• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Tuupakan yamaha center

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja yazka78
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kävin tiistaina asioilla Yamaha-Centerissä ja aivan asialliseksi paikan ja henkilökunnan koin. Pirusti siellä oli ihmisiä, mutta silti myyjä tuli mm. ulos soittamaan mulle yhden rykkösen putkistoa. Plop, plop!
Ne on jo ehtinyt hikoilla myyntipalavereissa näiden juttujen takia
biggrin.gif
 
No tänään olin yhteydessä myymäläpäällikköön ihan asialliselta hepulta vaikutti. Pahoitteli tapahtunutta ja lupasivat selvittää asian perin pohjin. Eli siitä pitää pisteet antaa kyseiselle herralle. Sain pahoittelut tapahtuneesta. Itse sanoin hänelle etten minä kenenkään päätä vadille vaadi, mutta halusin asiasta puhetta siksi ettei kenellekkään toiselle satu samanlaista. Ja sain häneltä hyväksyttävän selvityksen asioiden kulkuun.
biggrin.gif

Epäilen että tästä eteenpäin kaikki saavat hyvää palvelua kyseisestä putiikista. Ainakin näin uskon. virheistähän sitä opitaan
thumbs-up.gif
Just olin sulle kommentoimassa ennen ku luin tän sun tekstin että HÖPÖHÖPÖHÖPÖ!!!!

yamaha centerissä ei todella ole kuin 2 mp- myyjää... joten neljää niistä et ole voinut nähdä notkumassa.

Se miksi kukaan ei ole sattunut sinulta juuri sillä hetkellä kysymään että voiko auttaa johtuu osittain varmaan siitä että osa asiakkaista tahtoo katsella ensin rauhassa ja sitten kun asiakas kysyy, myyjä tulee auttamaan.Siinä vaiheessa jos joku myyjä on jo aloittanut palvelemaan toista asiakasta saattaa olla ettei hän jätä sitä kesken vaan auttaa sinua heti seuraavaksi. Kävikö mielessä että tämä puku päällä ollut kaveri oli saattanut käydä myymälässä samana päivänä jo aikaisemmin ja tuli uudestaan palatakseen asiaan.. silloinhan asiakas on jo myyjän tuttu ja ainakin itse, kun asiakas palvelu tehtävissä olen myönnän moikkaavani tuttuja asiakkaita helpommin kuin uusia ihan siitä syystä että jos tiedän hänen esim. tulleen hakemaan jotain tiettyä tavaraa..

Ja se jos varuste puolella tarjotaan edullisempaa vaihtoehtoa ei välttämättä tarkoita sitä että sinulla ei olisi rahaa tai et näyttäisi siltä ettei sinulla ole rahaa, vaan se on yleensä merkki siitä että myyjä tahtoo näyttää sinulle vaíhtoehdot ja ehkäpä kertoa mitä eroa siinä halvemmassa ja kalliimmassa on..

Sori avautuminen, mutta tulee paha mieli toisten puolesta koska tiedän että yamaha centterissä on ihan huippu pyörämyyjät ja he eivät varmasti ole päivääsi ainakaan tahallaan pilanneet!!!

Kannattaa käydä uudemman kerran, luulen että ainakin tämän jälkeen saat parempaa kuin hyvää palvelua siitä liikkeestä!!!


thumbs-up.gif
 
Just olin sulle kommentoimassa ennen ku luin tän sun tekstin että HÖPÖHÖPÖHÖPÖ!!!!

yamaha centerissä ei todella ole kuin 2 mp- myyjää... joten neljää niistä et ole voinut nähdä notkumassa.
Jos venemyyjät ja mopomyyjät pitää samanlaisia paitoja, kuka piru niistä tietää kuka on kuka.

Itse et tainnut olla paikalla kuten en minäkään, joten kunhan tässä höpötellään, kumpikin.
 
Just olin sulle kommentoimassa ennen ku luin tän sun tekstin että HÖPÖHÖPÖHÖPÖ!!!!

yamaha centerissä ei todella ole kuin 2 mp- myyjää... joten neljää niistä et ole voinut nähdä notkumassa.
Jos venemyyjät ja mopomyyjät pitää samanlaisia paitoja, kuka piru niistä tietää kuka on kuka.

Itse et tainnut olla paikalla kuten en minäkään, joten kunhan tässä höpötellään, kumpikin.
Ihan Totta!

Joten eiköhän jätetä spekulointi vähemmälle ja mennä kaikki itse Yamaha Centteriin katsomaan että minkälaista palvelua sieltä saadaan!
thumbs-up.gif



Kivaa ajokautta sinulle ja kaikille muille tätä topiccia lukeneille!

062802jumpie_prv.gif
 
Taas sulka YC toimintaan. Oli Fasussa pientä häikkää valojen kanssa (kyseessä ei siis ole uusi pyörä...) painelin sitten tänään vantaalle, hivenen empiväisissä tunnelmissa kun kauhutarinat kertoo että liikkeet ei oikein oo kiinnostunut noista käytettyjen "takuu"korjauksista, no melko nopeesti sain palvelua, ensin pyörän myyneeltä kaverilta joka sitten nakitti huollon puolen kaverin kattomaan kun valot räpsii... Huollon kundi totesi asiallisesti että hän ottaa pyörän sisään ja tutkii ja herra voi sillä välin nautiskella kupin kuumaa siinä odotellessa... about 15-20 min päästä valot pelitti taas ja matka saattoi jatkua...

Ps. kahvia nauttiessani ja muita pyöriä tihrustaessa paikalla kävi kaksi eri myyjää kysymässä josko voisi olla avuksi. Hyvä meininki! Jatkaa samaan malliin niin kauppoja on ilo tehdä siellä!
062802jumpie_prv.gif
 
Taas sulka YC toimintaan. Oli Fasussa pientä häikkää valojen kanssa (kyseessä ei siis ole uusi pyörä...) painelin sitten tänään vantaalle, hivenen empiväisissä tunnelmissa kun kauhutarinat kertoo että liikkeet ei oikein oo kiinnostunut noista käytettyjen "takuu"korjauksista, no melko nopeesti sain palvelua, ensin pyörän myyneeltä kaverilta joka sitten nakitti huollon puolen kaverin kattomaan kun valot räpsii... Huollon kundi totesi asiallisesti että hän ottaa pyörän sisään ja tutkii ja herra voi sillä välin nautiskella kupin kuumaa siinä odotellessa... about 15-20 min päästä valot pelitti taas ja matka saattoi jatkua...

Ps. kahvia nauttiessani ja muita pyöriä tihrustaessa paikalla kävi kaksi eri myyjää kysymässä josko voisi olla avuksi. Hyvä meininki!
No, siellä on sitten homma korjattu. Tosi mukava kuulla
smile_org.gif


On tällä ORG!:lla vaan mahtava voima
biggrin.gif
 
Otanpa osaa. Uteliaana kävin keskiviikko aamuna heti kymmenen jälkeen siellä. Väkeä oli aika rutkasti heti aamulla paikalla, mutta siinä hetken pyörittyäni ja pyöriä katseltuani tultiin heti kysymään että "voinko auttaa". Kaikki oli ihan positiivisessa hengessä siellä vaikka varaosa ja korjaamo tiskillä oli ruuhkaa. Jäi hyvä maku ja menen toistenkin, jossei muuta niin ilmaisen kahvikupin vuoksi.
 
Plussat täältäkin. FJR kävi maanantaina huollossa ja palvelu toimi loistavasti. Lisäksi luovutusta odotellessa kuljeskelin tarvikehyllyjä katsellen ja melkein heti tultiin kysymään voiko olla avuksi.
 
Oman moponi ostin ko. liikkeestä...kaikki oli muuten ihan ok, mutta luovutushuolto vaikuttaa olleen pelkkää "valohoitoa"
confused_orig.gif
 
Kävinpä minäkin siellä viikolla.

Uusia mopoja sain katsella aivan rauhassa, kukaan ei kysellyt eikä tyrkyttänyt mitään (siis mikä sopi oikein hyvin mulle, niillähän vain jammuja myynnissä). Plussat tuli

Varustepuolella katselin aikani yksin, kunnes todella nuori vaalea poika tuli kyseleen josko voisi auttaa. Palveluasenne ja myyntitekniikka oli hallussa, esim. kun pähkäilin housun lahkeiden mahtuvuutta ajosaappaan päälle, hän oli valmis heti noutamaan hyllystä ajosaapasta... Plussat tuli

Testiasiakkaan/henkilön vaatetus:
Puku (Hugo Boss)
Paita (PetriFun)
Kravatti (halpis malli a'la Tie Rack)
Kengät (suoraan Milanosta)
 
Kävinpä minäkin siellä viikolla.

Uusia mopoja sain katsella aivan rauhassa, kukaan ei kysellyt eikä tyrkyttänyt mitään (siis mikä sopi oikein hyvin mulle, niillähän vain jammuja myynnissä). Plussat tuli

Varustepuolella katselin aikani yksin, kunnes todella nuori vaalea poika tuli kyseleen josko voisi auttaa. Palveluasenne ja myyntitekniikka oli hallussa, esim. kun pähkäilin housun lahkeiden mahtuvuutta ajosaappaan päälle, hän oli valmis heti noutamaan hyllystä ajosaapasta... Plussat tuli

Testiasiakkaan/henkilön vaatetus:
Puku (Hugo Boss)
Paita (PetriFun)
Kravatti (halpis malli a'la Tie Rack)
Kengät (suoraan Milanosta)
biggrin.gif
 
062802jumpie_prv.gif
Taasen joudun mainostamaan kyseisen kaupan loistavaa ja erittäin toimivaa asiakaspalvelua! Huomasin eilen keskiviikkona että Fasun akku taitaapi olla finaalissa. No tänään puhelinta käteen ja soittamaan aamulla YC:lle ja tiedustelemaan mitä maksaa uusi vai voisko vika olla muualla. Kaveri puhelimen päässä kyseli asiallisesti että ootko mitannut latausjännitteen? Mä siihen että mikä vi**u se on?  
withstupid.gif
No kaveri selvitti tyhmemmälle asian ja totes siihen että jos viittit tuupata mopon käyntiin niin tuo näytille, huolto odottaessa mittaa. Kysyin tähän vielä että mitä se uusi semmoinen hyytelöakku maksaa ja putosin tuolilta kun hintaa oli n. 250 €. Siispä työntö hommiin ja Tuupakkaan ja mittauksien mukaan akku tosiaan oli pa**ana. Huollon kaveri sano että eipä taida akku kuulua käytetyn takuuseen (näin olin arvellutkin, vaikka en ole kerinnyt pyörällä ajaa kuin kolmisen viikkoa), meinas hetimmiten kasvaa iso piip keskelle otsaa kun tiesin uuden akun hinnan. Menin kuitenkin kysymään pyörän myyneeltä sälliltä jotta mitäs tehtäis, isot rabatit tai mielellään ihan uus akku ilman rahnua. N. 10 sek. mietinnän jälkeen mua informoitiin että akullahan ei käytetyssä oo takuuta mutta tehtäiskö näin: Laitetaan uuden akun nettohinta puoliks, eli 50 % maksaa YC ja 50 % minä. No mitäpä sitä säästelemään antaa mennä vaan, ajattelin. No huolto sanoi sen jälkeen et ota pari kuppia kahvia tai mee koeajamaan jotain pyörää, kestää hetken... Palattuani R6-koeajolta (loitava peli muuten), Fasu odotteli käskijäänsä liikkeen edessä, painoin palauttamaan 6:sen avaimet jolloin myyjä sano että laittoivatkin paikalleen vähän käytetyn akun eli eipä maksa mitään! Täh? Mitä mitä?? ei maksa mitään? Olin jo juoksemassa karkuun ettei se muuta mieltään kun loppu kommentti oli vielä että "tuu käymään uudestaan jos vielä tulee ongelmaa niin katsotaan tarkemmin" en oikein voinut muuta kuin kiittää TAAS KERRAN loistavasta palvelusta jota sain osakseni! Tiedän kyllä missä teen seuraavatkin kaupat!!
biggrin.gif
 
Täytyypä vaihteeksi kehua YC:n toimintaa. Myyjät on taidettu opettaa tavoille sitten viime näkemän.

Mua on nyppinyt alusta lähtien kilven takana oleva muovinen taustalevy, jossa on FN:n mainos. Sellainenhan tulee lähes aina uusissa mopoissa liikkeestä riippumatta. Nyt päätin hankkiutua siitä eroon.

Uuden, mainosvapaan, taustalevyn löytäminen ei kuitenkaan ollut kovin helppoa. Joka paikassa oli tarjolla vain kyseisen liikkeen mainoksella varustettuja taustalevyjä.

Lopulta päätin mennä Tokimotoon kun ajattelin, että sieltä voisi löytyä kun se on "puolueeton" kauppa. Mutta eipä löytynyt sieltäkään.

Tässä vaiheessa alkoi epätoivo iskeä ja aloin jo mielessäni suunnitella nykyisen läpyskän sahaamista, mutta päätin sitten kuitenkin ryysiä vielä Yamaha Centeriin kun siinä nurkilla oltiin.

Siellä oli koeajopäivä menossa ja porukkaa niin maan perkeleesti. Sisällä marssin tietysti heti ensimmäiseksi emännän mieliksi katselemaan pyöriä. Ryysiksestä huolimatta ei mennyt kuin 30 sekuntia niin jo oli myyjä kysymässä voisiko hän jotenkin auttaa. Kerroin etten tarvitse apua kun nykyisen pyörän mittarissa ei ole vielä edes 2000 kilometriä, mutta silti tarjottiin koeajoa.

Tämän jälkeen jätin unelmoinnin ja suksin varustepuolelle etsimään sitä levyä. Katsoin mennessäni housuja pikaisesti ja taas oli myyjä heti kysymässä voisiko hän auttaa jotenkin.

Lopulta pääsin varaosatiskille ja sieltähän sellainen alumiininen taustalevykin löytyi ja hinta oli "erittäin kilpailukykyinen".

Tämän kokemuksen perusteella pitää antaa liikkeelle 10- (olisin antanut 10+ jos kahveeautomaatti olisi ollut kunnossa
tounge.gif
). Ei olisi homma voinut enää paremmin toimia.
thumbs-up.gif


Toivottavasti palvelutaso pysyy samana muulloinkin kuin vain koeajopäivinä.
 
Terve,

vaihdoin tuossa juuri CBR600F:n uuteen R1:een ja selvästi parhaan vaihtotarjouksen sain Yamaha Centeristä jos harmaatuojia ei lasketa mukaan.

Myyjän kanssa oli myös kertakaikkiaan ilo asioida, ei mitään turhaa jees*stelua vaan hommat meni juuri niin kuin sovittiin ja kaikessa oli selkeä ja reilu meininki.

Kaupoista jäi oikein hyvä fiilis ja voin suositella omien kokemusteni pohjalta paikkaa muillekin.

- R1
biggrin.gif
 
Multa lähtee pointsit Yamaha Centerille  
thumbs-up.gif


Hetken pällisteltyäni vaihtopyöriä kivan näköinen nuori myyjätär kyseli voiko olla avuksi. Totesimme, että passeleita käytettyjä ei oikein ole sillä hetkellä, mutta uutta FZ6:tta saisi sopuhintaan kahta eri mallia, katteella tai ilman. Yritin vähän haikailla edelleen käytetyn perään mutta uutta pyörää suorastaan tyrkytettiin koeajoon. Tosin se koeajopyörä olikin just ajossa. Kauppoja ei vielä syntynyt, mutta voisihan sitä koeajolla käydä kun niin houkuteltiin.

Kivalle myyjälle  
inlove.gif
kiitokset!
 
Aivan pakko kommentoida. Olen aina ihmetellyt näitä "Ei saa palvelua/huonoa palvelua-juttuja." Uskokaa vaan, etta olen vieraillut aika monessa mp-liikkeessä ja aina on tullut palvelua, jos olen sitä kaivannut. Itse alkaisin ainakin tiirailemaan rumaa pärstääni peilistä, mikäli kaupanteko ei sujuisi yhdessäkään liikkeessä, joissa vierailin. On eri asia tietenkin, jos joku homma "ryssitään" oikein kunnolla, vaikkapa pyörän luovutus. Ajatellaan, että katselen jossain liikkeessä ajohousuja, joiden hinta on vaikkapa 300€, kysyn mitä ne maksaa ja myyjä kertoo hinnan todeten samalla, että viereisessä telineessä on halvempia malleja. Pitäisikö vetää herne nenään ja haukkua liike julkisesti siitä, että aliarvioivat rahavarani. No ei pitäisi; myyjähän vain "vinkkasi", että halvempiakin on. Jos ne halvemmat ei kiinnosta, ostan ne 300€ maksavat. Aina on kylläkin saanut jotain alennustakin. Yritin aikanaan saada kaupaksi (väliin) suht vanhaa moottoripyörää ja muutamassa mulle ystävällisesti kerrottiin, etteivät uskalla sitä ottaa vaihdossa, koska ei välttämättä mene kaupaksi. Ei mennyt herne nenään koska, pyörä oli vanha eikä ns. kiinnostavaa mallia. (Meni sitten aikanaan vaihdossa kuitenkin.) Sitten nämä pakolliseksi tulleet jutut: En ole mp-myyjä tai varustemyyjä, en omista Mersua, en kulje puku päällä, eikä mulla ole 10k€ lompakossa. Olen käynyt seuraavissa liikkeissä:
- BW Vantaa
- BW Lauttasaari
- Storm Helsinki
- TK-Biketeam
- Frank Nyman
- Motovelhot
- Auto-Bike
- All-Right
- Reliatec eli Italon firma
- Hoghaus
- HD-center
Jokaisessa olen saanut hyvää palvelua, poikkeuksetta. Yamaha-centerissä en ole käynyt, mutta ajattelin mopoilla sinne potkimaan R6:n renkaita ja ostamaan kunnolliset ajohanskat. Onko niillä muuten ilmaista kahvia?

Hyvää ja turvallista ajokautta kaikille!
Ostin itte alle 3t prätkän jammu jentteristä ja en kyllä itse kadu sitä, kunnon chekkaus, uudet jarrupalat eteen yms.. totta vitussa myyjät on kiireisiä varasinkin kauden alussa, mutta itsellä jäi suht hyvä kuva ja reilu meiniki kaupasta.
 
Niin, vaikka tämä threadi vaikuttaa vetelevän loppujaan, niin lisättäköön tähän vielä pojot Yamaha Centerin hyväksi.

Olen useampaan otteeseen asioinut kyseisessä liikkeessä viimeisten parin kuukauden aikana. Samalla on tullut koluttua erityisesti kehä III:n mopoputiikkeja pyörän ja ajokamojen ostoaikeissa.

Lienevätkö sitten ottaneet runsaasta palautteesta onkeensa, mutta asiakaspalvelu on ollut Yamaha Centerissä reilusti kaikista kehä III:n puljuista ehdottomasti paras. Sekä pärrä- että ajovarustepuolella on palvelua saanut kiitettävästi (mm. 15 min sisään kolme myyjää kyseli kuinka voi palvella). Viime perjantaina ryntäsin (tilanteen pakosta) puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ostamaan ajokamoja. Myyjä palveli kiltisti vielä 30 min sulkemisajan jälkeenkin. Antoivat vielä XR-1000:n kalliimmalla maalauksella lainaan yön yli, kun halvemmasta versiosta olivat sopivat koot päässeet loppumaan. Myös alennusta sain kamoista melko mukavasti, vaikka en pyörää liikkeestä ostanutkaan.

Erityiskiitokset menevät sille ajovarustepuolen nuorelle jannulle, jolla kärsivällisyyttä riitti pitkän työpäivän päätteeksikin
smile_org.gif


--
Koji
VTR 1000 F
 
Erityiskiitokset menevät sille ajovarustepuolen nuorelle jannulle, jolla kärsivällisyyttä riitti pitkän työpäivän päätteeksikin

Totta, varaosapuolenkin kaveri paikkaili tavarantoimittajan virheitä esimerkillisesti.

Ei valittamista todellakaan, päinvastoin
 
Back
Ylös