Välillä kun lähtee ajamaan niin on oikeasti vähän pelokas olo. Ei välttämättä sen takia että pelkäisi jonkun ajavan päälle tai että ajaisi jostain kurvista ulos liiallisen nopeuden takia, tms... Vaan enemmän se että sössii tuolla liikenteessä. Päästää kytkimen valoissa liian nopeasti ja pyörä sammuu. Tai kallistaa kurvissa liikaa ja renkaista lähtee pito, yms.
Kun kokemusta tulee niin tuo fiilis katoaa kyllä ..
Ja ihan hyvä, että hieman arveluttaa, niin pysyy skarppina.
Aika monella - kuten minullakin - on tullut jonkin sortin
pakkomielle varmistaa, että vilkku on todella pois päältä.
Tulee paineltua sitä palautinta niin useasti, että keväällä
ihan peukku kipeytyy. Hullua, mutta niin se vaan on.
Yks mikä on kanssa alkanut ahistamaan aika-ajoin on se kun ajellaan tuolla mutkateitä tyttöystävän kanssa (minä jostain ihmeen syystä aina edellä oikealla ja toinen perässä vasemmalla). Yritän pitää aina nopeuden siinä nopeusrajoitus+10km/h, eli mittarivirheen vuoksi ajelen aikalailla just sitä nopeusrajoitusta. Aina silloin tällöin taakse alkaa kerääntyä useampia ja useampia pyöriä. On ihan oikeasti helvetin ahistavaa kun täysin noviisina vedät sellaista 10 pyörän letkaa ja kokoajan tuntuu paine että pitäis mennä kovempaa... Oon sitten yleensä siinä vaiheessa vetänyt bussipysäkillä nortin ja päästänyt vanhemmat ajamaan ohi... Kauhee ryhmäpaine
Sinä ajat niin kuin ajat ja jos joku
takana ahdistuu,
niin se menee kyllä ohitse, jos tarpeelliseksi katsoo ja
jos/kun ei mene ohitse, niin silloinhan se tarkoitaa, että
sinä ajelet ihan OK. On hyvä muistaa, että kukin ajelee
ihan viimekädessä omaa ajoaan. On varottava ettei
esim. mutkaisilla teillä aja kovempaa kuin mitä omat taidot
edellyttävät. Suorilla lapsikin osaa ajella kovaa, mutta
mutkat ovat sitten ihan oma lukunsa. Letkoissa ajamisen
juoni on juuri tuossa oman osaamisen tuntemisessa ja
ihan rajoille ei kannata vetää vaikka kaikki muut
menisivät ihan miten kovaa tahansa.
