Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.


Jotenkin muistuttaa 70-luvun alusta ja mopoista, silloin piti kanssa keksiä mitä vaan, kuten katkenneella kaasuvaijerilla ajelu. Toki 3,5 hv kanssa vähän helpompaa.Zen sanoi:Eilen tuli taas harrastuspäivä parhaimmillaan, kaasuvaijeri katkesi Tuusulantiellä ilman varoitusta irtipoikki.
Piennarta ajelin rampille niin että ruuvasin tyhjäkäynnin neljään tonniin. Kakkosella jaksoi jolkotella juoksuvauhtia.
Rampin jälkeen vedin jalkakäytävälle, ja irroitin vaijerintyngän kaasukahvasta, pujotin vaijerin virtalukon vierestä ylös ja ajelin Stormille vetelemällä vaijerista. Ensimmäinen kilsa oli vähän haparoiva, mutta äkkiä siihen oppi. Mutkia piti varoa, yhtäkkiä täyskaasu keskellä mutkaa ei hyvä.
Ei ollut Strormilla vaijeria, kaikkia muita vaijereita olisi ollut, eikä ollut Brandtillakaan. Ajelin sitten himaan läppärin ääreen, ja totesin että Mopo-Sportilla on vaijeri. Vaijerista vetelemällä sitten Petikkoon, tuli yhteensä 70km keskustassa ilman kaasukahvaa. Vaihdoin vaijerin Sportin pihassa, samalla vaihdoin isomman pääsuuttimen kun bensa on halpaa ja totesin, ettei kaasun palautusvaijerilla ole mitään virkaa. Kaasu toimii pehmeämmin ja herkemmin ilman sitä. Isommalla pääsuuttimella 122-130 vetää keskialueelta paremmin, käy "paksummin".