Ja kun kukaan osallisista ei ole kiistänyt Grizzlyn selostusta tapahtumien kulusta niin eipä tässä mitään motoristien vainoa taida olla tapahtunut, saattaapa olla jopa päinvastoin.
Jos tuo kaikki on lähtenyt minun ja TJ:n välisestä puhelinkeskustelusta niin aika herkässä on "suunsoiton" raja tuollakin.
Soittelin aikoinaan TJ:lle kyselläkseni jutun edistymisestä, koska meillä oli mahdollisuus päästä kuvien lisäksi ihan juttuna tuohon moottorilehden stooriin missä käsiteltiin tienpitäjän vastuuta - kerroin myös että juttu ei siis liity poliisiin vaan ihan tuohon tiehallinnon kunnossapitojuttuihin. Kerroin myös sen että minun piti antaa toimittajalle vastine ehtiikö juttumme
mahdollisesti ratketa ennen kuin lehtijuttujen deadline olisi (alunperin tuo oli lokakuussa).
Jokainen voi tässä vetää omat johtopäätöksensä asiasta, mutta se ei muuta sitä että vaikka olisi uhkailtu saddam husseinilla niin se ei estäne sitä että virkamies voi ihan itse tehdä ratkaisuja puskematta niitä kalliissa virkakoneistossa eteenpäin.
Oikeus on voittanut ja syyttäjä on todennut meidät syyttömiksi, TJ:n mielipiteellä siis ei onneksi ollut merkitystä