Lämmin ja aurinkoinen sää tuotti vuoden ensimmäiset motoristionnettomuudet.
Kaikkiaan viisi ihmistä loukkaantui eri puolilla maata sattuneissa kahdessa kolarissa ja ulosajossa.
Kruunupyyssä Pohjanmaalla mutkaisella tiellä ajanut moottoripyöräilijä ajautui väärälle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen pyörään. Törmääjän takana ajanut motoristi joutui puolestaan ajamaan ulos tieltä, ettei olisi törmännyt kolaroineisiin pyöriin ja kuljettajiin.
Rautalammilla Pohjois-Savossa moottoripyörä törmäsi kaiteeseen valtatie 9:llä parikymmentä kilometriä ennen Suonenjokea. Pyörää kuljettanut mies ja kyydissä ollut nainen olivat ajamassa Jyväskylän suunnasta Kuopioon päin.
Kukaan ei kuollut.
Suonenjoen poliisin mukaan tie oli hyväkuntoinen ja kuiva. Onnettomuuden syynä pidetäänkin mahdollista rengasrikkoa. Perässä ajaneen autoilijan mukaan pyörän takaosa alkoi heittelehtiä. Pyörä ajautui vasemmalle puolella, osui usean kerran kaiteeseen ja kaatui lopulta tielle. Kruunupyyssä törmänneet selvisivät lievin vammoin. Rautalammin loukkaantuneet olivat tajuissaan, kun heitä lähdettiin viemään ambulanssilla sairaalaan.
Poliisi kehottaa motoristeja erityiseen varovaisuuteen, kun pyörillä lähdetään talven jäljiltä liikenteeseen.
Lähde IL 18.4.05