Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Juurikin näin. Ulkomaan komennukset jäävät usein vain haaveeksi, sillä asumis/työlupaa on vaikea saada jos rikosrekisterissä on merkintöjä yhtään mistään. Onneksi nuo lievemmät sentään katoavat nykyään muistaakseni viidessä vuodessa. Joka tapauksessa Itse maksoin mielummin kovat päiväsakot ja kärsin ajokiellon kuin että olisin ottanut rekisterimerkintöjä. Jokainen tietysti tavallaan.Noihin (ehdollisiinkin) tuomioihin saattaa kyllä törmätä muihinkin työpaikkoihin hakiessa kuin liikenteeseen liittyvissä. Valitettavasti.
Tämä vetomies aiheutti kamalia traumoja kukkiksille ja murhayrityksiä pelkääville liikennepoliiseille. Moottoripyörähän on paljon järeämpi ase, kuin pari pientä veistä. Jos moottoripyörällä ajaa kokonaisen tietäylittävän koululuokan läpi, tulee paljon uhreja. Sen sijaan, jos kahdella puukolla huitaisee pari kertaa, on vaikeaa saada vastaavaa uhrilukua aikaan. Täytyy myös huomioida, ettei puukolla varustautuneen lesbon heiluminen aiheuttanut poliiseille pelkoa murhayrityksistä.jos vetäjään verrataan niin kuka mahdollisesti vaaraa enemmän on aiheuttanut...
Tästä voi vain olettaa, että jos omat asiat eivät ole kunnossa, saa toiselle tehdä mitä vain..... mul on paha olla-työnnämpä tuosta toisen auton alle.Nyt kun näistä tuomioista oli juttua, niin tämä ei rangaistusta sopii tänne joukkoon. Edelleen kyse on yksittäisestä tapauksesta, mutta en kuitenkaan pysty ymmärtämään. Vaikeat olot, mutta tollakin ukolla olisi ollut aika pitkä aika oppia se viittomakieli. Tai vaikka ei olisi oppinut, niin ei se taida fillaristin syy olla ollut. Jos nyt jostain syystä sitten pitäisi sääliä, niin olisivat tuominneet ja huomioineet jotenkin rangaistuksessa nuo.