Elikkä vaihtui pyörätyyppi tyystin toisenlaiseen,jolla (-illa) olen ennen ajanut. Olin vannoutunut asfaltin kulkija,mutta nyt homma sai aivan uutta ulottuvuutta. Itsestäni alkoi tuntua joskus,että lähialueen ja vähän pidemmältäkin HYVÄT asfalttipätkät on koluttu kyllästymiseen asti. Eikä ole aina mahdollisuutta/aikaa lähteä pidemmälle reissulle uusille mutkapätkille.
Ja sitten tuo tosiasia että suuri osa teistämme on erittäin surkeassa kunnossa. En löytänyt yhtään hyvää syytä,mIksi hankkisin 200 hv kyykyn kalliilla vakuutuksilla. Mietin jo tosissaan K 1300 S hankkimista. Erittäin hyvä ja suorituskykyinen pyörä muuten.
Minua on kuljettanut vuosien saatossa monenlainen kyykky,naku ja onpa customikin ollut tallissa. Tämä pyörä,jolla nyt olen ajanut n 9000 km viime syksystä ja tän kesänä,on Suzukin V-Strom,se pienempi,650 DL. En tiennytkään että soralla saa sellasia kiksejä ja nautintoa.
Ihan lähialueelta löytyy fantastisia sorateitä! Ja kaikki uudet soratiet ovat mulle neitseellisiä.
Reppu,jossa eväät ja termarissa kahvia,pykälään.Noin kuvaannollisesti,oikeasti takalaukkuun. Sitten vain jonnekin soratielle ihan summa mutikassa. Kauniin vaaran päällä tai puron varressa kahvituokio,ihan rauhassa.Voittaa muuten mennen tullen 6-0 aakkosketjun fiiliksen ja eväät. Ja kotiin takas osaan kepsin avulla
Erään kerran viime syksynä ajoin mulle tuntemattomia sorateitä,osa oli ihan polkua. Sadetta tihuutti koko päivän ja kotiin tullessa olin varma että olin ajanut ainakin kaksisataa kilometriä. Katsoin reitin jälkeenpäin kuuklemapista (on reitin tallentava gps) Tosi asiassa kilometrejä tuli ainoastaan 62! Mutta olihan mukavaa! Ja sehän tässä on tärkeintä.
En voinut kuvitellakaan että näillä edellisillä pyörätyypeillä olisin mennyt sorateille,vaikka tokihan se mahdollista on.
Ja yleensäkin Suomestahan löytyy sorateitä. Hankin muutaman GT-kartan ja matkasuunnittelu saattoi alkaa. Ihan jokunen kymmenen kilometriä antaa mahtavan fiiliksen,kokeilkaa ihmeessä! Eikä vauhti tartte olla,eikä oikeastaan voikaan tällä sora kokemuksella, mikään näön tunneli-efektiksi muuttavaa.
Tässä pyörässä riittää minulle teho ja suorituskyky. Ajoasento on hyvä. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen tähän. Ja se riittäköön minulle. Muiden mielipiteet tehon puutteesta tms jätän omaan arvoonsa. Kukin laittaa omat arvonsa prioriteettiin.
Tulin eilen parin päivän työreissulta ko pyörällä. Kilometrejä tuli reilu 600. Motaria Hamina-Hki väli,kaupunkiajoa Hgi:ssä,mutkapätkää Mäntsälä-Lammi,soraa Keski-Suomessa. Olisi jaksanut vielä toisenkin mokoman samaan syssyyn,kiitos hyvän ajoasennon.
Luulen ma,että tämän tyylinen kikotin tulee hyrisemään allekirjoittaneen jalkojen välissä tulevinakin vuosina. Seuraaavaksi Triumphilta Explorerin 1200...nam nam!
Kokeilkaa ihmeessä soralla ajoa,ette häviä siinä mitään mutta ehkä löydätte jotain uutta!
..ja tähän selkee ORG.-morotus ...jaahas..sellanen vielä puuttuu noista hymiöistä.
PS. Jos joskus näette jonkun ajavan tapeilla,se olen ma,siinä valkoisessa kypärässä. On aika makeeta ajaa seisaaltaan tiukkoja mutkia
Nämä on sitten ihan allekirjoittaneen omia fiiliksiä ja tuntemuksia.