Kun nyt kerran Tuki ry:n porukkaa täälläkin pyörii, niin teillä on ollut kaksi teoriapäivää keväällä, joihin osallistumatta ei saa osallistua eak ajoihin, niin lukee ainakin teidän sivuillanne. Ja jos radale sitten iltapäivästä, kun eak-ajo on loppunut saa mennä ajamaan ilman vakuutuksia, niin eiköhän tuo tarkoita sitä, että haluatte mieluummin ihmisten pysyvän poissa.
Itse olen erittäin positiivisesti yllättynyt, että org tarjoaa aloittelijoille koulutusta ja mahdollisuuden tulla radalle tutustumaan ajamisen perusteisiin. Laadukas opettaja kyllä pystyy siellä yhdessä päivässä radallakin opettamaan ja pitämään porukkaa näpeissään. Tämä taas ei vaikuta onnistuvan tuolta mp-tuki porukalta.
Referensseinä voin tarjota myös Pohjolan kannan aiheeseen:
Mika Kallion Ajokoulu
Lehdistötiedoite
Pohjola tarjosi asiakkailleen yhden päivän rataharjoittelun, jossa vakuutukset ovat normaalisti voimassa kouluttajan valvoessa tomintaa. En ymmärrä miksi vastaava ei toimi kaikilla muilla ammattitaitoisilla kouluttajilla, paitsi jos syynä on se, että meidän porukat on jo täynnä, tänne ei ihan kaikkia enää haluta.
Missä kohti lukee, että ilman teoriapäiville osallistumista ei saa osallistua muuhun koulutukseen? Voitko laittaa kyseisen tekstin lainattuna tähän ja linkin siihen mistä se löytyy. Kiitos.
Pohjolan toimintaan en ota kantaa tarkemmin, koska en enää vastaa Pohjolan palautteista, enkä ole edes töissä kyseisessä yrityksessä. Näin ulkopuolisen tarkastelijan silmin voisin väittää kyseessä olevan markkinointitapahtuman (olen työskennellyt markkinointiyksikössä, joten aihe ei täysin vieras ole) joka ei täyttäne puhtaan koulutustapahtuman tunnusmerkkejä. Minimitaso on mielestäni (ja uskoakseni myös ammattilaisten mielestä) sellainen, jossa yhtä kouluttajaa kohti on 3-6 koulutettavaa. Yksi kouluttaja ei todellakaan kykene kouluttamaan, ei edes valvomaan neljääkymmentä tai kahtakymmentäviittä ajajaa. Tuon voin sanoa kolmattasataa ajoharjoittelupäivää vetäneenä. Keneltä moinen ihmetaito löytyy, voin ostaa sitä tietotaitoa rahalla.
Jos väität edelleen, että tuollainen laadukas opettaja pystyy yhdessä päivässä opettamaan ja pitämään porukkaa näpeissään, niin tuo sellainen minulle näytille. Vien hänet pariin tapahtumaan, joissa olen ollut mukana opettamassa ja haluan nähdä sen ihmenäyn kun yksi henkilö ohjaa ja opastaa turvallisesti laumaa erittäin heterogeenistä joukkoa. Meille se on ollut mahdotonta 2-3 hengen voimin ja kyseessä on ollut henkilöitä, joilla on vaadittu pätevyys, yli 20 vuoden kokemus moottoripyöräilystä ja rata-ajostakin sellainen SM-tasollekin yltänyt vauhti.
Yksilöllisessä ohjauksessa on ollut vajaa 200 motoristia. Yksikään (korostan sanaa yksikään) heistä ei ole kaatunut harjoittelussa, eikä myöhemmin omatoimisessa harjoittelussa. Samaan aikaan lähes jokaisessa ajoharjoittelutapahtumassa ns. hitaassa ryhmässä kaadutaan. Syy: Koulutuksen puute.
Löin vetoa muutama vuosi sitten, että vakuutusyhtiöt tulevat kiristämään ehtoja. Voitin vedon. Tässä voin pullakahvista lyödä vedon siitä, että parin vuoden sisällä ennakoivan ajon koulutuksen ehdot tulevat tiukkenemaan. Olen melkoisen varma, ettei tapahtumaa, jossa yksi kurssin suorittanut henkilö valvoo ja opastaa suurta joukkoa sen suuremmitta valmisteluitta, tulla katsomaan vaadituksi koulutukseksi. Valistunut arvaus pohjautuu korvausmatematiikan perusteiden hallitsemiseen, vuosien työskentelyyn vakuutusyhtiössä ja satojen tapahtumien järjestämiseen ja satojen motoristien nosteluun ylös radalta.
Ratapäiviä takana nyt n. 350, kaatoja nolla. Tarjoan jokaiselle parempaan pystyneelle pullakahvit heti kun tulee hihasta nykäisemään.
Olen tutustunut useiden muiden ratapäiviä järjestävien toimintaan paikan päältä. Olen käynyt myös Venäjällä ja Turkissa. Tutustuminen eri kulttuureihin ja toimintapoihin avartaa ja tuo hyvän mielen.
Loppuun lainaus lehdistötiedotteesta (yhdistys ei muuten järjestä koulutuspäivistä lehdistötiedotteita, kisoista kylläkin).
"Pienempitehoisia eli niin sanottuja matkapyöriä on kaikista pyöristä 35 %."
Eli jos oikein olen ymmärtänyt, niin esim. Honda CBR 125 kuuluu osioon matkapyörät siinä missä esim. Kawasaki ER-5. Honda Blackbird 164:llä hevosvoimallaan on jotain muuta kuin matkapyörä kuten myös yli 100 hevosvoimainen Gold Wing ja Pan European.
"Matkapyörillä ajotapahtuma ja siihen suhtautuminen on rauhallisempaa. Pyörässä istutaan pystymmässä ja kovaa ajaminen ei enää ole miellyttävää, sillä ilmanvastus on niin iso, etteivät kädet pysy ohjaustangossa, Talsi sanoo."
Joten eiköhän se siitä moottoripyöräilyyn syvällisesti perehtymisestä tällä erää. Jos satut Kyösti lukemaan tätä, niin kysäisehän vaikka Teemulta jos vielä Pohjolan mopokerhoa vetää, että pitäisi pienen kurssituksen
Ajaminen ei varmasti ole miellyttävää jos ei saa stongasta kiinni...
Jukka Relander
Puheenjohtaja
Moottoripyöräilyn tuki ry