Tuoreena aloittelijana jotain kommentteja. Ostin siis ekan oman pyörän elokuussa viime vuonna ja ehdin ajaa lokakuun lopulle, minimi taisi olla +5. Pyörää ostaessa Motormanilla jaksoivat hyvin neuvoa vaateasioissa ja se ostos on edelleen ok. Keskihintainen Sweepin tekstiilipaketti (Challenger), jossa irrotettava vuori ja tuo takki tuntuu edelleen mukavalta päällä. Joulukuussa ostin Halvarssonsin nahkatakin, kun oli alessa. Keväällä näillä taas pärjäsi, mutta kun tuli nämä +30-kelit, tilanne muuttui. Hanskoja on nyt neljät erilaiset ja tänäänkin ajoin viidensillä, vanhoilla hyvin ohuilla nahkahanskoilla, jotka siis ei varsinaiset ajohanskat. Saappaat jäi odottamaan syksyä, ostin ajonilkkurit, siis sellaiset saappaita lyhyemmät, joissa oikeat suojat. Housut on edelleen ohuet kangashousut, joissa jonkinlaiset suojat, siinä ja siinä, onko riittävän ilmavat. Shortseihin en ole uskaltanut siirtyä, vaikka etelässä ajan vaimo takapenkillä skootterilla ihan ongelmitta niillä. Kevlar-farkkuja olen katsellut, mutta täällä ei ole kaupassa koekappaleita ja kokeilematta en ole ostanut.
Mutta se takki. Sweepin takki on mielestäni ihan hyvä, mutta näillä keleillä ei hengitä tarpeeksi. Halvarssonsin takki (Discovery) ei sen sijaan kelpaa helteille lainkaan, +20 ok, mutta 25 alkaa olla raja. Kun suunnitelmissa oli tehdä Etelä-Suomen kierros, oli pakko katsella kolmatta takkia, tai sitten mennä julkisilla tai omalla autolla. Netistä löysin juttua Rukan takeista ja EMC:lle tilasivat 4Airin takin meikäläisen kokoa ja onhan tämä ihan eri juttu nyt. Mukavasti puhaltaa nyt n 28 keleissä, todennäköisesti 20 asteen paikkeila tarvii lisää, joko pitkähihainen alle tai sitten mukana tuleva erillinen gore-sisätakki. Ja sadetakki+housut mukaan, tehokas tuulen esto.
Asia on kyllä niin kuin vanhat sanoo, eli kerrospukeutuminen ja yksi vaatekappale ei kata kaikkia kelejä. Säätiedotuksetkin kiinnostaa kovasti nykyään.