Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ite on vaikea muistella miten vaikeaa ajamaan oppiminen oli kun pienestä taaperosta lähtien on tullut pörryytettyä. Silti muistan kun opettelin lentämään (purjekoneella ekaksi), niin alussa tuntui, ettei tätä voi oppia muutamassa viikossa millään. Silti se homma vain lähti kulkemaan ja oppiminen nopeutuu lähes eksponentiaalisesti kun omaksuu osan asioista selkärankaan. Ei siis kannata heittää pyyhettä kehään ekan tunnin jälkeen vaikka tuntuisi kuinka mahdottomalta.Eniten jännittää se hetki kun pääsee ensimmäisen kerran ajamaan. Kun mitään kokemusta ei kaksipyöräisistä ole niin on vaikeaa kuvitella kuinka vaikeaa se ajaminen itseasiassa on. Varmaan ensimmäisen ajotunnin jälkeen on jo paljon parempi (tai pahempi olo). Eli silloin on jo varmaan joku käsitys siitä onko käsittelykokeen läpäisy meikäläisellä edes mahdollista vai onko koko projekti tuhoontuomittu jo ennalta...
Osta vaan. Saat ajella ihan omilla kamoilla jo autokoulussa ja siellä jos jossain on ne hyvät kengät tarpeen. Jos joskus kaadat niin nimenomaan aloitellessa ja autokoulun kamat on mitä on.-Ajovarusteita on tullut aika paljon tässä katseltua. Eurobikerissa on myös kuolattavan hyvä valikoima ja kokojakin tuntuu löytyvän paljon paremmin kuin hanxista. Sain kuitenkin sen verran järkeiltyä, että ajovarusteita en taida hankkia ennen kuin pyörä on tallissa ja kortti taskussa...
Todellakin kannattaa ostaa omat kamat ennen mitään muuta.Osta vaan. Saat ajella ihan omilla kamoilla jo autokoulussa ja siellä jos jossain on ne hyvät kengät tarpeen. Jos joskus kaadat niin nimenomaan aloitellessa ja autokoulun kamat on mitä on.-Ajovarusteita on tullut aika paljon tässä katseltua. Eurobikerissa on myös kuolattavan hyvä valikoima ja kokojakin tuntuu löytyvän paljon paremmin kuin hanxista. Sain kuitenkin sen verran järkeiltyä, että ajovarusteita en taida hankkia ennen kuin pyörä on tallissa ja kortti taskussa...
muista myös pitää *PRUUUUt PRÖÖÖT PRRRRRUUT* ääniä tätä tehdessäsi. On hyvin tärkeää, että myös korvasi tottuvat moottoripyöräilyyn.Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...
ei muuten tekis pahaa harjoitella tosimiestenkään moista hommaa.muista myös pitää *PRUUUUt PRÖÖÖT PRRRRRUUT* ääniä tätä tehdessäsi. On hyvin tärkeää, että myös korvasi tottuvat moottoripyöräilyyn.Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...
Jaa.Tosta kypärän hiljaisuudesta ei messuhallissa saa kummoistakaan käsitystä. Paitti jossei juokse maantienopeutta ympäri areenaa.Vielä kun sais tuulen mukaan niin testiolosuhteet vastaisvat melkein oikeaa.Saman tien kun painoin kypärän päähäni, oli ostopäätös selvä!
Messuhumu katosi kuin taika-iskusta, kypärä oli kuin valettu päähäni. MAHTAVA![/i]
Ei olis tullut mieleenkään pitää omaa ajotakkia & housuja autokoulussa. Olis tympäissyt jos olisin kaatunut ne päällä -> uudet kamat ja heti rikkiOsta vaan. Saat ajella ihan omilla kamoilla jo autokoulussa ja siellä jos jossain on ne hyvät kengät tarpeen. Jos joskus kaadat niin nimenomaan aloitellessa ja autokoulun kamat on mitä on.
vitsillä heitin.ei muuten tekis pahaa harjoitella tosimiestenkään moista hommaa.
aika usein näkee kuinka vaikeaa ja kömpelöä pyörän käsittely on paikallaan.
no tosimiehet ei tarvi tätä ajatellakkaan...naureskella vain vieressä
![]()
Tykkäisköhän ne pyöräliikkeen pojan ihan kamalan huonoa jos menisin sinne huoltohalliin tuolla tavalla harjotteleeVinkkinä...Nyt on jo helmikuu, ei mene enää pitkään kun ajokelit iskee päälle![]()
Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...kuulostaa hoopolta, mutta hyvää jumppaa ja opit liikutteleen mopotias sekä saat varmuutta paikallaan käsittelyyn...![]()
siitä se sitten lähtee![]()
Pyh pah tuommoista työntämistä.. Eilen tuli käytyä tuossa kadulla työntämässsä mopolla vähän ja hyvin se meniTykkäisköhän ne pyöräliikkeen pojan ihan kamalan huonoa jos menisin sinne huoltohalliin tuolla tavalla harjotteleeVinkkinä...Nyt on jo helmikuu, ei mene enää pitkään kun ajokelit iskee päälle![]()
Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...kuulostaa hoopolta, mutta hyvää jumppaa ja opit liikutteleen mopotias sekä saat varmuutta paikallaan käsittelyyn...![]()
siitä se sitten lähtee![]()
![]()
Pärrä kun nukkuu liikkeessä talviunta, sain talvisäilytyspaikan kaupan päälle.![]()
Hehe.Jaa.Tosta kypärän hiljaisuudesta ei messuhallissa saa kummoistakaan käsitystä. Paitti jossei juokse maantienopeutta ympäri areenaa.Vielä kun sais tuulen mukaan niin testiolosuhteet vastaisvat melkein oikeaa.Saman tien kun painoin kypärän päähäni, oli ostopäätös selvä!
Messuhumu katosi kuin taika-iskusta, kypärä oli kuin valettu päähäni. MAHTAVA![/i]![]()
Ps...tarttu silmään...
"160hv / 77,7 kw"
Jotakin mätää tässä on....![]()
Joo kylhän tärkein juttu kypärässä on se miltä se tuntuu päässä, mut mopon kans se onkin aika hankalaa. Oikeesti pitäs päästä ajamaan omalla mopotilla uusi kypärä.Hehe.Jaa.Tosta kypärän hiljaisuudesta ei messuhallissa saa kummoistakaan käsitystä. Paitti jossei juokse maantienopeutta ympäri areenaa.Vielä kun sais tuulen mukaan niin testiolosuhteet vastaisvat melkein oikeaa.Saman tien kun painoin kypärän päähäni, oli ostopäätös selvä!
Messuhumu katosi kuin taika-iskusta, kypärä oli kuin valettu päähäni. MAHTAVA![/i]![]()
Ps...tarttu silmään...
"160hv / 77,7 kw"
Jotakin mätää tässä on....![]()
Joo, tuunasin pyörääni 54hp lisää pelkän näppäilyvirheen voimalla!![]()
Mut niin, noista kypäristä on kokemusta moottorikelkkailun osalta jo yli vuosikymmen.
Ja kun tosiaan vertasin niihin muihin (kymmeniin) eri kypäriin mitä testailin messuhallissa, oli tuon äänieristys huomattavan paljon parempi.
Siinä oli paljon tiukempi päänmenoaukko, eli toppausta riittää.
Leuan alle tuleva eristepala on myös todella laadukasta työtä.
Ei tosiaan jalat riitä ihan maantienopeuksiin tätä roppaa viemään, mutta kyllä se älämölö oli siellä sen verta korkeilla dB lukemilla, että kyllä siitä jotain esimakua sai. Varsinkin kun se ero oli niin huima.
Eiköhän siihen ole vaihdettu alkuperäisen tilalle vainMitä ihmettä tarkoittaa "suorat sarvet" myynti-ilmoituksessa? Joku lisä-osa, vai onko sarvilla taipumus vääntyä...?![]()