Älä nyt niitä kouluttajia kiusaa.puh sanoi:No nyt pitää kyllä sanoa, että olet joko nukkunut sen väistöosion tai sitten kyllästynyt kuuntelemaan, kun sitä selitetään minuuttitolkulla, mitä vastaohjauksella tehtävässä väistössä tapahtuu.
Tai ehkä meillä on erilainen käsitys kunnon opetuksesta.
Seuraavassa kouluttajien palaverissa sinun ryhmäsi kouluttajat punnertavat ylimääräiset 10 punnerrusta.
Oppivat ohjeistamisen tärkeyden.
t: markku
MP69 Koulutusvastaava
Ehkä olen sitten nukkunut. Olin siellä MP69 kursseilla kai viimeksi 2008. Eka kerta oli vuonna 2001.
Mieleen on jäänyt niiltä teoriatunneilta onnettomuustilanteiden läpikäyntiä ja ryhmätöitä siitä, miksi kävi näin.
En muista että teoriatunneilla olisi juuri työntöohjausta käsitelty.
Siis teoriaa tai käytäntöä. Sitä polkupyörän rengasta taidettiin kyllä pyöritellä. Ja viesti oli, että hyrrävoimat hoitavat asian, jos taas mitään muistan. Dementia iskee hetkittäin

Ei käsitelty sitä mikä siinä työntöohjauksessa on idea (eturenkaan tukipisteen siirto), eikä sitä mitä kropalla pitäisi tehdä siinä vaiheessa.
Ajoharjoittelussa oli yksi väistö. Se meni hyvin multa, joten en sitten kai saanut mitään lisäneuvoja siihen hommaan. Ja muutamalla toistolla ei siitä sitten mitään uutta oppinut, kun homma oli jo hallussa.
Siinä harjoittelussa olisi hyvä ottaa muitakin työntöohjausharjoituksia mukaan.
Vaikka mutkittelu kallistamalla pyörää aluksi jalkojen välissä ilman mitään työntöohjausta.
Ja sitten työntöohjaus käärmeen lailla hitaassa vauhdissa.
Ja sitten kanssa nopeammassa vauhdissa.
Kurvit puolen sekunnin välein ja poikkeama 2 metriä joka kurvissa.
Noissa harjoituksissa oppii ja tiedostaa sen tangon työntämisen paljon paremmin kuin yksittäisessä väistössä, josta vaan yrittää selvitä läpi.
Noita olen käyttänyt siellä mopokursseilla.
Pekka




.

