• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Varoitus tien huonosta kunnosta!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja pecha
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kehä III oli petikon liittymän kohdalta juvanmalmille asti länteen päin, eilen tosiaan hydrauliöljyä valunut koko oikeanpuoleisen kaistan matkalla. Pito oli ihan nollassa kun kiihdytin petikosta tulemaan. renkaat oli vielä tänä aamuna suht liukkaat. varovasti siellä varsinkin nyt viikonloppuna jos vähän vettä tiputtaa.
 
Huomenta pohjois-savon motoristit ja muutkin. Tämän aamuna Savon Sanomissa poliisi varoitti liukkaasta tien pinnasta. Paikka on Siilinjärveltä Maaningalle päin, Harjamäen risteyksen paikkeilla. Eilen siinä tapahtui henkilöauton ja rekan kolari ja tielle oli valunut runsaahkosti öljyä joka liukastuttaa tietä vaikka onkin mahdollisuuksien mukaan poistettu. Ajelkaahan varovasti.:orgmp:
 
Honningsvågin tunnelin lopussa nordkappiin päin ajaessa erittäin liukas kohta n. 500m ennen tunnelin suuaukkoa.

Joku mopo siinä lipannut ja itse meinasin lipata 70 km/h vauhdista kun mopo lähti suoralla, tasakaasulla ajaessa melkein lapasesta. Muutama sekunti voblausta ja matka onneksi jatkui ehjin nahoin.

Liukkaus johtuu ilmeisesti jostain saven kaltaisesta paskasta jota tunneliin tihkuu.
 
Ei nyt vaarallisessa kunnossa, mutta tien tarkoitukseen nähden luvattoman heikossa kunnossa on motari E4 M:lä - Lahti väli kun on useita reikiä tiessä, eikä kuntoon tule millään. Lisäksi Hartwallin kohdalla liittymässä etelään päin hirveä lämpäre asfalttia poies.
Mihinkäs näistä voi valittaa, että tuleeko yleensä kuntoon ennen isompaa asfalttiremonttia?

Ja onpahan tuo 55:nenkin väli Kuninkaanportti - Monninkylä varsin rupista paskaa. Sentään kahden numeron tie.:doh:
 
Tänään tie 1050, fagervikintie, siellä on joku hemmetin telakaivuri jyrännyt kaikki mutkat täyteen 1cm kuulalaakeria. Varokaa kanttaamasta yhtään mutkiin. Sen lisäks se kaivuri tukki mutkassa koko toisen kaistan ja kuskia ei näkynyt missään!!:rant:
 
JeTi sanoi:

Ehkä tuosta kannattaisi ilmoittaa Tienkäyttäjän linjalle, jotta siivoavat tien mahdollisimman pian ajokelpoiseen kuntoon.
 
JeTi sanoi:
Tänään tie 1050, fagervikintie, siellä on joku hemmetin telakaivuri jyrännyt kaikki mutkat täyteen 1cm kuulalaakeria. Varokaa kanttaamasta yhtään mutkiin. Sen lisäks se kaivuri tukki mutkassa koko toisen kaistan ja kuskia ei näkynyt missään!!:rant:

Sama havainto. 1050 on aina huonossa kunnossa, nyt vielä huonommassa. Kaivuri ja traktori olivat ilman mitään ennakkovaroitusta pimeän mutkan takana. Ei kannata ajella tuonne. Hieno tie, mutta pilalla toistaiseksi. Laitoin palautetta tienkäyttäjän linjalle ja kyselin urakoitsijan vastuun perään tien siivoamisessa.
 
Hämeenlinnantie etelään - Kehä I itään -rampissa on juuri ennen kehälle liittymistä keskellä jyrkintä mutkaa jotain prkleen öljyä tai vastaavaa keskellä kaistaa. Selvisin onneksi vain säikähdyksellä. Etupyörä pysyi onneksi nätisti linjassa mutta takapää vikuroi siihen malliin että nippanappa pysyin kaistaviivojen välissä.:kääk:
 
Viimeksi muokattu:
Päristin sanoi:
Hämeenlinnantie etelään - Kehä I itään -rampissa on juuri ennen kehälle liittymistä keskellä jyrkintä mutkaa jotain prkleen öljyä tai vastaavaa keskellä kaistaa. Selvisin onneksi vain säikähdyksellä. Etupyörä pysyi onneksi nätisti linjassa mutta takapää vikuroi siihen malliin että nippanappa pysyin kaistaviivojen välissä.:kääk:
Tuota, kai olet ilmoittanut tästä tienpitäjälle??
 
Damsku sanoi:
Tää on oikeesti paha! Viikko sitte tuolla ajelin.. yhtäkkiä kesken jyrkän mutkan tuleeki hyppyri. Ehkä semmonen 40-50cm halkasijaltaan ja 10cm korkee patti. Onneks ei vastaan tullut ketään kun pyörä hyppäs väärälle kaistalle. Piti ihan pysähtyy tutkimaan että mitä helvettiä just tapahtu..

Immersbyn tie noin 5oo metriä uudelta porvoontieltä

Patti korjattu ja paikattu.
 
NOx sanoi:
Sama havainto. 1050 on aina huonossa kunnossa, nyt vielä huonommassa. Kaivuri ja traktori olivat ilman mitään ennakkovaroitusta pimeän mutkan takana. Ei kannata ajella tuonne. Hieno tie, mutta pilalla toistaiseksi. Laitoin palautetta tienkäyttäjän linjalle ja kyselin urakoitsijan vastuun perään tien siivoamisessa.
Jos tuosta Fagervikistä länteen päin lähtevästä osuudesta on kyse, niin samat kuulalaakerisorat siellä oli vielä tänäänkin. :kääk: Märästä tienpinnasta johtuen, soraa oli vaikea havaita. Olemattomasta vauhdista huolimatta, oli lipat enemmän kuin lähellä. Hetkeä myöhemmin, yksi pyöräilijäkin oli päätyä nutulleen.
 
TiPL sanoi:

Sain perjantaina vastauksen, että vastaava mestari tarkistaa tilanteen ja ryhtyy tarvittaessa toimiin.
 
Jep, aivan jäätävät sorat oli yllättäen myös tänään Fagervikista länteen..

Kannattaa ajaa se Höstnäsintie, se oli aivan puhdas.
 
NOx sanoi:
Sain perjantaina vastauksen, että vastaava mestari tarkistaa tilanteen ja ryhtyy tarvittaessa toimiin.

...tarvittaessa...

Siinä se nähdään, ettei paljon tienpitäjää kiinnosta. :vi**ttaa:
Ehkä pitää vihjata, että mennään poliisin kanssa katsastamaan tien kunto. Jospa sitten alkaisi kiinnostamaan.
 
Mitä ...vettiä? Vähän sataa ja tiet valkosessa vaahdossa, varsinkin sörnäisten rantatie ja kulosaaren silta.
Liukkaudesta en tiedä mutta tuli ajettua aika varovasti. Ehkä pari kertaa lipsui sivuttain.
 
Ruskeasannan Shellin vieressä oleva liikenneympyrä, josta pääsee esimerkiksi Tuusulanväylälle, Helsinkiinpäin menevälle rampille tai Junkersintielle. On ihan perkeleesti soraa/hiekkaa ympyrässä.
 
Tää ei liity tien kuntoon mutta.. huolestuneena olen huomannut että moni motoristi jää roikkumaan ajoneuvonosturin vierelle..se on tosissaan vaaran paikka..kyydissä on aina irtotavaraa ja myös rengas voi mennä ja tappaa vieressä kulkevan motoristin..toivon että kaikki menis reilusti ohi tai jättää väliä reilusti..turvallisia kilometrejä veljet ja siskot:cruising:
 
Back
Ylös