Täällä .org:issa ei vissiin oman maalaisjärjen käyttö ole kovinkaan arvostettua.
Ei tosiaan. Yksikään vaihtopäätöksen arvostelijoista ei ajanut sitä mopoa ja ollut tuossa tilanteessa. Aloitetaan vaikka siitä. Epävarmuus luo uutta epävarmuutta ja sen jälkeen ajo voi olla todella vaikeata vaikka ei mentäisi edes lähellä limiittiä, niin se vain menee. Jos joku tuntee suurta epävarmuutta renkaista, niin se on tasan tämän henkilön oma päätös miten tilanne parhaiten korjataan. Jos vaikka omalla kohdallanne sivulaukusta löytyvä painepesuri tai ajonopeuden sovittaminen on oikea ratkaisu ja aikaakin löytyy kesken reissun, niin hyvä niin. Mutta jollekin toiselle se voi olla väärä ratkaisu. Jeesustelujen lukemisen sijaan enemmän kiinnostaisi se korvaako asfalttifirma lopulta jotakin vai ei.
Eipä ne vaihtopäätöksen kannattajatkaan ole ajaneet sillä yhtään sen enempää, ketjun aloittaja poislukien. Joten me muut olemme aivan samalla viivalla tuon asian suhteen.
Siitä olen toki samaa mieltä, että se on ihan jokaisen oma ratkaisu, miten tilanne parhaiten korjataan.
Pidän melkoisen kaukaa haettuna, että asfalttifirma noita korvaisi, koska ensinnäkin on jäänyt osoittamatta, että ne kumit todella kärsi tapahtuneesta (siis muutenkin kuin että niihin tarttui jotain kiinni).
Joskus tappelin Tielaitoksen kanssa yhdestä kuoppaan rikki ajetusta vanteesta, ja siinä yhteydessä tuli huomattua, ettei se ole mikään "korvausautomaatti".
Eli vaikka miten paljon hatuttaisi tuollaisessa tilanteessa, ja matka katkeaisi tai viivästyisi, niin joku puhdistuspaikka niille renkaille olisi silti pitänyt etsiä, ja koettaa saada siitä sitten kulut pois (jos tuntuu siltä, kuten ilmeisesti tuntui, ettei voi ajaa niillä).
Kyllä tienpitäjän vastuu rajoittuu siihen, mitä vahinkoa on mahdollisesti aiheutunut, eikä tässä ole mitenkään todistettu, että renkaat olisivat vaurioituneet, korkeintaan saaneet aika pinttyneen likakerroksen. Pois pesun korvaaminen olisi näin ollen voinut olla realistinen vaihtoehto, uusien maksaminen ei.
Ja ei ole itselläni senttiäkään kiinni tienpidossa, sen enempää kuin rengaskaupoissakaan.