Kävikö kukaan tänään katsomassa uutta 1098:a? Työt sekoittivat ohjelmaa enkä päässyt paikalle tsekkaamaan uuden karheaa ilmestystä.
Kävin vilkaisemassa uudensileää ilmestystä ja yllätyin melko positiivisesti ulkonäön suhteen. Taas piti hyvin paikkansa se, että mopot on luonnossa hienompia kuin kuvissa.
Keulakin näytti oikein nätiltä ja sirolta, samalla kuitenkin tuoreelta ja enemmän Ducatilta kuin kuvissa. Eli voisi jopa sanoa, että miehekäs 916-tyylinen perä ja hieno keula. Sivulta mukiinmenevä.
Ainoa pikku miinus ulkonäöllisesti tulee käsittelemättömästä takahaarukasta, joka hitsaussaumoineen paistaa silmään hiukan "mielenkiintoisen" tai sanotaanko keskeneräisen näköisenä näin maallikon silmin. Ehkä se on tehtaan mielestä kisaosan näköinen tms. Maalauttaisin sen heti oitis silkin mustaksi.
Istuma-asento on ihan mukava, aika samanoloinen kuin 999:ssä. Mittaristo näyttää teknohärpäkkeeltä, mutta nopeasti katsoen ehkä näkyy paremmin kuin vanha. Siitä plussaa.
Voisin periaatteessa ottaa tuollaisen 1098:n heti ST4s:n tilalle, koska tuossakin voi satunnaisesti kuljettaa takaritsillä tyttäriä, kun kyytiin hinkuvat. Toisaalta miksi kone on 1099ccm jos se kerran todennäköisesti jatkossa onkin 1199ccm? Onko se sitten R-mallissa niin, vai miten lienee.
No ihan upea peli joka tapauksessa, vaikkakin ainoa näkyvä hiilikuituosa taisi olla etulokari ja jotenkin ne muutamat maalamattomat muoviosat näyttää ..hmmm "muovisilta". No sitähän ne on, mutta mutta..
Hinta kaiketi tavallisessa 1098:ssa on positiivinen tekijä edellisiin malleihin verrattuna.
Suosittelen lämpimästi uuden kyykyn hankintaa suunnitteleville, jos ihan markkinoiden maksimaalisin teho ei ole "The thing"
Ajoltaan uskon sen täyttävän jokaisen vaatimukset joka tapauksessa.
t.Spagu