Olen jossain aikaisemmin kommentoinut kotimaisten mp liikkeiden toimintaa negatiivissävyisesti.
Lähtökohtaisesti ostaisin mielelläni kotimaisesta ja mieluiten oman paikkakunnan liikkeestä ja tukisin näin kotimaista työtä, mutta toistuvat huonot kokemukset ovat siirtäneet tilauksia yhä enenevässä määrin ulkomaisiin nettifirmoihin.
Ensimmäinen asia mikä jurpppii on se että toisinaan jo liikkeeseen mennessä tulee olo, että häiritsee myyjien vapaa-ajan viettoa ilmestymällä paikalle kyselemään typeriä.
Toinen asia mikä ehkä eniten on ottanut päähän on se, että otetaan puhelinnumero tai sähköposti osoite ja luvataan ilmoittaa koska tuote saapuu, tai onko tuote yleensä saatavilla, eikä yhteydenottoa koskaan tule.
Juuri tälläkin hetkellä odottelen lähetystä kotimaisesta yrityksestä, jonka toimitusaika pitäisi olla 2-7 vrk, enkä edes tiedä kahden viikon jälkeen missä vaiheessa tilauksen käsittely on.
Pääosin tilaan Saksasta tai Englannista nykyään tarvikkeita, koska toimitukset ovat nopeampia ja tuotteet edullisempia. Lisäksi yleensä tulee ilmoitus, jos tilaus viivästyy. Tällä saralla monella kotimaisella yrityksellä on vielä opiskeltavaa.
Työvoiman hinta nykyään ei noissa maissa ainakaan ole enää edullisempi kuin kotimaassa, mutta myyntivolyymit ovat tietenkin suurempia.
Kotimaan liikkeissä on toki monia positiivisia yllätyksiäkin tullut vastaan ja näitä liikkeitä pyrin aina käyttämään jos oikea tuote löytyy.
Vaikka periaatteellisella tasolla vastustan sitä, että käy sovittamassa kotimaan liikkeessä ja tilaa netin kautta, niin siihen olen kyllä itsekkin ajautunut.
Jos esim. 500€ tuotteessa hintaero on 150€, kuten usein on asian laita, tulee ylipääsemätön kiusaus tilata se halvemmalla saatu tuote.
Toisaalta jos hintaero on laskettavissa kympeissä ja kotimaan liikkeestä on hyviä kokemuksia, niin tuen poikkeuksetta kotimaista liikettä.
Omalla kohdallani palvelun laatu ja tiedonkulku viivästystapauksissa on keskeisin tapa pitää minut tulevaisuudessakin asiakkaana.
Olen vielä niin vanhakantainen, että ajattelen asiakkaan olevan "kuningas" kaupanteossa.