• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

37 % pakenijoista pääsee karkuun

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja heme
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Entä kelpaako sinulle se fakta, että selvinpäin ajaneista vain ~26% epäonnistuu paossaan? Tutkimus kertoo myös sen, jos osaa lukea.
Eikä kerro. Kohdassa 10.4.1 lukee, että tavoittamattomien osalta päihteiden käyttöä ei ole voitu todentaa. Laskeskelit tuossa aiemmin jotakin lähtien siitä oletuksesta, että kännissä ei pääse karkuun. Se on sinun olettamasi eikä mikään fakta. Mitenkään vähättelemättä, mutta 0,51 promillea on rattijuopumus. 0,49 ei ole.

Toki vielä kun vähän tarkennetaan otantaa eli lasketaan vain ajotaitoisimmat, tutulla tiellä 1098R:llä ajaneet ja niin edelleen, niin 100 % pääsee pakoon ja päästään paukuttelemaan henkseleitä, että ei niin mitään jakoa ole poliisilla. Keskustellaan näistä prosenteista uusiksi sitten, kun kännissä kaahaavat on lopullisesti poistettu joukostamme tai ovat edes selkeästi vähemmistö. Siihen asti poliisi ei voi ennakolta tietää ajellaanko karkuun pöllyssä vai selvinpäin. Varmuuden vuoksi kuitenkin yritetään tunkea pilli suuhun.
Kappas, myönnän,  olethan oikeassa.
Tosiaan tein olettaman ettei humalassa/aineissa pääse karkuun, ja kun sitä ei kukaan korjannut, enkä löytänyt poikkeamaa tuosta pdf:stä, oletin sen olevan totta.

Tarkemmin tarkasteltuna, listasta löytyy 232/1315=18% , joista ei ole tietoa (päihteistä). He, joilla ei ollut päihteitä, ovat yhteensä 35%. Eli listan mukaan 37%-18%=19 % osalta karkuun päässeistä , on todettu "ei päihteitä"? Johan on sekava. Eli "tavoittamattomien osalta päihteiden käyttöä ei ole voitu todentaa" ei sekään pidä paikkaansa? Onkohan tää humpuukia koko pdf?
biggrin.gif


edit: Laskeskelin vielä jotain, mutta alkaa alkioiden piirtely ja laskimen näppäily särkeä päätä, joten parempi keskittyä paskanjauhantaan kuten muutkin.
idea3.gif
 
Ei vaan voi olla oikein...
Minusta kyse on vain siitä, että haetaan sitä keskitietä, jolla saadaan suurin osa noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä ja koitetaan pitää samalla penalttit sellaisina, ettei niiden kovuuden takia yllytetä kokeilemaan mitään tyhmää. En sano, että homma toimisi nyt täydellisesti, mutta kohtuullisen hyvin kuitenkin.

Näin jälkikäteen ajatellen oma vastaukseni rangaistuksiksi tietyissä tapauksissa saattoi kyllä olla liian jyrkkä.

Ehkä parempi kompromissi olisi 1.) höllätä sitä ekan mokan penalttia ja 2.) kiristää tuntuvasti sanktioita siitä jos lähtee karkuun.
 
Vedänkin tuomarinviitan niskaan ja totean että expatilla on ollut pitävimmät faktat tiskissä,mutta sielläkään ei asu ihan koko totuus.
Jos 10-30 ylinopeuksia ajavat motoristit olisivat niin alttiita onnettomuuksille kuin osa porukasta ehdottelee, voisin sanoa lähes jumalan sanaa lähentelevällä varmuudella että jokainen olisi kokenut vähintään yhden mällin jonkun muun tiellä liikkujan kanssa.
Koska näin ei kuitenkaan liene,oletan että joko porukka on taitavampaa mitä lainsäätäjät ja liikenneturva luulee tai nopesrajoituksia voisi nostaa ilman merkittävää riskin kasvua.
Tämä oletus ei koske ihan kaikkia hatkaan vetäviä äijiä.
biggrin.gif
 
Vielä kerran kysyn: mikä silti oikeuttaa - edellä kuvatusta huolimatta - päättämään kiistatta todistetusta vaaran toisille aiheuttamisesta, tai ylisuppeankin tulkinnan mukaisesti yhteiskunnan sosiaali- ja terveysvarojen mahdollisesta käytöstä oman mielihyvän vuoksi?
Ei mikään. Aika moni meistä ei ole edes mitään tuollaista ollut vailla.

Koskimaan tutkimuksen piiriin osuneista takaa-ajoista vain pieni osuus päättyi onnettomuuteen ja ulkopuolisia uhreja oli erittäin vähän. Olisiko pakenemattomuuden ja takaa-ajamattomuuden seurauksena saman tuomittavan toiminnan jatkuminen ollut yhtään turvallisempaa ympäristölle?

Aika harva tässä on pakenemiselle oikeutusta hakemassa. Mutta aika moni ymmärtää miksi pakenijan kannalta riskianalyysi saattaa ainakin sillä hetkellä tuntua osoittavan pakenemisen edullisuutta.

Pahinta mahdollista laatua kukkahattuilua on se ettei ymmärrä miksi näin tapahtuu ja kuvittelee ongelman poistuvan paheksumalla.

Vielä kerran kysyn: mikä silti oikeuttaa - edellä kuvatusta huolimatta - päättämään kiistatta todistetusta vaaran toisille aiheuttamisesta ajamalla päin punaista.

Presidentti ja valtiomies sanoi jotenkin niin, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Sen jälkeen voidaan alkaa tuomitsemaan kaikki hölmöyttään toisille vaaraa aiheuttavat samalla kaavalla.
 
Jos 10-30 ylinopeuksia ajavat motoristit olisivat niin alttiita onnettomuuksille kuin osa porukasta ehdottelee...
Täällä ei kai puhuta tuollaisista ylinopeuksista? Keskituloiselle motoristille 10-30km/h ylityksestä tulevat rangaistukset ei varmaankaan ole kenenkään mielestä liian kovia? Jos kyseessä eka kerta (tai toinenkin käsittääkseni) maksamista tulee noin 115-500e, eikä kortti lähde yhtään mihinkään.

Kuka ottaisi moisten penalttien takia riskin ja lähtisi kokeilemaan pääseekö karkuun? Tuskin kukaan jolla on järki päässä.

Jos taas mennään sinne 50-100km/h ylityksiin, niin niitä nyt on vaikea perustella millään lailla muutenkaan. Kyllä siinä mennään jo tietoisesti kovaa ja varmaan osataan varautua seuraamuksiin myös.

Edit: Mitä tulee rajoitusten nostamiseen, niin veikkaanpa että ennemmin käy toisinpäin. Ikävä kyllä ainakin Satakunnassa todella moni mukava mutkatienpätkä on muuttunut 80km/h -> 60km/h. Esim. Porista Noormarkkuun menevä mutkatie oli Hondalla kiva ajaa ihan sallittua nopeutta siihen asti kunnes rajoitus muuttui.

Rajoitukset kun koskevat muitakin kuin moottoripyöriä ja kehitys näyttää menevän koko ajan ympäristöystävällisempään ja turvallisuutta ihannoivaan suuntaan.
 
Sopivasti valitulla paikalla, ja soveliaana aikana kovakaan vauhti ei välttämättä vaarantaisi ainakaan ketään ulkopuolista, siitä voin olla samaa mieltä.

Minun on vain hyvin vaikea uskoa, että se jäisi siihen. Nälkähän kasvaa syödessä, ja jos tämä olisi sallittua, kohta niitä ´pikku spurtteja´ otettaisiinkin jo vähän siellä sun täällä. Tuossa tutulla kotitiellä on ainakin hyvä pikkuisen avata, eikä sieltä sivutieltä tullut eilenkään ketään. Sitten jos yhden kerran sattuukin tulemaan, ollaan jo aika vaarallisilla vesillä.

Olen melkolailla varma, että ainakin osalla niistä, joiden mielestä on kivaa ajaa kovaa, rima lähtisi ajan myötä laskemaan sen suhteen, missä ja miten tätä yleisessä liikenteessä harrastettaisiin.
Ensimmäisestä kappaleestasi olemme samaa mieltä.

Toisesta kappaleestasi olen eri mieltä, ja nimeän sinut esimerkiksi henkilöstä, jolla sen huolella valmistellun varalaskupaikan vedon jälkeen homma ei varmasti karkaa käsistä. Aiempien kirjoitustesi perusteella luotan tähän edes sinua IRL tuntematta (?)

Kolmas kappaleesi on loukkaava. Jos sinä pystyt tuohon ylläolevaan, niin miksi ei joku muu? Ei kaikki, mutta arvelisin että suurin osa meistä joihin mitkään säännöt ylipäätään tehoavat?

@ekin aiemmin ehdottamat sakkolukemat ovat minusta aivan sopiva sanktio pelkästä ylinopeudesta ilman mitään muuta kohellusta. Sovellettaessa ne pitää vain kertoa ykköstä suuremmilla kokonaislukukertoimilla heti jos mukana on ylinopeuden lisäksi muuta hölmöilyä. Vetoharjoitus vilkkaan liikenteen seassa tuleekin sanktioida raskaasti. Mutta pelkkä nopeuslukema korreloi todellisen riskin kanssa huonosti.

Paheksun myös rattijuoppoja, mutta myös heidän ymmärrän olevan vaarallisia lähinnä itselleen. Minulle todellisuudessa näitä roistoja suurempi riski ovat aivan tavalliset kunnon ihmiset, jotka laiminlyövät väistämisvelvollisuutensa risteyksissä ja U-käännöstä tehdessään sekä ohjaavat autonsa tuntemattomasta syystä vastaantulevan kaistalle.
 
Keskittyisit nyt pitämään oma pihasi kunnossa ensin ja sitten kun kykenet siihen menisit mollaamaan muita, passaako?

Ei mutta sinähän vain huutelet pitkin poikin ilman mitään sen kummempaa tietämystä asiasta tai toisesta. Sorry, jatka toki että pysyy viihdearvot täälläkin ketjussa
cool.gif
Ihmeen hanakasti tunnut nyt tarttuvan jo kaikkiin sanomisiini, jos ei mikään ole osunut edes liki?

Ja mitä tuohon CBR-tapahtumaan tulee, älä luule ettei jokainen jonka äo on kengännumeroaan suurempi, tietäisi ihan tarkalleen, minkälaisesta jutusta siinä pohjimmiltaan on kyse. On todella väsynyttä alkaa edes lässyttämään mistään geeässistä, tai markkinoinneista, voit ainakin minun puolestani jättää sellaiset kokonaan väliin.
 
120-150 tuloista riippuen 100-200€ ei ajokieltoa
150-180 tuloista riippuen 200-300€ max 2vk ajokieltoa
180-2?? tuloista riippuen 300-500€ max 1kk ajokieltoa
Ajatteletko oikeasti, että noilla penalteilla saataisiin riittävä ennaltaehkäisevä vaikutus aikaan? Tiet olisi täynnä teinejä kokeilemassa mitä E36/325 kulkee, sillä tokihan nuo koskisivat myös autoilijoita.
Siitä ollaan samaa mieltä että ihmisiä voi ohjata heidän lompsansa kautta.

Jos tarkoitus on parantaa liikenneturvallisuutta eikä ainoastaan verottaa, niin sitten pitää tosin nopeuden sijasta taksoittaa aiheutettu riski.

Oma veikkaukseni on että sen seurauksena tulee lisää hintaa ja pitkää ajokieltoa myös väistämisvelvollisuuden laiminlyönnistä ja auton ohjaamisesta päin vastaantulijaa.
 
Paheksun myös rattijuoppoja, mutta myös heidän ymmärrän olevan vaarallisia lähinnä itselleen. Minulle todellisuudessa näitä roistoja suurempi riski ovat aivan tavalliset kunnon ihmiset, jotka laiminlyövät väistämisvelvollisuutensa risteyksissä ja U-käännöstä tehdessään sekä ohjaavat autonsa tuntemattomasta syystä vastaantulevan kaistalle.
Jos nyt on tarkoitus arvostella toistemme kirjoituksia(?), niin itse taas pidän tätä kappaletta todella järjettömänä heittona. Rattijuopumuksista johtuvien vakavien kolareiden todellisuutta tässä alkoholistien luvatussa maassa on suorastaan harkitsematonta mennä kiistämään. Ja he saavat hengiltä ja sairaalakuntoon tehokkaasti myös monia muita kuin vain itsensä.

Ja mitä tulee siihen ´riman laskuun´ ajan- ja paikanvalinnassa, olen valitettavasti hieman pessimistinen luottamuksessani kaikkien kuljettajien omaan harkintakykyyn. Omat havaintoni 90-luvun alusta lähtien, jälleen valitettavasti, tukevat tätä päätelmää: vauhdista innostuneille iskee todella helposti vauhtisokeus, ja monilla ei kontrolli pysy jonkun ajan päästä enää ollenkaan (huomaa, etten väitä, että tämä koskisi 100% kuljettajista) ja sen jälkeen on iso riski, että jotain tapahtuu. Mutta en tätäkään ole minään "pravdana" kenellekään syöttämässä, se on vain oma mielipiteeni, eikä meidän siitä(kään) ole mikään pakko olla samaa mieltä.
 
Onko se ensimmäinen rike vähemmän vaarallinen kuin seuraava?
Ei se välttämättä olisi sen vaarallisempi tai vaarattomampi, kuten varmasti hyvin itsekin tiedät. Ajatuksena tässä on lähinnä sellainen lämpimästi kasvattava rangaistustapa. Eli tyyliin: "Sä nyt mokasit, ans kattoo et oli viimeinen kerta." Ellei ollut sitten vasta sitä raippaa.

Siksi toisekseen, en minä itsekään ole mitenkään varma siitä, että tuo olisi hyvä tai toimiva juttu. Sellainen aaninki vain on, että voisi olla.

Kyllä minuun tehosi syksyllä 06 naispoliisin sanat: "Ajele nyt vähän hitaammin jatkossa, vaikka yksin täällä oletkin." paljon paremmin, mitä sakko samassa paikassa olisi tehnyt.
 
pidän tätä kappaletta todella järjettömänä heittona. Rattijuopumuksista johtuvien vakavien kolareiden todellisuutta tässä alkoholistien luvatussa maassa on suorastaan harkitsematonta mennä kiistämään. Ja he saavat hengiltä ja sairaalakuntoon tehokkaasti myös monia muita kuin vain itsensä.
Noin 25 % viime vuonna onnettomuudessa kuolleista menehtyi juoppokolarissa ja noin 2/3 heistä ajoi itsekseen ulos. Jäljelle jää kieltämättä muutamia vakavia vastapalloon päin vastaantulijaa autonsa ohjaavia hölmöjä.

Mutta paljon useampi hölmö vetää vastapalloon selvin päin, joten minulle todella taitaa koitua suurempi riski hyvää tarkoittavista hölmöistä kuin hurjista ylinopeuksista (joita en itse aja) tai rattijuopumuksesta (jota en myöskään itse harrasta).

Valitettavasti en löytänyt Liikenneturvan vuositilastoista tarkkaa varmistusta referenssikseni.

En minä silti rattijuopumusta hyväksy vaikka itse joudunkin käytännössä varautumaan paljon todennäköisempiin uhkiin.
 
Jep, olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että tapahtuu niitä vakavia onnettomuuksia paljon muidenkin kuin vain rattijuoppojen tai tapakaahareiden ajamina.

Käytännössä on vaan erittäin vaikeaa pystyä varmistamaan jokaisen väsyneenä, kolmiolääkkeissä, vittuuntuneena tai elämäänsä kyllästyneenä ajavan todellista kuntoa. Päässevät liikennevalvonnastakin läpi, kun vain hieman skarppaavat. Äkillistä sairaskohtausta kesken ajon on varmaan vieläkin vaikeampi estää. Tälle osastolle jää väkisinkin "ei-voi-mitään" tapauksia.

Ajokunnon arviointi vanhemmiten on yksi harvoista keinoista puuttua näihin, ja tätä kai sovelletaankin, ei tosin täydellisen menestyksekkäästi, koska aina välillä saa esim. lukea näistä moottoritietä vastakarvaan posottavista varttiavaille sokeista vanhuksista.
 
Vai ymmärsinkö jotain väärin?
Voi olla.

Kolmannen kerran: Ei minua edelleenkään pelota tai ärsytä mutkateitä pellon keskellä miljoonaa painavat kanssamotoristit. Minua ärsyttää sanktioista purnaaminen ja karkuun lähtemisen ihannointi.

En ole väittänyt ajavani virheettömästi tai 100%:sen lainkuuliaisesti itsekään.
Tulee vaan mieleen eräs herra, joka puhui ensin samalla lailla ja demokraattisia päätöksiä paatoksellisesti ylistäen. Muutaman tilastollisen sattuman jälkeen tämä kuitenkin esitteli uutta hankintaansa - Bel STi Driver...
Tai ministeristä joka vaati kovempia rangaistuksia kuolemantuottamuksesta liikenteessä.
 
Lepsut sakot ovat hauskoja silloin kun ne osuvat kohdalle, mutta liikenne kulttuuria ne eivät paranna. Tämän havaitsee hyvin Itävallassa.
Viime talvena koppalakeilta oli ruokarahat loppu ja liputtivat minut syrjään motarin päässä, missä rajoitus laski pari kymppiä. Ensimmäinen tarjous poliiseilta oli 125@100->80 pienellä neuvottelulla tippui ensin nopeus ja sen jälkeen summaa kohtuullistettiin hintaan 30€ (käteisellä). Niin kauan kuin rangaistukset ovat tuota luokkaa ovat nopeusrajoitukset vain viitteellisiä. Matka kohti rinteitä jatkui vauhdilla...

Seurasin paikallista menoa myös yhden kesän ja ADAC:n kopteri oli valitettavan usein mukana loppuhuipenuksessa.
 
edit: Laskeskelin vielä jotain, mutta alkaa alkioiden piirtely ja laskimen näppäily särkeä päätä, joten parempi keskittyä paskanjauhantaan kuten muutkin.  
idea3.gif
Kannatan. Tuo vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta tässä vaiheessa talvea. Levitään p*skat oikein kunnolla tänne, niin ei jaa maajusseille teille levitettävää.
biggrin.gif
 
Back
Ylös