Autonomiset autot, mp turvallisuus

Lidar on siinä mielessä vänkä laite, että sillä tosiaan saadaan tarkka pistepilvi siitä tutkittavasta kohteesta ja siksi sitä käytetäänkin hyvin paljon mm. arkkitehtonisessa dokumentoinnissa. Vaan todella erikoisen siitä tekee vaikkapa dronen kyydissä suoritettuna maastokuvauksena, sillä tuo kykenee kuvaamaan sen maan pinnan jopa sakean puustonkin läpi. Siksi tuota on käytetty paljon myös mm. inkojen rakennelmien paikantamisessa, sillä sen sankan sadepuulehvästön suojelemat aarteet jäisi muutoin kenties jopa ihan täysin kartottamatta.

 
Jostain syystä Volvo on yrittänyt vielä tänä vuonna saada oikeasti huonoissa olosuhteissa toimiva tutkasysteemi sarjatuotantoon, vaikka auton katolle jouduttiin leipomaan sitä varten kohoutuma, mutta ei onnistunut.
Tuskin Volvo on niin kehityksestä jäljessä, ettei ole osannut väitetysti lähes ilmaisiin järjestelmiin luottaa, mikäli ne toimisivat luotettavasti.

PS tutka se lidarkin on, L kirjain tulee sanasta light kun radar sanassa R kirjain tulee sanasta radio, kaksi ei toimintaperiaatteella toimivaa tutkajärjestelmää.
Kyllähän se lidar ylivertainen olisi, koska se pystyy muodostamaan aidosti kolmiulotteisen kuvan ympäröivästä tilasta. Nuo perinteisemmät radio/mikroaaltotutkat eivät pysty samaan tarkkuuteen, siitäkään ei ole epäselvää. Mutta pointti oli se, että ei sen nykyisenkään tutkatekniikan ongelma ole huono näkyvyys (=pimeys tai sumu) vaan fyysiset esteet ja toki myös sakea vesi- tai lumisade, jotka ovat ongelma edelleen myös lidarille.
 
Back
Ylös