• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

"Yhä useampi liikenteessä kuollut on motoristi"

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hannula
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Hannula

Kouluttaja
MotOrg ry jäsen
Rata ja koulutus
Yhä useampi liikenteessä kuollut on moottoripyöräilijä

Kuolemaan johtaneet moottoripyöräonnettomuudet ovat lisääntyneet tuntuvasti viime vuosina. Kun mukaan lasketaan motoristien loukkaantumiset, puhutaan suuren kokoluokan ongelmasta, arvioivat Turun yliopiston psykologian laitoksen tutkijat.

Pelkästään tänä vuonna moottoripyöräonnettomuuksissa kuoli syyskuun loppuun mennessä 30 ihmistä. Se on seitsemän ihmistä enemmän kuin toissavuonna yhteensä.

Pidemmällä aikavälillä kehitys on tätäkin synkempi. Vuosina 1992-2003 yli 500-kuutioisilla pyörillä ajaneiden onnettomuudet 2,5-kertaistuivat. Lähes aina kuljettajana oli mies.

Räjähdysmäistä kasvua selittää pyörien koon suureneminen ja pyöräkannan kasvu. Merkittävin yksittäinen syy turmiin on ylinopeus. Muita altistavia tekijöitä ovat päihtymys, piittaamaton asenne ja vähäinen ajokokemus.

Kati Hernetkosken, Ari Katilan ja Esko Keskisen tutkimus pohjaa vuosien 1992-2003 liikennevahinkotilastoihin ja tutkijalautakuntaraportteihin.

STT
 
Kiinnostaisi tietää millaisessa suhteessa onnettomuuksien kasvu on tuossakin mainittuun pyöräkannan kasvuun.
 
Niinhän tuossa mainittiinkin osasyynä pyöräkannan kasvu. Näyttäis olevan faktaa koko tarina.

Kaikki ovat kuitenkin yksittäistapauksia. Ketään tuskin lohduttaa se jos tapahtunut kuitataan vain asiaan kuuluvana ja luonnollisena vaikka pyöräkanta olisi kuinka paisunut.
 
Tai ne joiden lapset on takapenkillä ilman penkkäjä, ilman vöitä ja tippuilee bussien eteen.
(tilitys alkaa)
Tuo oli muuten ihan uskomaton tapaus. Kun itse on noissa turvaistuin/turvavyöasioissa ihan ylihysteerinen, niin ei voi kun oikeasti ihmetellä miten ihan päivittäin tuolla liikenteessä bongaa autoja joissa pikkupiltit on takapenkillä ilman vöitä ja vilkuttelevat takanatulijoille. Sitte näitten pilttien isillä/äitillä on kuitenkin oma turvavyö kiinnitettynä?? Siis mikä vitun logiikka siinä on?? Onko oma henki arvokkaampi kuin niitten pilttien? Eikö isi oikeasti luotakkaan omiin/muiden ajotaitoihin ihan kympillä, kun oma vyö pitää olla kiinni??

Itse olin joskus vuosia sitten kyydissä kun kaveri ajoi auton lepikkoon kohtuu pienellä vauhdilla, ja vaikka näki jo aikoja sitten, että kohta kolisee ja yritti takapenkillä (autossa ei ollu takana vöitä) pitää etupenkistä kiinni, niin kun auto pysähtyi, oli Mikko-poika sukeltanut pää edellä penkkien välistä pelkääjän jalkatilaan. Voi vaan kuvitella mistä tommonen irrallaanoleva parivuotias löytyy vaikka jo äkkijarrutuksen jälkeen.
(tilitys loppuu)

br, Mikko
 
En jaksanut lukea tuota raporttia, mutta eikös se kuolleiden määrä ole ollut 20-30 henkeä vuosittain jo pidemmän aikaa? Ennen taisi mennä enemmän piikeillä ajavia kuin isoilla pyörillä ajavia, mutta eikö niitä lasketa motoristeiksi?
nixweiss.gif


Huomasiko muuten kukaan tuota uutista ylen uutisissa? Siinä näytettiin jotain pätkää, jossa poliisiauto jahtaa motoristia ja aivan lopussa motoristi on jo pysähtymässä, kun on toinen poliisiauto tukkinut tietä ja poliisi ohjaamassa sivuun. Viime hetkellä ennen pysähtymistä motoristi näyttäisi tekevän väistöliikkeen ja vaikutti siltä, kun yrittäisi uudelleen pakoon. Tässä kohtaa kuvanauha katkesi. Jos näin on, niin ei voi kuin ihmetellä.
eek.gif
 
Tässä ”tutkimuksessa” tarvitsee edetä kuvaan 1, katsoa siitä vedetyt johtopäätökset, niin voi sitten edetessä syvällisemmin vakuuttua, että tälle ”tutkimukselle” on ollut tilaus, jonka ”tulos” on ollut tiedossa, jo ennen ”tutkimuksen" aloitusta.

Ainakaan nopealla lukemisella ei löydä suoranaisia, analyyttisia johtopäätöksiä. Jos niitä olisi esitetty, olisi tullut esittää analyysikriteerit. Nyt ”tutkimus” on kokoelma prosenttilaskuharjoituksia.

Tämä ”tutkimus” olisi syytä saattaa kansainväliseen levitykseen ja pyytää ulkomaalaisia tahoja kertomaan niistä kriteereistä, joita todelliselle tutkimukselle asetetaan, vaikka kyseessä olisi approbaturharjoitelma.

Jos tällä otannalla pyritään vetämään tieteellisiä johtopäätöksiä, kannattaa ryhmään ottaa avustajaksi joku tilastomatematiikan perusteita ymmärtävä.

Sen sijaan, jos ”tutkimus” on teetetty tarkoitushakuisella, poliittisella lähtökohdalla, on tietenkin kiusallista kertoa, ettei tällä otannalla voi tehdä johtopäätöksiä.

Ihan aluksi voi katsoa yksittäistapausten lukumäärää vuonna 1992. Sitten voi ruveta ihmettelemään, miksi tarkasteluotanta on keskitetty viime vuosiin.
nixweiss.gif
 
Kiinnostaisi tietää millaisessa suhteessa onnettomuuksien kasvu on tuossakin mainittuun pyöräkannan kasvuun.
Samaa kyselen minäkin. Esim. vuonna 1999 Suomessa oli 80.000 prätkää ja kuolemaan johtaneita prätkäonnettomuuksia 13. Vuonna 2005 prätkiä tulee ilmeisesti olemaan 155.000-160.000 ja kuolleita on tähän mennessä jotain 26(?). Ei siis kovin dramaattinen lisäys suhteessa prätkäkantaan. Tutkimuksissa tuntuu olevan nykyään tavoitteena kaikenlaisten sensaatioaineistojen ja -tulosten tuottaminen, jotta tutkijat saisivat näkyvyyttä mediassa.
mad.gif
 
”Tutkimus”
Taulukko1. Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden loukkaantumisten ja kuolemien määrät
moottoripyörä- ja mopo-onnettomuuksissa vuosina 1992-2003 (Tilastokeskus, 2005)

vuosi/moottoripyöräonnettomuuksissa kuolleet/ moottoripyöräonnettomuuksissa loukkaantuneet/ mopo-onnettomuuksissa kuolleet/ mopo-onnettomuuksissa loukkaantuneet
1992 22 488 15 522
1993 13 361 13 425
1994 10 365 22 389
1995 13 446 20 462
1996 16 396 17 477
1997 8 391 16 466
1998 9 313 8 488
1999 13 384 8 442
2000 10 404 9 433
2001 16 414 7 378
2002 22 480 7 338
2003 23 493 12 444

Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilaston mukaan korvattujen moottoripyöräonnettomuuksien määrä
on lisääntynyt 570 onnettomuudesta 974 onnettomuuteen vuodesta 1999 vuoteen 2002 (VALT, 2000 ja 2003).


YLE 24, uutiset, on line:
Motoristien kuolonkolarit lisääntyneet
Julkaistu 11.10.2005, klo 10.59
Moottoripyörä vauhdissa
Kuva: YLE24, Lähde: Mika Kanerva
Kuolemaan johtaneiden moottoripyöräonnettomuuksien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.
Erityisesti ovat lisääntyneet yli 500-kuutioisilla pyörillä ajetut onnettomuudet, joiden lukumäärä on kymmenessä
vuodessa kasvanut 2,5-kertaiseksi.

Ällistyttävät tulokset, eikö?
 
Sellainen puute tuossa tutkimuksessa on myös, että se ei kerro miten onnettomuuskehitys on muuttunut moottoripyörien liikennesuoritteeseen (mp:llä ajettuja kilometrejä) nähden. Veikkasin, että liikennesuoritetta kohti laskettuna onnettomuuksien määrä on vähentynyt tai pysynyt vähintäänkin samana. Arvioin, että moottoripyörää kohti laskettava vuotuinen liikennesuorite on kasvanut tutkimusen tarkastelujakson alusta loppukohti (huolimatta pyöräkannan kasvusta). Mp:en liikennesuoritetta vaan ei seurata samalla tavalla (Tiehallinnon toimesta) kuten autojen liikennesuoritteen kehitystä, jos nyt ei lasketa tuota kyselytopicia paljon ajoit viime kaudella  
omg.gif
 
Tässä vielä lainaus raportista liittyen vahinkojen ja rekisteröityjen moottoripyörien määrään:
sanoi:
Suomessa moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoidenkin liikenneturvallisuus on
onnettomuustilastojen mukaan vaihdellut huomattavasti. Yhtenä syynä
onnettomuuksien lisääntymiseen on moottoripyöräilyn suosion kasvu, mikä
näkyy moottoripyörien vakuutuskannan kasvuna 1990-luvulla (VALT, 2003;
Tieliikenneonnettomuudet, 2002, kuva 1, liite 1). Moottoripyöräilijöiden
onnettomuudet eivät kuitenkaan ole lisääntyneet pitkällä aikavälillä vuodesta
1975 eteenpäin tarkasteltuna samassa suhteessa kuin vakuutuskanta.
Vuosien 1975-2003 aikana moottoripyöräilijöiden henkilövahinkoon
johtaneiden onnettomuuksien määrä suhteutettuna vakuutuskantaan on
vähentynyt. Vuonna 1975-76 henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien
osuus oli vakuutuskannasta 3,3%, vuosina 1980-81 2,8%, vuosina 1985-86
3,1%, vuosina 1990-91 2,8%, vuosina 1995-96 1,6% ja vuosina 2000-01
1,6%.

Tässä tilasto moottoripyöräonnettomuuksista:
sanoi:
Vuosi kuolleet  loukkaantuneet
1992     22        488
1993     13        361
1994     10        365
1995     13        446
1996     16        396
1997     8          391
1998     9          313
1999    13         384
2000    10         404
2001    16         414
2002    22         480
2003    23         493

Tässä tilasto rekisteröidyistä moottoripyöristä:
sanoi:
vuosi  kaikki            yli 125 cm3-
        rekisteröidyt  rekisterissä
1992  63843           37361
1993  64025           37927
1994  64487           38618
1995  65095           39479
1996  66468           41132
1997  68552           43667
1998  72704           47930
1999  80178           54325
2000  90877           64444
2001  102811         75883
2002  116021         88517
2003  129670         101513

Kopioin nämä raportista niin helpottuu asian vääntämien näiden faktojen pohjalta  
smile_org.gif
.

[edit] aina löytyy joku nopeampi  
wink.gif
 
Sellainen puute tuossa tutkimuksessa on myös, että se ei kerro miten onnettomuuskehitys on muuttunut moottoripyörien liikennesuoritteeseen (mp:llä ajettuja kilometrejä) nähden.
Hmm... hyvä pointti. Kun Suomeen iski lama 90-luvun alussa, näkyi se välittömästi yleisenä liikennesuoritteen vähenemisenä, ja sitäkautta myös liikenneonnettomuuksien vähenemisenä. Siinä mielessä tämänkin topikin tutkimuksen laajuuden huomioon ottaen tuntuu kummalliselta tuon liikennesuoritteen huomiotta jättäminen.
Nythän näyttää siltä että moottoripyörien rekisteröinti tappaa ihmisiä
wink.gif
 
Vahinkojen määrä suhteessa ajosuoritteeseen on työläs tutkimusperuste. Se on se todellinen riskiarviointiperuste, mutta sitä täällä liikennetutkimuksen takapajulassa ei yleensä kyetä käyttämään. Sitä käytetään kuitenkin EU-alueella.

jpp kaivoi loistavia lainauksia ja lainasi taulukoita selvemmin kuin minä. Lukemalla niitä saatte paremman tuntuman ”tutkimuksen johtopäätöksiin” kuin myös siihen moraaliin, millä media tuloksia lainaa
veryangry.gif


edit: lisätään
Laitoin "uutisesta palautetta YLE24:ään http://www.yle.fi/uutiset/palaute.html

Sinne voitte kirjoittaa, mitä mieltä olette toimitusmoraalista.
 
sanoi:
Vahinkojen määrä suhteessa ajosuoritteeseen on työläs tutkimusperuste. Se on se todellinen riskiarviointiperuste, mutta sitä täällä liikennetutkimuksen takapajulassa ei yleensä kyetä käyttämään. Sitä käytetään kuitenkin EU-alueella.

Totta, ajosuoritteeseen vertaaminen on työläs tapa tehdä tutkimusta, mutta lopputulos on näin lähempänä totuutta. Suomessa Tiehallinto omassa liiketeen seuranta "työssään" seuraa/mittaa/mallintaa liikennesuoritteen kasvua autoliikenteen osalta yleisillä teillä joten autoliikennettä koskevissa tutkimuksissa suoritetieto on helposti hyödynnettävissä
 
Niin tuossahan tutkimus on vähän eri asia kuin siitä kirjoitettu uutinen...

Tutkimus näyttää noin nopeasti katsottuna melko asialliselta. Kyllähän ne riskit joista tuossa puhutaan on aika selvät:
Moottoripyöräilijöiden riskit:

"Kuljettajan tilaan ja toimintaan vaikuttavista tekijöistä olivat
moottoripyöräilijöiden onnettomuuksissa alkoholin vaikutuksessa ajaminen ja
vähäinen ajokokemus merkittäviä riskitekijöitä. Usein riskiä aiheutti vielä
lisäksi kuljettajan tottumattomuus ajoneuvoon ja nopean ajon asenne.
Ennakointiin ja liikennetilanteisiin liittyvistä tekijöistä erityisesti ylinopeudella
ajaminen sekä yleensä tilanteeseen sopimaton liian suuri nopeus lisäsivät
merkittävästi moottoripyöräilijöiden onnettomuusriskiä. Liikenneympäristöön
liittyvistä tekijöistä puiden ja pensaiden aiheuttamat näkemähaitat ja
törmäysturvallisuutta heikentävät tienvarren pylväät ja hirvieläimet lisäsivät
onnettomuusriskiä."

Vai onko tuossa jotain vastaanväittämistä? Siis silloin kun puhutaan riskien kasvamisesta. Kyllä itse ainakin tiedän riskin kasvavan esimerkiksi kun ajan vähän nopeammin. Otan kyllä siinä itse sen tietoisen riskin. (siitä miten paljon riski kasvaa voidaan kyllä aina väitellä eikä päästä lopputulokseen ikinä... mutta se kasvaa kuitenkin)

Tuo tutkimus täytyisi lukea kyllä ihan ajatuksella läpi ennenkuin sitä aletaan repostelemaan kovin paljon. Kyllä se vaikuttaa ihan kiihkottomasti tehdyltä, ainakin nopeasti tarkasteltuna. Ja kuten sanoin se miten sitä luetaan ja uutisoidaan voi olla ihan muuta kuin mitä tutkijat itse ovat hakeneet.
 
Joku tutkimuksista ja niiden kritisoimisesta paremmin tietävä voisi aikansa kuluksi kirjoittaa palautetta ko. uutisointiin. Joskus olen nähnyt/kuullut median julkaisevan kriittistäkin palautetta kirjoittamiinsa teksteihin. Helpottaahan se heidän työtaakkaansa, kun fiksummat ihmiset tutkivat ja kirjoittavat asioita heidän puolestaan...
 
Vuonna 1999 loukkaantuneita oli 384 henkeä, vuonna 2003 niitä oli 493.

Vuonna 1999 vakuutuskanta oli 23237 vakuutusvuotta, vuonna 2003 se oli 36837 vakuutusvuotta.

Vuonna 1999 vahinkosuhde oli 1,65 prosenttia, vuonna 2003 se oli 1,34 prosenttia.

Mitä tämä tarkoittaa? No juuri sitä mitä bomber kuulutti: henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia sattui suhteellisesti vähemmän vuonna 2003 kuin vuonna 1999.

Otanta on pikkuisen pieni tilastollisia johtopäätöksiä ajatellen, mutta onneksi asia on tuossa ns. "tutkimuksessa" ohimennen johdannossa mainittu: suhteessa vakuutuskantaan onnettomuudet ovat noin puolittuneet. Tämä havainto, jonka pitäisi olla tärkein tutkimustulos, jää vaille huomiota "tutkimuksen" johtopäätöksissä.

Täten ilmaisen vilpittömän mielipiteeni ao. "tutkimuksesta":
033102ass_1_prv.gif
 
Pikapuolisen silmäyksen perusteella voin vahvistaa jo aiemmin mainitun. Näyttäisi siltä että jatkuvasti ollaan menossa parempaan päin. Onnettomuudet eivät kasva edes samassa suhteessa pyörien määrän kanssa, tarkastelujakson alussa pyöriä on alle puolet lopun tilanteeseen nähden, kuolemaan johtaneiden määrä on tarkastelujaksolla vaihdellut välillä 9-22, piikki alaspäin on tapahtunut jakson keskivaiheilla, alussa ollaan lähes huipputason lukemissa.

Suurin riski näyttäisi olevan ylinopeus. Millähän siihen voitaisiin puuttua? Jos vaikka tehtäisiin parit moottoriradat lisää, esim. pk-seudulla olisi varmasti tilausta. Pääsisi päästelemään höyryjä ihan suljetulle alueelle, eikä tarvistsisi pikkuteillä kaahailla. Minunkaan.
 
Trendien seuraaminen on hankalaa, kun taulukoita (joita riittää) ei suhteuteta mihinkään. Tuossahan on onnettomuusmäärät ja pyörien määrät, olisihan tutkija voinut siitä laskea jotain suhdelukuja. Mutta sitä vaan kierrellään, kun yhdessä kohdassa sanotaan, että mp:eiden määrä on kasvanut 60 000:sta 130 000:een, niin sitte sanotaan että loukkaantuneiden määrä on kaksinkertaistunut. Mutta kuolleiden määrää ei taas tässä voida sanoa, jne, hankalaa on lukea. Ja nuoria kuolee siis eniten, mutta mikähän niiden osuus on kuskeista?

Mutta tutkijat itse osaa vetää johtopäätöksiä ilmankin.

Etelässä on pidempi ajokausi ja piikkikuskeilla on ollut kortti noin vuoden.

Kaikki on aloittelijoita, hyvä huomio, vaikka sanotaan myös ettei ajokokemuksen vaikutusta voi mitata, niin silti kokemattomuus on pääsyy.

Ja lopuksi: ei voitu mitata teho/painosuhteen merkitystä. No, siihen ei faktaa tarvitakkaan, sehän on selvä se.
 
Varmasti tutkimuksessa on ihan asiaakin ja media repii siitä, mikä "herkuttaa".
Puhuminen absoluuttisesta kuolleiden määrän kasvusta on enemmänkin kuin tarkoitushakuista. Suhteellinen osuus ja riski lienee paljon olennaisempi tieto.

Pääsenköhän minäkin otsikoihin. Tein juuri tutkimuksen (tilastokeskuksen materiaalista):

Suomi on muuttunut vaaralliseksi paikaksi asua!
Suomessa kuolee yli 2.2 kertaa enemmän ihmisiä tänään kuin vuonna 1800!
 
Millähän kriteerillä "Julkisen sanan neuvosto" ottaa kanteluita tutkittavakseen? Tuleeko aina olla yksityinen kohde, vai voiko se olla kansalaisjärjestö?
 
Back
Ylös