Kyllä tällaisen palvelun kehitteleminen on helppoa. Sen kun vaan kysyy foorumilla ja asiat selviää. Kiitoksia
Eli toi etäisyyssääntö oli minun tekemä "huti", joka poistetaan tarpeettomana. Ohjeisiin voi laittaa vinkkiä, että kannattaa välttää pällekäisyyttä silloin, kun on mahdollista.
Kohteen kiinnostavuus on "katsojan silmässä", joten ehkä puututaan tarkastuksessa tiukemmin vain sääntöjen vastaisuuksiin ja muihin näkökulmiin tarjotaan ystävällistä vinkkiä. Säännöissä on kuitenkin se kohta, jossa mainitaan "kohde tai reitti ei sinänsä kiinnosta ketään vaan pila tai vitsi on kätkön ainoa sisältö". Tämän perusteella on yhteisymmärryksessä kätkön tekijän kanssa jätetty julkaisematta mm. "seutukunnan tylsin tie" sekä kohde, jolla oli vain hauska paikan nimi.
Edelleen kuitenkin toivon tarkastajien puuttumista esim. sellaisiin jos esim. reitistä ei käy selväksi, mistä pitää ajaa tai ei ole mitään järkevää selitystä, miksi reitin tai kohteen on ajateltu olevan käymisen arvoinen. Ja tietty kaikessa muodollisissa seikoissa pitää auttaa uusia. Esim. linkit klikattaviksi, linkki oikealle sivulle, josta löytyy aukioloajat jne.
Gozan kohteiden kiinnostavuutta koskevaan kommenttiin liittyy kuitenkin tärkeä näkökulma, joka täytyy pitää mielessä jatkossakin. Nimittäin se, että kun sivustolle tulee uusi kävijä, niin miltä se hänestä näyttää. Tuleeko reaktioksi, että "Wow, täältähän löytyy vaikka mitä hienoa!" vai "WTF? Kauppojen takapihoja ja muuta joutavaa". Sillä, että kiinnostaako saitti uusia kävijöitä on kuitenkin iso merkitys homman tulevaisuuden kannalta.
Sitten toinen puoli on tuo Jackin erittäin hyvä näkökulma, että samahan se on, mikä kohde, jos pääsee 252km päähän himasta (Sorry Jack, ethän sä noin sanonu, mutta oli pakko

). Mä oon tässä erittäin samoilla linjoilla, eli niitä vähemmän loistokkaita kohteita tarvitaan myös, jotta piisaa mihin ajella.
Noiden kahden yhteensovittamisessa varmaan auttaa, kunhan keksin hyvän tavan ilmaista ja arvioida sitä, että onko kyse "kannattaa tulla ulkomailta asti" vai "kohde ilta-ajelulle" tyyppisestä kätköstä tai jotain siltä väliltä.