• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Toista pyörää isolle äijälle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja yason
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Toista pyörää isolle äijälle

Vähän ajatusten ääneen jaarittelua, koittakaa kestää. Alla olevat kysymykset ovat osin retorisiakin, mutta jos on jotain sanottavaa, niin sano. :)

Vuosi on vierähtänyt sitten ensipyörän hankkimisen ja väistämätön oireilu on edennyt mp-messuilla koeistuiluun, nettimoton loputtoman selaamiseen ja palstakirjoitteluun asti. En ole vielä koeajolle uskaltautunut, mutta pyörä pitäis päivittää.

Joko olen itse kasvanut tai Shadow on pienentynyt, mutta jotenkin alkaa olla olo, että istun mopedin päällä.

Onhan sitä toki kätevä pyöritellä ja kulkee maantiellä kuin juna, mutta satula on niin matalalla, että paino jää kokonaan persuksen päälle. Satulankin pitäis olla 10 senttiä taaempana. Myöskin pikkusen menevämpää menopeliä kaipailen: maantiekiihtyvyys jää vähän vajaaksi (ohittelut pitää laskea samoilla marginaaleilla kuin meidän perheautolla, eli rullaati rullaati rullaati-laa) ja kurvasten kallistelussa törmää rajoitteisiin, että tapit raapii asvalttia. Kyykkyä en kaipaile, mutta en ilmeisesti ole myöskään ajotyyliltäni sellainen leppoisa kruisailija kuin Shadow haluaisi minun olevan. Hiton nätti ja klassinen tuo Shadow kyllä on, mutta kun ei kahdelle pyörälle ole tiloja eikä rahoja...

Jotain matkaenska / adventure tourer -tyyppistä haen. Ajoasento pitäis olla pysty ja satula korkealla niin, että paino lepää osin reisien päällä ja kuopissa voi nousta jalkojen päälle. Metsäpoluille ei ole tarkoitus mennä, mutta isot joustovarat auttavat Suomen kuunpintaa muistuttavilla teillä. Olen tottunut, että Shadowkaan ei ole kovin nirso, että minkälaista tietä sen alle antaa. Erilaisten pyörien ja pyöräkokojen vertailu tuottaa mielessäni klikkiytymän, jonka johdosta tähänastiset vaihtoehdot ovat paremmuusjärjestyksessä:

1) Varadero XL1000, vm. 2003-
2) Varadero XL1000, vm. -2002
3) Varadero XL1000, ihan mikä vaan

Varrea mulle ehdoteltiin tuossa linkkaamassani ensimmäisessäkin ketjussa... Perästä tullaan ;) Jos Shadow tuntuu mulle pieneltä, niin kovin paljon ei vaihtoehtoja jää. Tykkään isosta ja korkeasta ulkoasusta. En kuiteskaan haluaisi ihan purematta niellä yhtä mallia. Olen mietiskellyt myöskin, että:

- TransAlpit taitaa olla muuten aika samanlaisia, mutta pienempiä, sekä kooltaan että moottoriltaan? Kannattaisko kuitenkin kokeilla, pituutta 196cm? Varrehan on pirun iso, ja VT1100:sta pienempään kotkottimeen en astu.

- Mites tonniset V-Strom ja Versys? Samantyyppistä sarjaa, mutta mites ne nyt käytännössä eroaa Varaderosta? Taisin Versyksen päällä istua messuilla, mutta ei jääny mieleen mitään erityistä. V-Strom näyttää enempi sportimmalta allroadilta kuin touring-allroadilta, eli eri suuntaan kuin mitä haluan.

- Hondan VFR 1200 Crosstourer on jännä ilmestys. En oikein tiedä, miten se varsinaisesti suhtautuu TransAlppiin ja Varreen? Tosin sen verran uusi, että hinta menee budjetin yli anyway...

- BMW GS1200 hinnoissaan, mutta ilmeisesti dualsporttien esikuva. Tosin Varadero on vähemmän sport ja enemmän touring, mikä tuntuu enemmän omalta itseltäni.

- Olisko muita malleja, mitä kannattais vielä tutkia?

Näihin kysymyksiin kaipaisin sitten vastauksiakin:

Uudemmissa Varreissa on ruisku + kuudes vaihde ja vielä uudemmissa ABS. Ensisijaisesti uudempaa katselen, mutta vanhat kaasari-Varret lienevät oletettavasti myös pomminvarmoja pelejä, mites on? Ainakin nettimotossa oli useampia sadan tonnin ylikin ajettuja.

Mites Varren käsittely, onko hankalaa? Sehän on Shadowia himpun painavampi ja painopiste ylempänä. Jännittää vähän koeajaa noin isoa pyörää: Shadow on niin helppo ja antaa matalana pyöränä anteeksi paljon parkkipaikkasompailuissa ja hidasajossa. Toisaalta tuo Varre on kapeampi kuin Shadow highway pegeillä: ruuhkassa voinee puikkia kätevämmin?

Mikään sporttihan tuo Varre ei ole, mutta kai sillä voi mutkaan taittaa selkeästi tiukemmin kuin kustomilla? Varressa on melkein tuplat hevosvoimat Shadowiin verrattuna, joten ohittamisessakin sillä lienee Shadowia enemmän sananvaltaa?

Vakuutukset noussee kustomiin verrattuna, kun teho—paino -suhde tuplaantuu. Nykyisellään 500€/v, selviääköhän alle tonnin?

Varreja ei ihan hirveästi ole myynnissä. Olisko nelisen kymmentä nettimotossa tällä hetkellä. Onko jotain erityistä, mihin kannattaisi kiinnittää huomiota, jos käy renkaita potkimassa tai koeajamassa? Pienen rahallisen tappion voisin kärsiä ostamalla liikkeestä ja antaa vanha vaihdossa, ettei tarvi myydä itse, mutta tarjontaa on kehnohkosti.
 
Hae jostain Suzuki GSX 1400, siinä on sulle pyörää joka käyttöön lopuksi iäksesi. Niin....enhän tiedä ikääsi, mutta ei se ainakaan ajamalla hajoa, jos silloin tällöin öljyt viitsii vaihtaa. :thumbup:
 
Omia mietteitäni tähän kun on tuo Warre 06 itsellä, kokoa mulla on 190 ja aika sopiva pyörä mulle.
Tankoa voisi jopa nostaa pari senttiä että olis mukavampi seisaaltaan ajaa tarvittaessa, nyt joutuu hieman nojaamaan ja siitä huolimatta että nostais tankoa, luulen ett' olen liian lähellä tankoa edelleen saadakseni täydellisen asennon pystyssä ajamiseen. Eipä tuo lie tarkoitettukaan semmoseen joten tyydyn tuohon.

Pyörä on huomattavan yläpainoinen ja se pitää ottaa huomioon hitaassa vauhdissa ja pyörää kääntäessä, muuten löytää itsensä kuntoilemasta pyörän vierestä. Pari kolme kertaa sen jo pystyyn jumpannut niin huomaa että kaatumaraudat on pakollinen lisävaruste tuohon möhköön, liki 300 kiloa ei ole ihan helppo punnertaa ylös saakka kun tosiaan painopiste ei itse auta ollenkaan, entinen Bemu ikäänkuin nosti itse itsensä lopussa ylös kun painopiste tuli tiettyyn rajaan. Kun pyörä on liikkeellä on sen kulku rauhallisen junamaista jossa massa antaa tukevuutta.

Itselleni on suurin tuska tullut valtavasta kypärämelusta kaikilla plekseillä ja kypärillä. Ainoastaan kun ajan seisaaltani ja pää on puhtaassa ilmavirrassa, ei melua ole. Nyt on Givin touring pleksi ala-asennossaan ja tällä pärjää parhaiten ilman tulppia ajaen. Jos laitan tulpat korviin niin melun laatu muuttuu ja alkaa häiritsemään jo pienen ajon jälkeen. Nyt on tulossa Brittein saarilta http://palmerproducts.co.uk/ firmasta tuohon pleksiin kulmamuutossarja jota ainakin kehuvat kovin tuolla kansainvälisellä foorumilla. Tulenee ensi viikolla jolloin tiedän mitä tuo vaikuttaa,

Vakuutus mulla tuohon on 70% bonuksilla 320,00 vuosi joten jaksaa maksaa. Tehoissa ihan riittävästi sujuviin ohituksiin kun muistaa vaan antaa kierroksia 4 tonnista ylöspäin, alle 3 tonnin kone alkaa isommilla vaihteillaa täristää ja sen oppii nopeasti. Kulutus minun ajotavoilla on ollut 5 litran tienoilla ja ollut sama koko 30tkm ajan mitä tuolla olen ajanut, nyt mittarissa liki 60tkm. Menee semmoinen 400 kilsaa täydellä tankilla ennen kuin alkaa bensan varoitusvalo palamaan jolloin n .4L jäljellä, mittariahan näissä ei bensalle ole.

Perusjutut tarkistat ja sitten ohjauslaakerin kunnon. Keulapumput näissä on vakiona löysähköt joten jos ne on uusittu aina parempi. Renkaat on normirenkaat ja minulla oli viimeksi Metzelerin Tourancet ja takanen kesti liki 15tkm ennen kuin meni vaihtoon, etunen on vielä paikallaan mutta loppu lähestyy siinäkin.

Käy ajamassa mutta itseäni kiinnostaa myös kovin KTM joka ainakin minun päässäni olisi jopa parempi vaihtoehto. Uusi 1190 olisi aivan ihana mutta kovin on ihana hintakin vielä...
 
Vuosi meni vielä ja nyt sitten vaihdoin siihen Varreen! :jippikaijee:

Ensin mietin, että kun on noin iso ja yläpainoinen pyörä, pitää opetella uudestaan ajamaan ja harjoitella hidasajoa tarpeeksi, mutta toi Varrehan on ketterämpi ja helpompi hallita kuin tuo Shadow! Liikennevaloissakin vaan tipauttaa toisen jalan hieman alas, niin se on maassa. Lisäks tanko kääntyy helpommin eli hidasajo vaikka liikenneruuhkassa on helpompaa, kun on kevyempi tehdä pieniä ohjausliikkeitä vasemmalle ja oikealle, jotta pyörä pysyy pystyssä. En olis uskonu, että noin päin: Shadow oli kuiteskin ensipyöränä helppo opetella hallitsemaan.

Ajoasento on kans nappiosuma (196cm). Jalat saa tankin ympärille kivasti, joka tukevoittaa mutkien ottoa ja pieni kate auttaa, ettei kylmä hiivi niin äkkiä luihin ja ytimiin. Ja voi seisoa tapeilla pomppujen yli tai muuten vaan oikoa koipia. Ja selkä pysyy luonnollisella tavalla suorana, kun paino keskittyy lantioon ja jalkoihin eikä pelkästään perseen varaan.

Parasta on kuiteski se, että tossa Varressa on tehoa tuplat siihen Shadowiin verrattuna ja alan pikkuhiljaa hiffaamaan, mitä moottoripyöräily on :grin: Shadowia lähinnä kiusasin ajotyylilläni, mutta se vehje oli aina vähän jäljessä siitä, missä halusin itse olla. Varrella ohitukset, kaistojen vaihdot ja liikennevirtaan liittymiset on huomattavasti helpompia, kun mopo lähtee tarvittaessa yksinkertaisesti: kahvasta kääntämällä. Ja Varren kone kun ottaa kierroksia huomattavasti helpommin ja auliimmin, niin niitä tulee myöskin käytettyä, mikä muuttaa ajodynamiikan ihan toisenlaiseksi. Ei tartte esimerkiksi rullata vauhtia ohitukseen...

Lisäbonuksena vaimo sanoi, että tuon kyytiin hänkin haluaa tulla :rakastunut: Shadowin takaistuimella asenne oli vähän "pakko kai tätäkin nyt sitten on kokeilla" -tasoa :no:
 
Back
Ylös