Oma kaunis mielipiteeni ratahölmöilyistä oman kaluston osalta on, että kalusto on liian arvokasta ratailuun, jos kaskoista pitää huolehtia. Kertaakaan ei ole hiekkaa syljeskellessä raato harmittanut, ei edes silloin, kun se oli kaverin ja touhutonneja vilisi silmissä. Ei ihme, jos vakuutusyhtiön päädyssä on alkanu joskus harmittaan, kun uutta gixeriä haettiin seuraavan perään kaskosta. No ne ajat on ohi.
Vakuutuksista olisi hyvä saada noita päällekkäisyyksiä pois. On lisenssivakuutis, liikennevakuutus ja sit vielä joku tapaturmavakuutus hyvällä tuurilla ja siinä on ite taikurikin ihmeissään, et mitä korvataan ja mistä korvataan.
Crossilla ajelin yksin pitkään ilman vakuutuksia ja aina oli päivystyksessä hymyilevää, hyvin palvelevaa henkilökuntaa vastassa, kun sattui ja tapahtui. Kaiken laista laastaria tullu haettua. Nyt kun tulee reenattua muiden seassa, en uskalla enää ottaa sitä riskiä, että ajan jonkun lentäjän päälle, jalka irtoaa kolmesta kohti ja makselen lopun ikää.
Ratatouhuissa voi joutua jopa korvaamaan kuskin lisäksi vielä sen satunnaisen treenaajan uuden kymppikawan, johon tulee vaimentimeen naarmut ja peili vääntyy. Menee herkästi lunari hommiksi.
Jos yrittäjänä makaa sängyssä pari kk vähän pienemmillä tuloilla, kuluu aika pikku tramaleissa kuin siivillä, saa herkästi innovoitua vaikka mitä uutta ja tappiot kääntyy voitoiksi. Reseptillä halpa purkki, kuurin ajan Vasemmistoliiton puoluekokouskin naurattaa ja ratailunkin aloittaa iloisena uudestaan.
Sekavan viestin pointtina siis on, että ne muutama vakava tapaus pitäisi hoitaa vuodessa oikeasti kunnialla läpi ja lopuissa aika parantaa haavat. Pikku asioissa kuluttajalle lisää velvollisuuksia, ison tällin jälkeen selkeät pelisäännöt, että vakuutusyhtiö kantaa vastuunsa.
.
