terppa23 sanoi:
Olisi ollut hieno nähdä tämän lyövän kaupallisestikin läpi oli se sitten tarkoitus tai ei.
Kyllähän mä joskus haaveilin, että tuosta voisi saada jotain tulojakin, mutta ei se ihan helppoa ole, kun kyse on kuitenkin pienimuotoisesta toiminnasta.
Homma perustui pitkälti siihen, että sain tarvittavia palveluita ilmaiseksi, kun kyseessä ei ollut kaupallinen toiminta. Silloin kun aloittelin, niin esim. Googlen ehdot meni niin, että sain reilun määrän reitityksiä ym. karttahakuja maksutta. Jos yhdenkin kartan näyttäminen olisi ollut rajattu tai maksullinen tai kyseessä olisi ollut muuten kaupallinen toiminta, niin hinta olisi pompsahtanut siten, että minimikustannus olisi ollut 10 000$ kuukaudessa. Vähän saman suuntaisia ehtoja oli monilla muillakin toimijoilla, joskin ei sentään ihan noin kalliita.
Ehkä mun businessäly ei vaan riittänyt, mutta näin ainoana vaihtoehtona pitää kiinteät kulut lähellä nollaa ja yrittää kasvattaa käyttäjämäärää niin suureksi, että vapaaehtoisella tukemisella (lahjoitukset, tarrat, t-paidat...) olisi alkanut olla merkitystä.
Käyttäjämäärän kasvattaminen riittävän suureksi olisi ehkä ollut mahdollista Euroopassa, mutta kai se olisi vaatinut ainakin kääntämistä saksaksi, hieman ulkoasun modernisointia yms.
Kokeilin myös sitä, että sopisiko motocaching USA:han. Sen osalta minulle tuli käsitys, että siellä osallistutaan tapahtumiin tai ajellaan biker baariin, eikä esim. tutustumaan uusiin paikkoihin. Suomessahan voi mennä melkein mihin tahansa tutkimaan, mutta USA:ssa tilanne on ihan toinen. Käytin aika paljon aikaa mallikätköjen tekemiseen USA:han ja paikkakätköjen tekeminen tuntui lähes mahdottomalta. Jos jossain oli jotain mielenkiintoista, niin siellä oli joko NO TRESPASSING kyltti tai sitten lipunmyynti.
Tietty yksi iso asia oli se, etten voinut käyttää paljoa rahaa markkinointiin. Ajattelin, että tieto kyllä leviäisi motoristien keskuudessa hyvin ja siksi palvelu menestyisi ilman isoa budjettia. Niin ei todellakaan käynyt. Aika harva Suomessa loppujen lopuksi oli edes kuullut motocachingista. Ennätys taisi olla, että onnistuin kysymään peräkkäin kolmeltakymmeneltä satunnaisesti tapaamaltani motoristilta ennen, kuin kohdalle sattui yksi, joka oli edes kuullut asiasta.
Jotenkin optimistina oletin, että motoristit haluaisivat levittää tietoa palvelusta, mutta olin kovin väärässä. Aika monessa yhteydessä mm. tunnistin somessa, että oltiin käymässä jonkun alueen motocaching kohteissa, josta julkaistiin kuvia ja hehkutusta, mutta motocachingia ei mainittu sanallakaan. Kun foorumeilla tai somessa kyseltiin, että mihin jollain seuduilla kannattaisi ajella, ei kukaan ehdottanut, että katsoo motocachingista. Vastaavia esimerkkejä voisi luetella muitakin. Jos olisin arvannut tämän etukäteen, olisin varmaan jättänyt koko palvelun tekemättä.
ps. Tietty oli muutama sellainenkin kätköilijä, jotka tekivät paljonkin motocachingin edistämiseksi. Kiitos heille, mutta noin yleisesti ottaen tieto ei levinnyt sillä tavalla, että kasvu olisi ollut reipasta ilman kunnon markkinointia.
ps. ps. En tässä moiti käyttäjiä. Eihän heillä tietenkään ollut mitään velvollisuutta levittää tietoa. Lähinnä vaan se, että tein ihan väärän oletuksen.