Nizzan-reissu on nyt ajamisen osalta puolessavälissä, joten Tomppelista voinee sanoa jotain alustavaa. Aloitetaan ongelmista.
Kuten jo tiedetään, Tomppeli tykkää buuttailla aina silloin tällöin. Niin myös mun laite, eikä sillä ole merkitystä onko laite telineessä vai kädessä. Kumma kun Skandinavia-kartalla tätä ei ennen reissua tapahtunut kertaakaan, mutta tällä Euroopan seamless-kartalla vähintään 2 kertaa päivässä. Jämähtäminen ja sitä seuraava buuttaaminen näyttää tapahtuvan täysin satunnaisesti, mikään tietty toiminto ei sitä laukaise.
Euroopan kartoista sen verran, että en ole enää läheskään yhtä vakuuttunut seamless-version autuudesta kuin ennen reissua. Koko Euroopan kartta on raskas eli hidas selata ja siellä on paljon samanlaisia paikannimiä. Kaupungin nimeä syötettäessä saa yleensä naputella koko nimen ja vielä sittenkin saa pähkäillä että onko tämä just se mitä tarkoitan.
(Edit: softaversio 6.xx näyttää tehneen kartan selaamisesta sujuvampaa, joten vedän tämän osan kommentista takaisin.)
Ääniohjaus on ollut aivan liian epäluotettava. Mikä lie valmistajan ilmoittama aika BT-palikan nukkumaanmenolle sitten edellisen käytön, mutta mun tapauksessa ääniyhteys ei palaudu automaattisesti kovinkaan luotettavasti lyhyenkään paussin jälkeen. Esim. 10 minuutin stoppi voi olla liikaa ja taas avataan penkki ja laitetaan palikka päälle. Joskus pelkkä ääniyhteyden muodostus Tomppelista auttaa, mutta aina ei sekään. Ilman ääniopasteita risteyksistä on helppo ajaa ohi, kun ei tule katsoneeksi mitä ruudulla sanotaan. Tällä hetkellä näyttää sille, että ääniyhteys lakkasi toimimasta lopullisesti. Sivuhuomautuksena voisi mainita, että se Autocomin Tomppeli-piuha parantaa kuuluvuutta todella paljon tavalliseen piuhaan verrattuna. Ja se line out pitää näkyä seuraavassa Riderin versiossa, pääsisi edes intercomia käyttävät eroon tästä vitsauksesta.
Sitten tuo reittisuunnitelman teko. Voi hyvän tähden, miksi se piti perustaa reittipistesemantiikalle eikä reittiviivasemantiikalle? Ajaako joku todella moottoripyörällä niin, että ensin määritellään joku määrä pisteitä ennen määränpäätä ja sitten ajetaan niiden kautta joku laitteen päättämä reitti jonkun karkean alkuehdon (lyhyin, nopein, ei motari...) mukaan? No ei, reittipistesemantiikka ratkaisee esim. taksikuskien ja lähettifirmojen reititysongelman, ei moottoripyöräilijän reissunavigoinnin ongelmaa. Näyttää sille, että Rider sai täsmälleen saman reititysmekanismin kuin firman autonavigaattorit. Ei navigaattorista tule prätkänavigaattori pelkästään sillä että tehdään laitteesta vedenpitävä, ehkä moottoripyöräilyn erityispiirteitäkin kannattaisi selvittää. Parempi reititysmekanismi olisi syntynyt esim. siten, että ennen reitin syöttämistä valitaan, halutaanko nopein, lyhyin tai moottoritievapaa tai whatever reitti, ja vasta sitten isketään niitä pisteitä kartalle ja navigaattori piirtää samaan aikaan reittiviivaa näiden pisteiden välille. Tuo viiva on sitten justiin se reitti mitä halutaan myöhemmin ajaa ja navigaattori pyrkisi tuomaan motoristin tuolle viivalle mahdollisten poikkeamien jälkeen ottamatta kantaa reittipisteisiin. Tomppelissa on nytkin kahta eri pistetyyppiä, reittipiste ja määränpää, mutta niiden välinen ero on käytännön kannalta mitätön. Reittiviivasemantiikassa noille pistetyypeille tulisi selkeämpi ero kun määränpää olisi määränpää ja reittipiste vain apukeino reittiviivan vetämiselle kartalle ilman mitään merkitystä ajovaiheessa. Reittiviivasemantiikalla saataisiin myös reitin pituus ja ajoaikaennuste riippumatta nykyisestä sijainnista, nythän Tomppeli osaa kertoa sen vain nykyisestä sijainnista lähtien. Eli jos syötät reittiä kotona Helsingissä esim. Route des Grandes Alpesin läpi, niin saat kotona ollessasi lasketun ajomatkan ja arvion ajoajasta koko välille Helsinki...Grandes Alpesin loppupiste, et pelkälle syötetylle reitille. Kohtuullisen tyhmää, reittiviivoista saataisiin suoraan ajo-ohjelman aikataulukehykset reissun varrelle etukäteen matkan suunnittelun pohjaksi.
Itse reitin seuraaminen on toiminut kohtuu hyvin, tosin kerran navigaattori lähti kesken päivän viemään päivän alkupisteeseen. En saanut selville mitä tuossa oikein tapahtui, kun kaiken sen vitutuksen keskellä piti vaan päästä vaihteeksi oikeaan suuntaan. Sen jälkeen olen tarkistanut hyvin epäilevin mielin kaikki Tomppelin funtsimat reitit.
Laite on pysynyt telineessään kiinni, tosin laitteen yläreunassa on pari kerrosta sähköteippiä tekemässä kiinnityksestä napakamman.
Kirjoittelin aiemmin, että reitti tallentuisi kortille ja koneen buuttaaminen palauttaisi laitteen takaisin siihen tilaan missä se oli ennen konttaamista. Näin ei näytäkään olevan, vaan toisinaan jopa asetuksista häviää jotain ja laite vaatii näpelöintiä jotta kaikki olisi taas kunnossa.
On aika erikoista, ettei reitin tallennus kirjoita reittiä SD-kortille vaan se jää laitteen sisäiseen muistiin. Tällä järjestelyllä on lopullisesti tyritty mahdollisuus jakaa reitti saman ajoporukan muiden laitteiden kesken. Senkin olisi voinut toteuttaa laitteen Bluetooth-tiedonsiirron avulla erittäin elegantisti, mutta kun ei niin ei. Ei edes muistikortilta kopioimalla. Hommaan tarvitaan tietsikka ja USB-piuha, jolloin reittisuunnitelman saa tongittua esiin Tomppelin sisäisestä muistista.
Vesitiiviydessä ei ole ollut mitään ongelmaa, yksi kunnon ukonilma on lusittu ja mahdolliset tiiviysongelmat olisi taatusti tullut ilmi tuolla yhdellä kertaa.
Noin yleisellä tasolla voi sanoa, että Tomppelin käytettävyyteen on sentään yritetty panostaa, toisin kuin monen muun laitteen kohdalla. Joitakin suunnitteluratkaisuja ei kuitenkaan ole riittävästi selvitetty ja validoitu tien päällä keskellä juuri niitä käyttötapauksia, joihin tämän laitteen kanssa joudutaan. Yksi pitkä reissu pyörällä on tuonut esiin joukon ongelmia, jotka valmistaja olisi voinut itsekin selvittää ja korjata ennen laitteen laittamista myyntiin.
ORG-arvosana (asteikko 4 - 10): 8