Morientes!
Eipä tuo säätöhomma tosiaan mikään paha rasti ole. Viime talvena sen ensimmäisen kerran tein ja aikaa meni lähinnä ihmettelemiseen, että miten koko laitos puretaan, mitä kaikkea pitää purkaa ja sitten vielä kun yritti muistella että mistä välistä kaikki vaijerit ja letkut menee.
Tuossa joulun aikoihin tein homman uudestaan ja kulunut aika verrattuna vuoden takaiseen oli noin puolet. Hommassa korvaamattomana apuna on tosiaan huoltokirja, kynämagneetti ja kunnon pöytäkirja, johon merkitsee mitkä välykset missäkin on ja minkä paksuinen pala sieltä löytyi. Voi sitten rauhassa laskeskella, että minkä palan voi vaihtaa minnekkin. Apuna purkamisessa/kokoamisessa on myös kertakäyttömukit ja tussi, niin voi koota yhteen kokonaisuuteen liittyvät pultit, mutterit yms kuppiin, jonka kylkeen merkkaa että mistä ovat. Itsellä ainakin on se paha tapa, että samantien kun jotain laskee kädestä, se onkin jo häviksissä. Tarttis varmaan kaikki työkalutkin laittaa jollain kuminauhoilla ranteisiin kiinni, niin ei menisi just minuutti sitten käytetyn työkalun etsimiseen aina aikaa niin paljoa...
Ei myöskään kannata ihmetellä sitä, jos palat eivät olekkaan ihan .05 tarkkudella. Heittoja niissä on suuntaan jos toiseenkin. Niin ja kannattaa luonnollisesti mitata välykset myös säädön jälkeen. Tuleepahan varmistus sille, että oikein ovat ja voi sitten seuraavalla kerralla hommaa tehdessä tarkastaa vanhoista papereista, että miten ovat muuttuneet.
Ja tosiaan paloja vaihtavat mopohuolloissa. Heinolla oli hintana 4e kappaleelta, kun oli vanha antaa vaihdossa.