Aursjövegen ja vähän muutakin Norjaa

mek

Liittynyt
28.10.2008
Tapana on ollut kirjoitella kirjallisiakin raportteja noista reissuistani, kun vastoin kaikkia odotuksia niitä kuulemma joku lukee. Tässäpä tarinaa viime viikon reissusta. Videokin tulee aikanaan, kunhan saan tämän yhden hengen tuotantotiimin aktivoitua.

Sunnuntai 2.8.
Illalla rokattiin Limingan Liiterirokissa Dr. Feelgoodin tahtiin pikkutunneille, joten aamu oli vähän vaisu. Salille ei jaksanut eikä ehtinyt, aamupalan jälkeen pakkailin tavarat ja kymmenen aikoihin lähdin matkaan. Täydellinen ajosää, poutaa, +18 ja täysin tyyntä. Samanlaisena jatkuikin Evijärvelle saakka. Liikennettä oli vähän, harvojen autojen lisäksi pari moottoripyörääkin oli päässyt sunnuntaina aamupäivästä liikkeelle. Viitasalon kohdalla tuli pieni sadekuuro, mutta ei kestänyt kauan. Vaihdoin silti Gore-hanskat käteen. Kaustisten Nesteellä olikin vilskettä ja moottoripyöriäkin parkissa puolenkymmentä. Kypärän yläventtiiliin oli tullut jokin mettinen ja se tahmasi vasemman hanskan sormet, onneksi sain pestyä Nesteellä senkin puhtaaksi. Kanasalaatti ei ollut hääppöinen, kuutioitua kanaa, jäävuorisalaattia, muutama tomaatti ja vähän ananaspaloja. Kastikkeen sai sentään valita muutamasta vaihtoehdosta. Ei oikein ollut 12,90 väärti.

Lähellä Kauhavaa tuli useita sadekuuroja ja tiet olivat märät ohi Seinäjoen. Onneksi oli alkanut tuulla lännestä, joten etelään matkaavana olin yleensä melko hyvin tuulen yläpuolella autojen lennättämästä kurasumusta. Pleksi ja visiiri pysyivät siten aika puhtaina. Jalasjärvellä etsin tankkipaikkaa, kirkonkylän ABC oli sitten kuitenkin muutaman sentin kalliimpi kuin Neste, eikä kylältä muita mittareita löytynyt. En kuitenkaan viitsinyt enää palata takaisin Nesteelle. Kahvinjuonti ei myöskään onnistunut, kun tankkaus tapahtui kylmäasemalla. Ennen niin vilkasta ABC:tä oli jo alettu purkamaan.
3-tiellä oli kovasti liikennettä, joten päätin koukata Karvian ja Kankaanpään kautta Poriin. Viinavalmistaja Pramia oli tehnyt Ilvesjoelle tehtaan tislaamon viereen komean myymälän ja kahvion. Pullatiski oli kyllä niukka, samoin jäätelövalikoima. Jokin käppyrä kahvin kanssa kuitenkin löytyi ja pääsin jatkamaan. Annen taidekahvila lähempänä Karviaa olisi ehkä ollut parempi, mutta ei jaksanut Pramian pihalla alkaa googlettamaan sen aukioloa. Karviassa oli karviapäivät ja kiertotie kylän ympäri länsipuolen sorateitä.

Välillä näkyi todella mustia kuuropilviä, mutta niin ne vain aina jäivät jommallekummalle puolelle ja pääsin kuivia teitä Rauman ABC:lle. Jogurttia ja tuoremehua naamariin ja suklaapatukka evääksi. 8-tietä sitten jonottelin Turkuun. Vielä Nousiaisissa tuli viimeinen sadekuuro, mutta en jaksanut vaihtaa enää hanskoja eikä Gorea kyllä tarvinnutkaan, sen verran oli lyhyt kuuro. Vähän ennen seitsemää olin
satamassa ja check in sujui ilman jonottelua. Kymmenkunta pyörää oli autojen lisäksi jonossa, suomalaisia ja norjalaisia, sekä suomalainen
polkupyöräporukka menossa Gotlantia kiertämään. Laivaa odotellessa poristiin polku- ja moottoripyöristä. Norjalaista Classic Rally -porukkaa oli kolmisenkymmentä autokuntaa 60-80 -luvun autoilla, ovitarrojen mukaan reittinä näytti olevan Lindesnes – Mumm1landet. Vähän ennen kahdeksaa päästiin häntäjoukoissa laivaan ja 20:23 lähti laiva liikkeelle. Soittelin terveiset kotiin, kävin suihkussa ja sitten syömässä beef sandwichin, mutta olipa pettymys. Liha oli hyvää, mutta ihmeellisesti maustettua, suolaista ja lisänä vielä reilusti kuivasipulia, joka peitti sitten kaikki muut maut. Taidanpa ruveta yrittämään unta, sen verran lyhyitä öitä on tällä viikolla tullut useampi. Ajopäivälle mittaa hieman vajaat yhdeksän tuntia ja 630 km.

1000015137.jpg
1000015152.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ma 3.8. Kongsvinger

Yöllä nukutti yllättävän hyvin, yleensä nukun laivassa huonosti, jos lainkaan. Heräsin kyllä kun laiva jytyytti Maarianhaminassa, mutta sain vielä uudelleen unen ja nukuin melkein viiteen saakka, joten ehdin laivassa aamiaiselle. Ostin baarista puuron, smoothien ja kahvin, yhteensä 13 euroa. Ei hintalaatusuhde ainakaan parempi ollut kuin Kaustisen nesteellä. Kaurapuuron hinta taisi olla 4 tai 4,50. Kerrankin joku asia tuntuu ABC:llä halvalta... Kahvikassalla huomasin, että Kplussa- ja St1- etukortit puuttuvat lompakosta. Yksi tasku on vähän löysä, joten pidän siinä noita vähemmän tärkeitä. Olin hytistä lähtiessä ovella vielä tarkistanut, että avainkortti on lompakossa. Niinpä korttien oli pakko pudota hytin ovelle tai välittömään läheisyyteen, kun laitoin lähtiessä lompsan reisitaskuun. Vein tarjottimen pöytään ja kävin kävelemässä hytissä, ei mitään. Hytti oli lähellä portaikkoa, samoin baari, joten etsintäalue oli aika lyhyt. Samat kansallis(pukuis)een vähemmistöön kuuluvat hästäsivät vielä äänekkäästi aulassa kuin aamiaiselle lähtiessäni. En jaksanut alkaa heiltä korttien perään kyselemään, onhan siinä ehtinyt joku muukin ohikulkija olla, vaikka välissä ei ollut kymmentäkään minuuttia.

Aamupalan jälkeen käänsin vielä hytin ylösalaisin tuloksetta ja kävin kahteen kertaan infossa kyselemässä korttien perään – ilman tulosta. No, eipä tuo haittaa, jos joku höylää mulle plussia, käyttää niitä ei tuolla kortilla voi. St1 kortilla saa sen sentin – parin alennuksen, ei muuta. Illalla sain K-plussakortin kuoletettua appin kautta ja tilattua uuden.

Laiva oli hieman etuajassa satamassa ja pääsin melko kärkijoukoissa ulos. Samassa laivassa ollut Harrikkalauma lähti perään ja tunneleissa sen kyllä kuuli, tuntui että pää halkeaa. Kauniissa 16 asteen kelissä sujuvassa aamuliikenteessä E18 kohti Osloa. Enköpingistä käännyin Salaan eikä hetki aikaisemmin minut ohittanutta Harrikkaporukkaa enää näkynyt. Enköpingissä tankkasin, 15,39 SEK/l, eli tankillinen maksoi hieman reilut pari kymppiä, kun Suomessa menee reilut 30. Salan jälkeen poikkesin Ängelsbergin ruukkia katsomassa. Fagerstan CircleK:sta smoothie ja länttä kohti. Stora Lönnhöjden oli kartassa nähtävyysmerkillä, mutta en kehdannut ajaa, kun tie kulki pihan läpi ja oli väkeä pihalla. Säfsenin kahvipaikassa (Rosahöjdens kök, bakeri & camping) oli myös kolme hollantilaista moottoripyöräilijää, jotka edeltäni tyhjensivät sämpylähyllyn yhdessä kahden ruotsalaisen kanssa niin, että minun piti tyytyä siihen viimeiseen juustosämpylään. Kävin myös katsomassa Hagforsin rautatiemuseota, mutta oli sen verran vaatimattoman näköinen, että jätin käymättä. Kylältä löysin mukavan kahvilan ja join pullakahvit. Föskeforsin ruukki oli myös sen verran vaatimaton, ettei kuvattavaa ollut.

Jatkoin Torsbyhyn tankille ja täydensin vesivarastoja, kun lämpö oli noussut 20 pahemmalle puolelle ja aurinko paistoi. Ennen rajaa tuli yksinäinen Multistrada V4 vastaan, liekö ollut Norjaa osamaksulla suorittava Kotarikuski (myöhemmin selvisi, että ei ollut). Hollantilaisia turisteja näkyi Värmlannissa paljon, hyvin on onnistunut markkinointi. Norjan puolella en pysähdellyt, vaan ajoin suoraan Kongsvingerin linnakkeelle, josta muutama kuva ja neljäksi Budget hotel Kongsvingeriin. Linnakkeen tykit oli suunnattu itään, kai sielläkin on vihulainen tullut aina idästä kuten Suomessakin. Siksiköhän saksalaisilta onnistuikin miehitys niin helposti? Suihkun ja hetken huilin jälkeen käveleskelin kolme kilometriä keskustaan Maistroon, josta Pizza Margerita ja paikallinen alkoholiton olut. Maha tuli täyteen, eikä moittiakaan voi, mutta ei kyllä pärjännyt kuukausi aikaisemmin Nizzassa syömälleni Margerita-pizzalle. Coopista vielä aamupalaeväät mukaan ja hotellille illan viettoon. Päivälle tuli mittaa varttia vaille yhdeksän tuntia ja matkaa 485 km.
1000015174.jpg

1000015195.jpg

1000015196.jpg

1000015203.jpg

1000015212.jpg
 
Viimeksi muokattu:
4.8. Lærdalsøyri

Sisäinen kello oli vielä Suomen ajassa, joten ennen viittä alkoi univaje olla täytetty ja nousin lueskelemaan uutisia. Kuuden maissa aamupalalle, joten kymmentä vaille seitsemän pääsin kauniissa, mutta viileässä 11 asteen kelissä matkaan. Alkumatka Hamariin saakka oli hyväpintaisia, isoja teitä, välillä moottoriteitäkin. Liikennettä oli harvakseltaan. Norsk Motormuseum ei tietysti ollut vielä kahdeksan aikaan aamulla auki, joten siellä käynti jää toiseen kertaan. Viimeinen pätkä Dokkaan oli oikotie tunturin yli, päällystetty kyllä, mutta pieni. Yhden pimeän kurvin takaa muutama lammas loikkasi tielle. Onneksi niillä oli nopeat refleksit ja ehtivät väistää, itsekin ehdin vähän hiljentää. Dokkassa löytyi torin kulmalta siisti kahvila, jossa join croissant-kahvit. Ei ihan croissantkaan pärjännyt aidoille ranskalaisille, kuten ei eilinen pizzakaan.

Dokkasta jatkoin kohti länttä taas vähän isompia teitä. Mjøsvang cafessa olin sopivasti lounasaikaan, joten söin taimenta ja pottuja. Ihan kohtalainen annos, vaikka majoneesikastike olikin vähän laiskan kokin versio. Se tärkein, eli kala oli tuoretta ja hyvää. Seuraavaksi katsastin sauvakirkot Øyessä ja Borgundissa. Ohittelin useamman pitkän tunnelin ajamalla jokivarren vanhaa tietä, mutta monta pitkää tunnelia tuli ajettua läpikin. Varsinkin 24,5 km pitkä Lærdalstunnelen tuntui jo melkein loputtomalta. Sehän onkin maailman pisin, joten pitkältä sen tietysti pitääkin tuntua. Toisessa päässä alkoikin sitten varsinainen turistiruuhka, toki niitä näkyi reilusti myös sauvakirkoilla. Aurlandista olin valmiiksi googletellut kahvilan, jossa voisi juoda päiväkahvit. Pysäköinti oli kuitenkin maksullista, joten nuukailin ja ajattelin juoda tunturissa, eli seuraavaksi vanhaa Audlansvegeniä takaisin päin tunturin yli.

Tie oli mutkainen ja kapea ja turisteja paljon kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla. Yhdessä paikassa piti odottaakin ehkä 10 minuuttia, kun edellä autoletkat kohtasivat toisiaan ja peruuttelivat levikkeille. Suhteellisen sujuvasti homma kuitenkin meni tien kapeuteen ja liikennemäärään nähden. Varsinkin asuntoautot myös antoivat kohteliaasti tietä, kun huomasivat pyörän valot taustapeilissä. Stegasteinillä vasta ruuhka olikin. Onneksi sain parkkipaikan aika läheltä, jakamalla yhteisen ruudun ranskalaisen skootterin kanssa. 20 minuutin parkkilippu maksoi 1,7 euroa ja siinä ajassa kyllä ehti hyvin ottaa ne pakolliset kuvat. Näköalapaikan lipalla oli sellainen tungos, ettei siellä viitsinyt viivytellä yhtään ylimääräistä. Eikä siellä ollut kahvilaakaan. Auringonpaistetta riitti suurin piirtein yhtä pitkään kuin ylämäkeä, eli aikaisen lähdön taktiikka säätutkan mukaan onnistui hyvin. Itäpuolta alas tullessa taivas meni ohueen, harmaaseen pilveen ja onpa nyt illalla tullut vähän sateen tihkuakin.

Neljän maissa valuttelin Lærdalsøyrin kylään ja leirintäalue löytyi heti kylälle tultaessa. Huone motellin yläkerrasta, aika karu ja heikot äänieristeet. Ilmanvaihto vain painovoimainen ja suihkussa lattiamaton alla on vettä, mutta eiköhän tässä yhden yön pärjää. On täällä siistiä kuitenkin. Pikaisen suihkun jälkeen lähdin kylälle etsimään kahvipaikkaa, ehtiäkseni ennen sadealuetta vielä takaisin hotellille. Villakssentrunmista löytyikin hyvä kahvila, jossa söin ensin lohileivän ja vielä pullakahvit jälkiruuaksi. Tullessa hain Kiwi Minipris-kaupasta leivän, mehun ja smoothien aamupalaksi ja kuvailin vielä kylän vanhaa keskustaa. Vähän kuin vanha Rauma, mutta pienempi. Tänäänkin ajopäivä oli standardimitaksi vakiintunut yhdeksän tuntia, matkaa 450 km.

1000015259.jpg
1000015278.jpg
1000015281.jpg
1000015287.jpg
1000015288.jpg
1000015300.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös