Ns. Välipäivä: Suurin osa jäi Satu Mare kaupunkiin kävelemään ja tutustumaan. 3 lähti ajamaan 80km:n päähän "Merry Cemetery" eli iloiselle hautausmaalle. Tuli nähtyä sekin turistirysä. Kirkko on remontissa ja siitä tulee hieno.
Matkalla on jonkin verran mukavaa
syheröäkin tarjolla.
Takaisin päin samaa reittiä lähti vain 2 kun yksi päätti kiertää vielä pidemmän lenkin.
Näistä kahdesta sitten etummainen (eli allekirjoittanut, minä, koko reissun suunnittelija) osuin loivassa mutkassa vastaantulevaan linja-autoon ja tietenkin myös kaaduin. Tulitera bemari aika romuksi, kuski jotakuinkin kunnossa.
6 päivää kesti meikäläisen reissu, onneksi muut päättivät tietenkin jatkaa! Ja olivat jo eilisestä reitistä olleet ihan fiiliksissä. Tänään tulee varmaan vielä enemmän positiivista fiilistelyä kun ajavat Transfagarasanin.
En jatka enää täällä reissusta kirjoittamista, kannattaa seurata
facebookin ryhmää!