Tuusulan mopomiitti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tsc
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Tsc

Liittynyt
19.1.2009
Tuusulan keissi ollut esillä vahvasti esillä kaikilla foorumeilla.
Oman näkemykseni mukaan molemmilta osapuolilita meni tilanne aikalailla vihkoon.
Nuorella naispoliisilla näyttäis virka nousseen päähän ja oli tilanteessa vielä yksinkin. Ja kaiken kukkuraksi vielä käsiraudat jonnelle, jolla käden luut murskana.
Mutta tuo kiilaminen ja virkavallan selitykset kilven puuttumisesta ei mielestäni olisi oikeuttanut noin rajuun toimeen.
 
Peilistä löytyy syylliset osapuolet jotka voi miettiä mikä meni pieleen, koskee poliisia, mopoilijaa sekä mopokuskin vanhempia. En lähtisi maalittamaan ketään näistä henkilöistä koska tässä keississä ei ole voittajia eikä syyttömiä.
 
En puolustele mopoilijaa, onhan mopon virittäminen yksi suurimpia rikoksia yhteiskunnassa. Mutta törkein ylilyönti tässä keississä oli mopoilijan ojaan kiilannut poliisi. Oli todella lähellä, ettei mopoilija törmännyt merikonttiin. Siinä olisi voinut henki lähteä tai vakava vammautuminen tulla. Nyt törmäsi vain aitaan ja luita vain murtui. Toivottavasti poliisi joutuu kurinpitotoimien kohteeksi. Vähimmäisrangaistuksena vähintäänkin munkit pois viikoksi.
 
Poliisi toimi tässä väärin. Piste.

Mutta vähän googlaamalla löytää tän saman mopojätkän videoita, joissa perseillään ihan tuelta, joten veikkaan että on virkavallalle tuttu kaveri. Hesarin mukaan moposta kilpi pois ja internetin mukaan kaverilta kortti pois. Niin sitä vaan, että kuinka tyhmä pitää olla, että tulee johonkin mopomiittiin tällaisista lähtökohdista muuten kuin jalkamiehenä?

Sitten toisaalta tämä Passatin puikoissa ollut vanhempi konstaapeli on ilmeisesti poikkeuksellisen kiinnostunut mopoista ja mopopoikien kyykyttelystä.

Mutta koko case alleviivaa ihan ilmiselvän ongelman. Poliisi just viime viikolla valitteli, että uutena kansanhuvina mopoilijat alkaa pysäytystä yrittäessä hippasille. Jos tämäkin olisi ilman kilpeä metsään ehtinyt, olisi hän päässyt kuin koira veräjästä. Onko se sitten oikein, ja kuinka tähän olisi mahdollista puuttua? Mulla ei tule mieleen mitään sellaista suuremmassa kuvassa toimivaa tapaa, jota ei voitaisi käyttää myös minua vastaan. Tässä tapauksessa jos (kun) jäbä on tiedossa, sitä olisi voinut mennä vaikka kotiin vastaan sen sijaan, että ajaa autolla päälle.

Vielä toinen ongelma. Tähän liittyen haastatellut junnut mainitsee, että rangaistukset on niin kovia, että mieluummin jättää pysähtymättä. Sama on käynyt joskus itselläkin mielessä. Olisiko ehkä syytä vähän tarkastella sitä asteikon alapäätä?

Onneksi kaikki selvisi hengissä, ja toivottavasti tästä jotain opitaan. Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi asian oikeuskäsittely taipuu.
 
Tuntuu että ajat eivät ole paljoa muuttuneet, muistan kun aikoinaan olin kevari-ikäinen, niin ihkavarma asia oli vastaantulevan poliisiauton kääntyminen perään, pysäytys ja paperien tarkastaminen. Jopa kaatosateessa, kun olin itse täysissä sadevarusteissa ja konstaapeli sisävaatteissa U-käännöksen tehneenä papereita tarkistaakseen.
Kertaakaan syynä ei kohdatessa ollut laiton ajotapa ( oliko tuuria ? :grin: ), vaan ainoastaan se että ajoin kevytmoottoripyörällä.
Autoikään tullessa asia ei paljoa parantunut, koska kavereiden myötä aloin harrastaa jenkkiautoja, jotka tuntuivat olevan samanlaisia poliisimagneetteja kuin kevarit.
Kuten kevareiden kohdalla ajoneuvon kunnolla, iällä tai ajotavalla ei ollut merkitystä, ainoastaan ajoneuvon tyypillä.

Lapsena tullut kunnioitus poliiseja kohtaan koki kerta toisensa jälkeen melkoisen inflaation, rehti lainvalvonta tuntui joltain ihan muulta.

Onneksi työuran aikana tututustuin useampaan virkavallan edustajaan, jotka olivat itse asiassa hyvin fiksuja ja mukavia tyyppejä.
Yhteistä heille oli olemuksen lisäksi se, että toimivat pääosin suurelle yleisölle näkymättömissä tehtävissä.
Kun kerroin jollekulle heistä nuoruuden kokemuksistani, tuli eräältä toteamus, että ura alkaa usein järjestys- ja liikennetehtävissä ja penaalin vähiten terävät myös sinne jäävät ja tämä porukka näkyy eniten suurelle yleisölle.
 
Tuntuu että ajat eivät ole paljoa muuttuneet, muistan..vastaantulevan poliisiauton kääntyminen perään, pysäytys ja paperien tarkastaminen.
Kertaakaan syynä ei kohdatessa ollut laiton ajotapa ... aloin harrastaa jenkkiautoja, jotka tuntuivat olevan samanlaisia poliisimagneetteja kuin kevarit.
iällä tai ajotavalla ei ollut merkitystä, ainoastaan ajoneuvon tyypillä.Lapsena tullut kunnioitus poliiseja kohtaan koki kerta toisensa jälkeen melkoisen inflaation, rehti lainvalvonta tuntui joltain ihan muulta.Yhteistä heille oli .-- toimivat pääosin suurelle yleisölle näkymättömissä tehtävissä... ura alkaa usein järjestys- ja liikennetehtävissä ja penaalin vähiten terävät myös sinne jäävät ja tämä porukka näkyy eniten suurelle yleisölle.
AIVAN sama kokemus ja INHO poliiseja kohtaan, ja täsmälleen samoista syistä. Jenkkiautolla ja motskareilla on tottunut olemaan vainottuna. Veneilystä puhumattakaan, jossa pysäytys AINA tarkoittaa yleeensä jonkinlaista sakkoa sammuttimien päivämääristä tms. naurettavuuksista.

Nämä ennakkoluulot on hälventyneet vasta näinä päivinä -kun on seurannut poliisiteeveitä jossa näkee kuinka poliisin arkityö on vakiokänniläisten kanssa tappelemista ja kuskailua. ei käy kateeksi ja VARMASTI tulee asenteelliseksi.

Sama juttu näiden nuorten kanssa- luulen että tämä nykyajan "jokaisen on tehtävä itse itsensä kuuluisaksi videoimalla"- kulttuuri on johtanut tuohon poliisien ärsyttämiseeen. mutta poliisit myös ovat tehneet sen virheen että lähtevät näihin provoihin. En ymmärrä eikö noita kilvettömiä mopojätkiä saa mitenkään edesvastuuseen liikennerikkomuksistaan? Eikö muka ajokorttia saa pois- ja sakkoja reipasti määrätä? luulisi vanhempienkin huolestuvan ulosmitattavien maksujen kertyessä ja rikosrekisterin kölvillä karttuessa???
 
Tässä mopohommassa vituiksi meni jo silloin kun jonnen isä pani muijaansa, olis laskenu vaikka lakanalle niin ei olis tullut tuollaista perseilijää. Hyvä poliisi !
 
Tässä mopohommassa vituiksi meni jo silloin kun jonnen isä pani muijaansa, olis laskenu vaikka lakanalle niin ei olis tullut tuollaista perseilijää. Hyvä poliisi !
Ahaa. Voitko kertoa vähän tarkemmin, millaisten tapausten kohdalla on ok, että poliisi ajaa autolla päälle?
 
Kyllähän tuossa sekä mopoilija mutta varsinkin poliisi toimi varsin typerästi.
Jos vertaa näitä nykymopoilijoita omiin varsin vanhoihin kokemuksiin niin pari asiaa on muuttunut.
1) Nykyään nuo porukat on erittäin suuria, satoja pyöriä välillä. Omaan aikaa hyvä jos meitä oli 5 jäppistä ajelemassa.
2) Ennen mopoa piti oikeasti virittää, eikä se onnistunut läheskään kaikilta. Nykymopoissa on jo vakiona niin paljon tehoa että riittää kun poistaa rajoittimet, itsekin kokeilin Derbin enskamopoa joka otti tällaisen 90kg papan alla 90 mittariin.
Yksi mitä voisi miettiä, jos hesarin tämän päivän artikkeli pitää paikkansa, miksi näitä vastakkainasetteluja on enemmän pääkaupunkiseudulla kuin muualla maassa? Mopojen määrä, kuskien/poliisien asenne, vai joku muu syy? Ja mitä tälle voisi tehdä.
 
Mua otti korvaan, tässä kun katselin mopopojan omaa videoa, niin poliisin ensikommentit oli jotenkin suurinpiirtein muistettuna että "Ihanko oikeesti?!?!?" jonka jälkeen että "Onko sulla mitään papereita?".

Oikea kysymys tietysti olisi ollut esimerkiksi jotain, että pystytkö hengittämään ja että älä liiku, soitamme ambulanssin. Yle oli arvioinut nopeudeksi 95 km/h.

Mopopojan videon perusteella ei varmaan kellään olisi ollut mahdollista pysäyttää mopoa ilman kolaria ja kaatumista, niin lujaa takaa sivulta tultiin kylkeen. Nähdäkseni pysäytysvalotkaan ei poliisin kulkineessa olleet päällä, vaikka syyllinen arvattavasti arvasi kyllä ketä jahdataan.

Minusta poliisille pitäisi antaa tuomio murhan yrittämisestä. Passissa vaanittiin mopoilijoita ja kierrokset oli nousseet niin koviksi että harkintakyky loppui täysin.
 
Taitaa olla etelämpänä erirotuisia poliisit, kun en ole täällä keski/pohjoissuomessa semmoisiin törmännyt.. ei mopoaikana 90 luvulla tai 2000 luvun mp aikana. Johtuukohan siitä etten ole sortunut laittomuuksiin tai viritellyt mitään.. ?
 
Ja vielä lisäksi: ennen kunnioitettiin/pelättiin poliiseja. Nykyään kuulostaa, että ennemmin haastatellaan kuin myönnetään erheet ja kärsitään seuraamukset. Sitten toisaalta näiden lapsosten vanhemmat on justiin omaa sukupolvea eli mihin se asenne on kadonnut, eikös ne hyvät opit siirry isältä pojalle.
 
Poliiseja mopolla metsäpolulla karkuun ajaminen on yhtä vanha kansanhuvi kuin mopotkin. Nykyisillä eläkeiän molemmilla puolilla kiikkuvilla, samassa kerhossa vaikuttavilla huru-ukoilla on lukemattomia juttuja siitä, miten on alaikäisinä ajettu viilatulla Sportilla tai Super Sportilla metsäpolulle poliisi-Bemaria pakoon, kuten on ysärilläkin mopoikänsä käyneillä. Vain kalusto vaihtelee mutta pelin henki on sama.

Se mikä tuntuu muuttuneen on mopomiitit joissa jengiä on aivan eri malliin ja ihmisten ilmoille ehdoin tahdoin tunkeminen jopa monttupyörillä. Kilvettömillä ja valottomilla crosseilla vedetään ympäri keskustaa Amerikan malliin. Ehkä liikuin liian nössöissä porukoissa junnuna, mutta crosseilla vedettiin korkeintaan lähisorateillä / metsäautoteillä ja kotoa montulle ja takaisin. Kovimmat uskalsivat ajaa kylän huoltikselle tankkaamaan 2T-bensaa suoraan crossiin, ja pelko persiissä koko ajan. Nykyään pelko tuntuu olevan poissa ja meininki on röyhkeämpää kuin aiemmin kun vedetään avoimesti täysin laittomilla vehkeillä ihmisten ilmoilla.

Mitä PoS tohon kirjoitti, onko se sitten rangaistusasteikon alapää liian kireä että ajetaan karkuun vai liian löysä että ei pelota lähteä perseilemään? Mä luulen että ennen kaikkea kyse on kiinnijäämisen taajuudesta. Kun on tarpeeksi porukkaa ja tarpeeksi pokkaa, yleensä ei jää kiinni.

Tähän väliin meinasin laittaa pitkät liibalaabat siitä kuinka yhteiskunnan sääntöpohjaisuus on muutenkin murentunut esim poliitikkojen esimerkin takia kuten myös luottamus poliisiin jne, mutta käytännön toimenpiteinä mä palauttaisin yläasteen / lukion moporatsiat ja laittaisin fokusta sen selvittämiseen, kuka milläkin ajoi. Tämä lie helppoa kun porukka vapaaehtoisesti videoi toisiaan.

Näin toimien pollareiden ei tarvitse lähteä kenenkään perään poliisiautolla, vaan koulupartiolla saadaan osa eniten viritetyistä vehkeistä heti pois tieltä ja muuten porukan voi yhyttää ajojen loputtua. Kunhan on tarpeeksi varmaa että jotain seurauksia tulee, niin se muuttaa käytöstä.

Pahimpia tapauksia varten perustetaan poliiisiin Enduro Powertrip iskuryhmä, jossa pareittain toimivat motskariskoudet kiertävät pitkin Suomea ja sumputtavat joka miitin isoimman lainrikkojan jatkaen takaa-ajoa maastossa kuin maastossa. Apuna heillä toimii pinkillä Betalla miittiin soluttautunut parikymppinen Poliisi-Pirjo joka kiertää moposankareita kentällä tarkkaillen, kuvaten rikokset verekseltään ja huomaamatta lätkii airtagit illan pokien kalustoon. Rahoitus tähän saadaan myymällä kuvamateriaali tosi-TV: n käyttöön.
 
Ja vielä lisäksi: ennen kunnioitettiin/pelättiin poliiseja. Nykyään kuulostaa, että ennemmin haastatellaan kuin myönnetään erheet ja kärsitään seuraamukset. Sitten toisaalta näiden lapsosten vanhemmat on justiin omaa sukupolvea eli mihin se asenne on kadonnut, eikös ne hyvät opit siirry isältä pojalle.
Nyt on kyllä pakko, ihan asian kanssa, todeta: "Herran pelko on tyhmyyden alku". Eikä tuossa ole minkäänlaista huumoria edes siteeksi.

Aiheeseen liittyy perinteisesti ja vahvasti myös mielenkiintoinen näkökulma, että olisi paljon ihmisiä, varsinkin nuoria, joilla on auktoriteettiongelma.

Toki heitäkin on. Se ns. auktoriteettiongelmaan liittyvä fakta, että auktoriteetti luo kovin usein, ihan itse kulloisessakin kontekstissa sen ongelman.... ja syyttää omasta tyhmyydestään, jopa tahallisen provosointinsa seurauksista sujuvasti muita😁.

Kuten tuolla aiemmin todettiin, virkavallankin parissa työkentelee ammattitaitoisia, täyspäisiä ja asiallisella toiminnallaan ANSAITSEMASSA sitä kunnioitusta..... jota se liian monilukuinen porukka kuvittelee pelkän "bätsin fikassa" tuottavan...... Antavan oikeudet vetää missä vaan, miten vaan.... ja kuinka pahasti vaan vihkoon.... tai ihmisten kintuille niin että käy aika pajon pahemmin kuin että "vähän kirvelee".

"Jokasella on hommansa" sanotaan.
Valta ilman... tai keskimäärin huonosti toteutuvaa vastuuta, ei ole luonnevikaisten kusipäiden käsiin luovutettavaa arvoa.
Tämän vahtimiseen ja perkaamiseen ei haittaisi panostaa hieman lisäää
"Välilliset vaikutukset" saattaisivat yllättää positiivisesti..

Otetaan taas kerran pöytään Remuliinin papan, vanhan rummunlyöjän lattamaton..... ""It ain't what you do, it's how you do".
 
Taitaa olla etelämpänä erirotuisia poliisit, kun en ole täällä keski/pohjoissuomessa semmoisiin törmännyt.. ei mopoaikana 90 luvulla tai 2000 luvun mp aikana. Johtuukohan siitä etten ole sortunut laittomuuksiin tai viritellyt mitään.. ?
On niitä sielläkin. Eräskin Lappu-Lasse lienee tuttu virkamies P-Karjalan mopoilijoille.
 
Perseilyllä kuuluu olla hintansa. Joskus se on kovakin......

Mutta mistä helvetistä sikiää se ajatus, että finninaamaisen jonnen perseily ja karsitun & koulutetun, valtaa käyttävän viranhaltijan aivopierut seurannaisineen laitetaan "samalle viivalle"? 🤔.

Jos "molempien suoritaso" konkretisoituu saman tasoisena ja turhan usein.....
Ei enää kannata jäädä miettimään ja kyselemään, että "onko syytä huoleen ja jos, niin miksi".

Kuka jää, siinä suorittaa omalla kohdallaan samalla "jaon kahteen" ja määrittää paikkansa riviin, jossa ollaan kontillaan housut kintuissa odottelemassa "mitä tuleman pitää".
Siinä rivissä ei sitten "odottavan aika" pääse tulemaan pitkäksi😉.
 
Pihahommia tehty jo vuosia ja jonkinlainen mutu jäänyt mopoista.
Vauhdit on lisääntynyt, äänet on koventunut--> moottorien tilavuudet kasvanut. Nykyään on helposti 150 kuutioisia moottoreita.
Lähiökaduilla (40km/h rajoitus) vedellään mopoilla letkoissa keula pystyssä kovempaa kuin mitä mopo saa kulkea.
Jos häiriköit mopojonneja, niin saat nauttia moniäänisestä 2T-konsertista pihan edessä 03:20 viitenä yönä peräkkäin.

Mitä pitäisi tehdä, Silittää ja ymmärtää vielä enemmän...?

Itselle tulee se vanha kunnon rantapallokikka mieleen.


Mutta aiheeseen.
Poliisilta katkesti tajunnan virta ihan oikeasti ja vain onni ja tuuri pelasti poliisin sähkötuolilta.
Miksi poliisilta katkesi tajunnan virta?
Oliko viimeinen yksinkertaisesti liikaa ja Passattia alkoi ohjaamaan joku muu kuin AMKssa pitkään ja kalliisiti koulutettu poliisi.
Surullinen tarina ja vaikka miten sanotaan, että poliisin täytyy kestää perseilyä ja naamalle sylkemistä, niin kaikella on rajansa.
 
Poliiseja mopolla metsäpolulla karkuun ajaminen on yhtä vanha kansanhuvi kuin mopotkin. Nykyisillä eläkeiän molemmilla puolilla kiikkuvilla, samassa kerhossa vaikuttavilla huru-ukoilla on lukemattomia juttuja siitä, miten on alaikäisinä ajettu viilatulla Sportilla tai Super Sportilla metsäpolulle poliisi-Bemaria pakoon, kuten on ysärilläkin mopoikänsä käyneillä. Vain kalusto vaihtelee mutta pelin henki on sama.
Sellaisella erolla, että nyt tuntuu olevan meininki sellaista, että tahallaan härnätään poliisit perään ja sitte ajetaan äkkiä karkuun jonnekin, minne autolla ei pääse. Sitte paukutellaan videolla henkseleitä, päästiin karkuun tai ei.

Olen samaa mieltä Bonen kanssa siitä, että kuvia ei pidä kumartaa. Mutta vittu mitä kusipäisyyttä osa junnuista tuntuu videomateriaalin perusteella harrastavan. Riittävän kauan kun nenää kaivaa, niin kyllä sieltä verta tulee. En tiedä mistä ilmeinen kunnioituksen puute kumpuaa, enkä tiedä sitäkään, onko kyseessä yksittäiset tyypit vai laajempi ilmiö.

Mutta edelleen: poliisilta pitäisi voida odottaa provosoitunakin parempaa arvostelukykyä.
 
Back
Ylös