• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Vastuutonta tienpitoa ja ylihölmöjä työkoneen kuljettajia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Anatooli
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
terkale sanoi:
Tässäkin tapauksessa aloituksen tekijä mitä ilmeisimmin vaaransi muiden tielläliikkujien turvallisuuden kun ei mennyt (kuten tieliikennelain 62 pykälä edellyttää) varoittamaan muita liikkujia tiellä olevasta esteestä, vaikka oli omasta mielestään havainnut hyvinkin ison vaaran.

Mikähän lienee ollut syynä, laiskuus ja välinpitämättömyys muiden turvallisuudesta?

Esitätkö jälkeenjäänyttä vai yritätkö tosissasi esittää että jonkin toisen henkilön puutteellinen toiminta, jollain käsittämättömällä tavalla, oikeuttaisi ensimmäisen ?

Siksitoisekseen sanottu henkilöhän on nimenomaan ryhtynyt ripeästi toimiin jotta vaaraa aiheuttava este poistettaisiin, tai siitä edes muita tienkäyttäjiä varoitettaisiin.

Onko tämä prosessin kuluessa pysäköinyt väärin tai olisiko voinut jättää pyöränsä kauemmaksi, varoitusmerkiksi hätävilkut päällä on eri asia.
 
Teuwo sanoi:
Esitätkö jälkeenjäänyttä vai yritätkö tosissasi esittää että jonkin toisen henkilön puutteellinen toiminta, jollain käsittämättömällä tavalla, oikeuttaisi ensimmäisen ?
.

Esim että jos tien reunaan on jätetty kaivinkone, se jotenkin oikeuttaisi jättämään moottoripyörän ajoradalle?
 
terkale sanoi:
Jos/kun siinä oli kaapeliaura, niin sitä ei saa siististi kaapeleineen enää takasin maahan jos sen nostaa ylös.

Aurassa on samanlaiset pikakiinnikkeet, kuin kaivuukauhoissa. Irroittaminen/kiinnittäminen on melko helppoa. Jos tässäkin tapauksessa on työssä ollut pidempi tauko, niin olisi tuon verran voinut vaivaa nähdä ja siirtää koneet pois ajoradalta.
 
Saisinko minä sakot poliisilta jos tuohon esim. auton pysäköisin valoisaan aikaan? Ei ole sulkuviivaa siinä kohdassa, vastaan tulevien viivalla tässä ei ole merkitystä (laki 3m sulkuviivaan). Eteenpäin näkyvyyttä pitäisi olla riittävästi koska saa ohittaa. Valokuvan perusteella tulosuuntaankin näkyvyyttä jotain 150m (yli kolme tolpanväliä). Annetun tiedon mukaan kyseessä nelinumeroinen yhdystie.
Peruste vielä millä sen sakon saisin.
 
lippa sanoi:

Lyhyt vastaus et, mutta työkohteilla toimiminen on nyt hieman eri asia kun tieliikennelaki jota valvoo poliisi.
Työkohteilla (valtion) tarvittavat turvalaitteet, liikenteenohjaussuunitelman jne. määrää/valvoo liikennevirasto joka taas ei valvo yksittyisautoilua.
 
lippa sanoi:
Saisinko minä sakot poliisilta jos tuohon esim. auton pysäköisin valoisaan aikaan? Ei ole sulkuviivaa siinä kohdassa, vastaan tulevien viivalla tässä ei ole merkitystä (laki 3m sulkuviivaan). Eteenpäin näkyvyyttä pitäisi olla riittävästi koska saa ohittaa. Valokuvan perusteella tulosuuntaankin näkyvyyttä jotain 150m (yli kolme tolpanväliä). Annetun tiedon mukaan kyseessä nelinumeroinen yhdystie.
Peruste vielä millä sen sakon saisin.

Minä en tiedä, mutta en taatusti pysäköisi autoa noin, jos vaikka marjametsään menisin. Jospa tätä ketjua sattuisi lukemaan joku poliisi, niin voisi vaikka vastatakin..

Kuitenkin ja kuten jo aiemmin kirjoitin: Jos olisi pakko pysäköidä noin, niin ensimmäinen ajatus ja teko olisi viedä varoituskolmio vähintään 100 m päähän. Helevatti sentään, juuri vastaavaa tilannetta ajatellen se varoituskolmio on siellä autossa pakollisena varusteena.
Ihme saivartelua, eikö teillä muutamilla ole päässä maalaisjärjen häivääkään, vai kokemattomuuttako se on?

Edit: Helpostihan tuo löytyikin, eli sakot saisit. Jos tapahtuisi onnettomuus, niin poliisin antamilla sakoilla et selviäisi.

Erityiset pysäköintikiellot

Pysäköinti on kielletty:

kolmeakymmentä metriä lähempänä rautatien tasoristeystä;

kiinteistölle johtavan ajotien kohdalla ja muutoinkin siten, että ajoneuvoliikenne kiinteistölle tai sieltä pois oleellisesti vaikeutuu;

ajoradan reunan suuntaisesti pysäytetyn muun ajoneuvon kuin kaksipyöräisen polkupyörän, mopon tai sivuvaunuttoman moottoripyörän rinnalla;

siten, että pääsy toiseen ajoneuvoon tai sen kuljettaminen pois paikalta estyy;

taajaman ulkopuolella ajoradalla, jos tie liikennemerkein on osoitettu etuajo-oikeutetuksi sekä

merkityn pysäköintipaikan vieressä tahi merkityllä pysäköintipaikalla siten, että ajoneuvo osittainkin jää kullekin ajoneuvolle merkityn paikan ulkopu
 
Viimeksi muokattu:
Kaupunkilaiset eivät ole hetkeen poikenneet taajaman ulkopuolella, kun luulevat, että kaistalle saa pysäköidä. :jippikaijee:
Jos nyt sattumalta auto hyytyy kaistalle, niin silloin tietysti pitää laittaa kolmio sopivan matkan päähän. Koskee myös kaivinkoneita.
 
J@ck sanoi:
taajaman ulkopuolella ajoradalla, jos tie liikennemerkein on osoitettu etuajo-oikeutetuksi sekä

Tätä tietä ei ole liikennemerkein osoitettu etuajo-oikeutetuksi... Eli mikä pykälä (ei maalaisjärki) kieltää pysäköimästä ko. paikkaan?

Edit. En tarkoita vetomiehen nimeämää " keskelle kaistaa" vaan tuohon kohtaan mahdollisimman oikeaan reunaan.
 
Voi luoja, jotenkin ajattelinkin tällaisen kommentin mahdollisuutta, mutta ajattelin ettei kai kukaan sentään niin tyhmä ole..
Montako tuon näköistä tietä tiedät kotimaassa, jotka eivät olisi etuajo-oikeutettuja? Minä en tiedä ensimmäistäkään. Etuajo-oikeutetun tien merkki löytyy jokaisen isomman risteyksen jälkeen.

Jos oikeasti tiedät ettei ko. tie ole etuajo-oikeutettu tie, niin pyydän tuhannesti anteeksi :thumbup:
 
Kannattaisi tutkia ennen kun hutkii..tyhmä minä olen sen myönnän, mutta tiedän liikkennesäännöistä jotain.. Tutkis nyt onko kaikki tiet liikennemerkein osoitettu etuajo-oikeutetuksi eli tämä merkki
Etuajo-oikeutettu_tie.jpg
vai tie ilman tuota merkkiä pelkät kolmiot risteyksissä... mä voin sitten nimetä tästä kymenlaakson alueelta vaikka sinulle 10kpl 80km/h rajoitus tietä missä ei ole ko. merkkiä..

Edit. käy nyt vaikka tämän topikin tie ensimmäisenä läpi.. --->TÄSSÄ

Edit.2 pannaan nyt niitä baanoja kun tuli luvattua..

1. 359
2. 371
3. 375
4. 3721
5. 357
6. 3513 (kuuluisa museotie tosin ei 80km/h tie)
7. 384
8. 354
9. 360
10. 362 .....noita kun vaikka ajelet läpi ja löydät ko. merkin niin ilmoittele eteenpäin..
 
Viimeksi muokattu:
Jep, voin olla väärässäkin. Hyvä kuitenkin, että tuli pyydettyä etukäteen anteeksi :respect:
Kunpa sen virkavallan kommentin saisimme, niin ei tarvitsisi mutuilla.
Pysäköinti ajoradalla menee joka tapauksessa yli minun ymmärryksen ko. ja vastaavassa tilanteessa.
 
Viimeksi muokattu:
J@ck sanoi:
Pysäköinti ajoradalla menee joka tapauksessa yli minun ymmärryksen ko. ja vastaavassa tilanteessa.

Eihän ajoradalle saa pysäköidä (reunaviivan vasemmalle puolelle) sen varmaan jokainen tietää ilman autokouluakin, vaan tien oikeaan reunaan.
Oletin, että -lippa- tarkoitti sitä, mutta jos hän tarkoitti ajoradalle niin muutan viestiäni ja sanon saisit sakot.

--> Virallinen jos jollain ei google pelaa.. Ajoneuvon saa tiellä pysäyttää tai pysäköidä vain oikealle puolelle. Yksisuuntaisella tiellä on pysäyttäminen ja pysäköinti myös vasemmalle puolelle tietä sallittu. Ajoneuvo on pysäytettävä tai pysäköitävä tien suuntaisesti ja mahdollisimman kauas ajoradan keskeltä.
 
Viimeksi muokattu:
^Ei näköjään tiedä ja meni sen verran mielenkiintoiseksi, että pitää itsekin vähän kerrata.

Joka tapauksessa, jos en ihan wäärin ymmärrä:

- Ajoneuvo on pysäytettävä tai pysäköitävä tien suuntaisesti ja mahdollisimman kauas ajoradan keskeltä.

Jopa pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa ja niiden läheisyydessä

Ei ainakaan ko. tapauksessa toteudu, eli sakot tulee edelleen ja jos jotain käy, niin..

Vaan mitenpäs se sitten menee, jos on liikennemerkein etuajo-oikeutettu tie ja pysäköi pintareelle, siis ajoradan ulkopuolelle. Eipä ole ollut tarvetta, mutta onko se kiellettyä?
 
Viimeksi muokattu:
J@ck sanoi:
Jeps, meni sen verran mielenkiintoiseksi, että pitää vähän kerrata.

Joka tapauksessa, jos en ihan wäärin ymmärrä:

- Ajoneuvo on pysäytettävä tai pysäköitävä tien suuntaisesti ja mahdollisimman kauas ajoradan keskeltä.

Jopa pysäyttäminenja pysäköinti on kielletty mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa ja niiden läheisyydessä

Ei ainakaan ko. tapauksessa toteudu, eli sakot tulee edellee ja jos jotain käy, niin..

Vaan mitenpäs se sitten menee, jos on etuajo-oikeutettu tie ja pysäköi pintareelle, siis ajoradan ulkopuolelle. Eipä ole ollut tarvetta, mutta onko se kiellettyä?

Eli auto mahdollisimman laitaan (pientareelle ja sen ulk.puol.) ja vaikka siitä nyt osa autoa on tiellä (ajoradalla) mikään laki ei kiellä parkkeeramasta siihen kunhan kielto kohdat ei täyty...tosin se jo mainittu maalaisjärki on suositeltavaa näissäkin asioissa.

Jos ko. kohta olisi mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa ja niiden läheisyydessä
siinä pitäisi olla sulkuviiva. (liikenneviraston mielestä) poliisi voi tulkita toisin.

Jos auto on selvästi asfaltin ulkopuolella käsittääkseni etuajo-oikeutetulle saa parkkeerata tosin taas poliisi voi tulkita toisin. On teitä missä on metrin asfalttipiennar (esim. VT12 kouvola-kausala) nii eihän siihen pientareelle tietenkään saa nykäistä parkkiin.

No joo toi kohta niiden läheisyydessä jäi kommentoimatta...mitenkän poliisi määrittelee mikä on läheisyydessä..50m..100m..vai 500m..

Edit. lisätään nyt tämäkin pykälä sulkuviivan kohdalle, milloin ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jää vähemmän kuin kolme metriä eikä ajoneuvon ja sulkuviivan välissä ole katkoviivaa. Tässä tiessä on katkoviiva välissä.

Edit.2 korjaus luetun ymmärtämiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Meinaskos ne jättää nuo vehkeet siihen tielle yöksi - tämä tapahtui kai kello 20?

Aika pimeää alkaa jo olla yönsydämellä...eikös sitä pitäis olla jotain parkkeja yms päällä? Tai itte asiassa ihan kunnollinen 'valoaita'. Kiva ylläri kun yöllä pimeessä vetäis vesisateessa ja kolme sekuntia ennen lähtöä pimeydestä nousee kaivurin perä eteen... kotilollakin.
 
jamas sanoi:
Edit. lisätään nyt tämäkin pykälä sulkuviivan kohdalle, milloin ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jää vähemmän kuin kolme metriä eikä ajoneuvon ja sulkuviivan välissä ole katkoviivaa. Tässä tiessä on katkoviiva välissä, mutta tie on niin kapea, että ehkä -lippa- saisi sakot ellei tuo 3m täyty...

Tuolla kolmella metrillä ei ole merkitystä kun tosiaan tuossa on se katkoviiva välissä eli keltainen ohituskieltoviiva koskee toista puolta, tuon kohdan sisäkaarteen puolella sitten mitattaisiin onko alle kolme metriä. Ja pientareelle saa pysäköidä ellei ole erikseen pysähtymis/pysäköintikieltomerkillä kielletty, paitsi moottoritien pientareelle ei saa pysäköidä.
 
korjasin "luetun ymmärtämis virheeni 3 metristä" 2min ennen oikaisuasi.. :grin:

Ja piennar on kai virallisesti reunaviivan ja asfaltin reunan väli (ei tien ulkopuolinen hiekka) ja siihen ei saa kyllä pysäköidä esim. mainitsemallani etuajo-oikeutetulla VT12:ta..

edit. Eli esim.--->TÄHÄN reunaviivan ja kaiteen välissä olevalle pientareelle ei saa pysäköidä.. kyseessä siis etuajo-oikeutettu VT12 100km/h rajoituksella.
 
Viimeksi muokattu:
jamas sanoi:
korjasin "luetun ymmärtämis virheeni 3 metristä" 2min ennen oikaisuasi.. :grin:

Ja piennar on kai virallisesti reunaviivan ja asfaltin reunan väli (ei tien ulkopuolinen hiekka) ja siihen ei saa kyllä pysäköidä esim. mainitsemallani etuajo-oikeutetulla VT12:ta..

Pientareen virallinen määritelmä:

3) pientareella ajoradasta reunaviivalla erotettua tien pituussuuntaista osaa; (24.6.2010/624)

Sisältää reunaviivan ja ojan välisen alueen, sekä asfaltti- että mahdollisen hiekka-alueen.

Linkitetyssä google-kuvassa en näe mitään mikä kieltäisi tai estäisi ajoneuvon, vaikkapä moottoripyörän pysäköinnin tuohon kohtaan pientareelle, ellei sitten jossain kaukaisuudessa ole pysäköintikieltomerkkiä.
 
Se, että tie on liikennemerkein osoitettu etuajo-oikeutetuksi.
 
terkale sanoi:
Pientareen virallinen määritelmä:

3) pientareella ajoradasta reunaviivalla erotettua tien pituussuuntaista osaa; (24.6.2010/624)

Sisältää reunaviivan ja ojan välisen alueen, sekä asfaltti- että mahdollisen hiekka-alueen.

Ensimmäinen lauseesi on virallinen ja toinen oma tulkintasi.. siinähän lukee tien pituussuuntaista
Ei mitään reunaviiva - oja asetusta. Ja laitappa auto tuohon kartan kuvan kohtaan parkkiin ja menet marjaan niin minä soitan LP:n paikalle saat minulta 100 euroa heti jos et saa sakkoja.
 
Back
Ylös