Sen uskovaisen tittelin olette ansainneet lähinnä sillä, että teidän on perinteisesti ihan väkipakolla päästävä suosittelemaan tuota ihmeainetta aivan joka v***n ikiseen threadiin, missä joku erehtyy vaan kirjoittamaan peräkkäin kirjaimet ö, l, j ja y. Aivan sama, mikä peli kyseessä ja oletteko edes ajaneet sellaisella metriäkään. Ja silti jaellaan suosituksia että anna mennä vaan.
Eli siinä on sellainen hyvinkin paljon jotain kiihkouskovaisia muistuttava tarve "käännyttää" mahdollisimman monia uskomaan samalla tavalla kuin te itse, ja kaikenlaisten muiden näkökantojen ylitse kävellään sitten ihan sumeilematta. Justiinsa niin ne hihhulitkin tekee.
Ei esimerkiksi minua haittaa ollenkaan se, että ajatte sillä, mihin itse luotatte. Voin jopa uskoa, että se voi jossain tietyissä laitteissa toimiakin ihan hyvin. Mutta että yksi ja sama yleisöljy ihan kaikkiin moottoripyöriin - sitä on hieman vaikeampi niellä. Mistähän te muka sen asian tiedätte?? Väitän, että te tiedätte korkeintaan niistä omista pyöristänne, ette _kaikista_.
Ja varsinkin siinä mielessä se fanaattinen toisille tuputtaminen vaan käy välillä aavistuksen paksuksi.
edit. Ja jos jollakulla mietityttää, mikähän sopisi omaan peliin, suosittelen ottamaan yhteyttä johonkin pitkänlinjan huoltokorjaamoon, joka on erikoistunut omaan merkkiisi. Näiden joukossa löytyy vielä muitakin kuin pelkkiä firmamannekiineja, on esimerkiksi entisiä kilpakuskeja, jotka yleensä ovat varsin suorapuheista porukkaa. Ja koska he työkseen mm. remontoivat näitä moottoreita, niin heillä väittäisin käytännössä olevan paras kokemus siitä, mikä pitkässä juoksussa toimii missäkin.
Jonkun tällaisen juttusille, niin saa vähän muutakin referenssiä kuin vain nettijuttuja. Netissä on aina se vaara, että tietämättömät päätyy neuvomaan toisia tietämättömiä.