmin
Harrastuksen vaarallisuus on toki suhteellinen käsite. Itse pidän vaikkapa viinanjuontia seurannaisvaikutuksineen paljon vaarallisempana hommana kuin moottoripyöräilyä.
Mä ostin pyörän tässä ihan vasta. Meinasin eka, että ajan vasta kesällä porukoiden pihaan ja paljastan sillä tavalla "salaisuuteni".
Nooh, tulikin sitten tässä yksi mutta. Mihin ihmeeseen survon pyöräni talven ajaksi. Eipä auttanut kun soittaa isälle, ja aloittaa että "Heipsss... Tuota noin.. Sinullahan on noita talleja.. Niin miten olis kun tuotanuin öö minä totanoin niinku öö.. OSTIN PYÖRÄN!
*jännitystä*" Ei sieltä onneksi kuulunut kuin että:"Jaa, no miksi sinä nyt silleen.. sehän on niin kallistakin." Huokaus..
Muutaman kerranhan nuo ovat porukat kitisseet, että onhan se niin vaarallista ja kallista jne, mutta nyt meidän isä on ainakin täysillä mukana tuon pyörän kanssa. Ja tiedänpä, että kun lumet sulaa, niin johan on hänelläkin kova hinku päästä tyyppään.
! Onhan isällä itselläänkin ollut moottoripyöriä.
Tulispa jo kesä
Nooh, tulikin sitten tässä yksi mutta. Mihin ihmeeseen survon pyöräni talven ajaksi. Eipä auttanut kun soittaa isälle, ja aloittaa että "Heipsss... Tuota noin.. Sinullahan on noita talleja.. Niin miten olis kun tuotanuin öö minä totanoin niinku öö.. OSTIN PYÖRÄN!
Muutaman kerranhan nuo ovat porukat kitisseet, että onhan se niin vaarallista ja kallista jne, mutta nyt meidän isä on ainakin täysillä mukana tuon pyörän kanssa. Ja tiedänpä, että kun lumet sulaa, niin johan on hänelläkin kova hinku päästä tyyppään.
Tulispa jo kesä
Samaa mieltä. Ainoat merkit, millä on merkitystä itselle ja muille, on valkoinen varoituskolmio tai jonkin sopivan mp-jengin nimi (ei MotOrg!) nahkaliivin selässä. Ja kumpaakaan en suosittele käytettäväksi omin tai äiteen luvin
Täytyy tunnustaa että tuli pidettyä harrastus salassa muutaman vuoden. Mutsi kuoli jo niin kauan sitten ettei hänen takiaan tarvinnut miettiä asiaa, mutta faijan mielipiteen moottoripyöräilystä tiesin, tai ainakin kuvittelin tietäväni, aika tarkkaan. Siinä määrin on hänellä ollut tapana varoitella jo autoilunkin riskeistä ja kehotella ajamaan hiljaa.
Tosin vähäisin syy tähän ei liene se, että hänellä tuppasi nuorempana itsellään olemaan aika raskas kaasujalka, ja tiesi hyvin että tytär on perinyt hänen temperamenttinsa, myös ajotavoissa.
Ehkä toinen syy on hänen elämänuransa vakuutusalalla.
No, onnistuin pimittämään harrastukseni häneltä joitakin vuosia, ja olisin kai niin voinut tehdä loppuunkin asti. Sitten faija sairastui Alzheimerin tautiin ja se alkoi jo vaikuttaa aika selvästi hänen muistiinsa ja ajatteluunsa, vaikka toisaalta ihan tolkullisesti edelleen pystymme keskustelemaan.
Eräänä päivänä käytyäni häntä katsomassa pyysin vain sitten hänet kadulle katsomaan pyörääni. Jotenkin kai halusin keksiä hänelle jotain virikettä ja viihdykettä (ja lisäksi olin utelias miten reagoisi). Faijahan oli oikein innoissaan ja kehui pyörää hyvännäköiseksi. Kyseli kaikenlaista (ihan järkevää) muttei varoitellut eikä kauhistellut yhtään!
Näin se aivonpehmennys siis vaikutti...
Tarinan opetus???
En minä tiedä.
Tosin vähäisin syy tähän ei liene se, että hänellä tuppasi nuorempana itsellään olemaan aika raskas kaasujalka, ja tiesi hyvin että tytär on perinyt hänen temperamenttinsa, myös ajotavoissa.
Ehkä toinen syy on hänen elämänuransa vakuutusalalla.
No, onnistuin pimittämään harrastukseni häneltä joitakin vuosia, ja olisin kai niin voinut tehdä loppuunkin asti. Sitten faija sairastui Alzheimerin tautiin ja se alkoi jo vaikuttaa aika selvästi hänen muistiinsa ja ajatteluunsa, vaikka toisaalta ihan tolkullisesti edelleen pystymme keskustelemaan.
Eräänä päivänä käytyäni häntä katsomassa pyysin vain sitten hänet kadulle katsomaan pyörääni. Jotenkin kai halusin keksiä hänelle jotain virikettä ja viihdykettä (ja lisäksi olin utelias miten reagoisi). Faijahan oli oikein innoissaan ja kehui pyörää hyvännäköiseksi. Kyseli kaikenlaista (ihan järkevää) muttei varoitellut eikä kauhistellut yhtään!
Näin se aivonpehmennys siis vaikutti...
Tarinan opetus???