Tulipa pitkästä aikaa hälyharjoitus iltalenkiltä palatessa.
Paikkana alun perin valtatieksi rakennettu mutta Oulun ohittavan moottoritien jatkon jälkeen paikallistieksi ja 80 rajoitukselle piilotettu vanhan nelostien pätkä Iistä Haukiputaalle päin.
Kolme mopoa harvassa jonossa vajaan puolen kilometrin matkalla, auto parkissa oikealla sivuteiden risteyksessä ajosuunnassa oikealla, vilkku oikealle, auto käynnissä, B-luokan kuski ratin takana. Pannarin mittarissa 85, eli lukematarkkuuden rajoissa täsmälleen rajoitusnopeus, olosuhteet kuivat ja hyvät.
Varmistin pois ja kaksi sormea liipaisimelle ja ajolinjaa keskemmälle pelitilan varmistamiseksi. Sitten B-luokkalaiselle tööttiä pari kertaa muutama sekunti ennen ohitusta, kuten aina.
Ja eikös tämä B-luokan kuski tempaa Ford Mundanensa sieltä oikealta pientareelta vasemmalla puolella olevaan sivutien liittymään (ei keltaisia viivoja) ja luuri vasemmalla korvalla.
Jarrua, lisää tööttiä ja takaa ohi. Vaimo kertoi kiroiluni laantuessa, että sama kaveri ei varmaan tee tuota toiste, näytti nimittäin sen verran säikähtävän. Itse en ehtinyt oikein katsella B-luokan kansalaista, kun oli vähän muuta ohjelmaa ja katsoin jo auton ohi / yli varalaskupaikkaa.
Oma arvosanani B-luokan kansalaiselle on täysin selvä TLV ja loppukesäksi kuntoloma polkupyörän satulassa.
Takanatulleille ajokavereille 10, etäisyydet, valot ja kaikki muukin kunnossa, joten oli tilaa tehdä omia valintoja.
Itselleni annan arvosanaksi 8-. Tilanne oli sen verran tiukka, että kun ei kolahtanut, niin pitää siitä hyvä arvosana saada.
Täysiä pisteitä en voi rehellisesti vaatia, koska varautumisestani huolimatta ajoin täysin EAK rutiinilla ilman TODELLISTA varautumista jarrutukseen tai väistöön. Jarrutus alkoi nopeasti, mutta jäi hieman tehottomaksi. Eli vaikka tein rituaalivarautumisen vaaratilanteeseen, en silti ollut todellisuudessa täysin valmistautunut toimimaan.
Puutteellinen varautuminen vaaratilanteeseen ja sitä seurannut tehoton jarrutus vähän huonosta asennosta pudottavat kumpikin yhden arvosanan ja se miinus lähtee alatyylisestä kielenkäytöstä tapauksen jälkeen (piti pyytää anteeksi vaimolta intercomissa, ei se hänen vikansa ollut). B-luokan kansalaiselta en edes pyydä anteeksi taktisia käsimerkkejäni.
Ai miksi B-luokan kansalaiselle TLV? Havaintovirheitä sattuu kaikille, myös minulle. Mutta metallinhohtopunainen Pan keltaisin hieman ylös suunnatuin tuplavaloin ei ole vaikeimmin havattavissa oleva moottoripyörä. Väittäisin, että mikäli on oikeasti katsonut eikä sitä silti huomaa, on syytä hankkia opaskoira. Mutta näitä vain sattuu. Sattuu näköjään vaikka sen Pannun kuski tööttäisi pari kertaa varoitukseksi. Silmien lisäksi sitten korvatkaan eivät olleet päällä. Mutta näitäkin sattuu, tällä pysyy edelleen tahallisuuden tällä puolen ja LV:ssa.
Mutta sitten raskauttavat asianhaarat: Syy edelliseen oli ehkä tien puoleisella korvalla ollut puhelin, joka esti ensin kuulemisen, sitten kääntymisen aikana näkemisen ja koko prosessin aikana ajattelemisen. Tämä ei ollut vahinko, vaan tahallinen teko.
Vilkusta kääntymishetkellä en osaa sanoa, kun katselin jo aivan muita asioita huomatessani auton etupyörän kääntyvän. Mutta pari sekuntia ennen kääntymistä vilkku osoitti oikealle. Ei vahinko.
Vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään vasemmanpuolimmaiselle kaistalle, tai tässä heti keskiviivan omalle puolelle eikä oikean puolen pientareelle. Myös oikealle oli risteys, jonne peruuttamalla olisi voinut vaihtaa tilanteen tien ylitykseksi joka on helpompi hallita näkyvyyden osalta. Ei vahinko, vaan tahallinen teko.
Nämä yhteensä silmät kiinni toteutettuna on selkeä tapon yritys. Ei murha, B-luokan kansalaisella ei varmaan ollut tarkoitus surmata juuri minua ja vaimoani eilen illalla, vaan hänelle riitti se, että kunhan osuu johonkin.
Erehdyksiä voi sattua, mutta tuossa oli niin monta täysin tahallista riskiä jotka vaaransivat muiden liikkujien hengen ja terveyden, että TLL 99 toteutui täysimääräisesti. Harmi ettei ollut ketään keräämässä B-luokan kansalaisen korttia talteen.
Minusta Arsi Harjulta lainatun 7 kilon kuulan ampuminen autoni kylkeen normaalilla maantienopeudella 25 m/s tuntuisi erittäin epämukavalta ajatukselta. Mikä saa B-luokan kansalaisen ottamaan vapaaehtoisesti siihen kuljettajan oveensa 300 kiloisen bensakanisterilla varustetun palopommin?
Itse jatkan treeniä saadakseni seuraavasta hälyharjoituksesta kiitettävän, mutta ei sillä harjoituksella nyt niin kiirettä ole.