Oujea, nyt saan antaa risuja ja ruusuja, vihdoinkin. Minä piikkihirmu
Olen pienen, vuoden mittaisen, motoristiurani aikana ehtinyt vierailla lähes kaikissa Tampereen mopoliikkeissä lähinnä varusteasioissa, mutta vähän myös ekamopon lunastustapauksessa ja nyt tokamopon kanssa myös huoltoon liittyvissä asioissa.
KX-Center/Sarankulma Sain aivan loistavaa palvelua varsinkin Ellulta hankkiessani uutta kypärää, ja gore-varustusta. Olin varannut ne miesten sen mallin viimeiset xs:t, mutten sitä Shape Lady -takkia, ja takki (oikea koko ja väri) oli sitten mennyt sillä välin kaupaksi. Ellu soitteli Suomen muita liikkeitä läpi ja kyseli onko takkia vielä, ja kun ei tärpännyt, antoi vielä paperilapulla listan kilpailijoiden puhelinnumeroita, joihin voin sitten itse soittaa ja kysyä vieläkö takkia löytyisi jostain. Sain häneltä myös tiedot gorevaltuutetusta ompelijasta Närpiössä, joka sitten ystävällisesti pidennytti nämä muuten niin sopivat, mutta lyhyehköt housut. Kypärää hankkiessa olin jo epätoivon partaalla, kun eka kypärä oli sitten alkanut painaa otsaa, eikä koskaan muokkautunut sopivaksi. Sain Arai Condorin viimeisen varmuuden saamiseksi päiväksi ajoon, sillä Ellukin tiesi, että jos se kyseinen yksilö ei purista eikä paina edes kunnon ajon jälkeen, pistän seuraavana päivänä euroja pöytään. Ja näin kävi, kaupat tehtiin. Ei siellä hurjia tingitä, mutta palvelu on aina ollut hyvää. Varaosapuolella minua on myös aina palveltu joustavasti.
Siinä vieressä
Mototown. Kävin sovittamassa hanskoja, ne tuntui istuvan "kuin hanska" (heh) ja ostin ne. Tajusin ajossa, että ne olikin liian pienet, kahvan ympärillä hanskoista loppuikin pituus ja verenkierto käsissä loppui. Sain ne helposti vaihdettua suurempiin ja merkinnän takuukuittiinkin, että takuussa nyt suuremmat hanskat.
Storm/Nekala. Pojat ovat aika hiljaisia, mutta palvelevat kyllä yleensä ihan pyytämättäkin, siellä olen asioinut monet kerrat, ja Stormilta tämä goretakkikin sitten löytyi loppupelissä. Piti tilata Turun varastolta, mutta oli haettavissa soitosta jo seuraavana päivänä. Nopeaa toimintaa ja hyvää informointia!
Monasti parjattu
Kalevan MP-huolto/Nekala saa minulta vain ruusuja! Kävin huhtikuun lopulla kiertelemässä erinäisiä rengasliikkeitä ja muita liikkeitä, kun tarvitsin kissaani uudet renkaat mahdollisimman pian siitä, kun se saadaan kilpiin. Kilpi saatiin juuri ennen vappua, mutta aiemmin sillä viikolla tilattiin renkaat jotka halusin, ja minulle ehdotettiin asennusajaksi 1.5 klo 9 aamulla. Siis vapunpäivän aamuna. Jos se vaan minulle käy. No totta hitossa kävi! Samaan työveloitukseen vaihdettiin myös etujarrupalat, jotka kävin siinä odotellessa hakemassa kotoa. Olisin saanut kyydinkin sille reissulle, mutta olin jo ehtinyt lähteä lampsimaan siihen 200 metrin päähän.
Hinnat olivat ihan samaa luokkaa kuin muuallakin, ja palvelu oli nopeaa ja ajankohtakin vielä mitä erikoisin. Sopi minulle tosin täysin, sillä kilpi tuli kaksi päivää aiemmin, enkä niillä renkailla olis enää halunnu kovin ajaa.
Todellisia risuja saa ainoastaan
R.M.Heino. Varusteasioissa siellä on oltu suurimmaksi osaksi avuliaita ja ystävällisiä, paitsi kun minulla oli ongelma ajolasien sankakumien kanssa, minulle vaan todettiin, että "no meidän asiakkaat on yleensä lyhythiuksisia miehiä, eikä niillä ole tollasta ongelmaa ollut". Tarjosivat tosin uusia laseja puoleen hintaan, mutta kieltäydyin tästä tarjouksesta ja keksin että saan ne kumitappulat niistä sangoista irti ja lasit ovat taas kuin uudet...
Mutta ne tosirisut. Kawasakini meni siis ojaan ja se vietiin sitten Heinolle ja pyydettiin tarkastaja sinne. Heinon äijä teki vikalistaa siinä miun läsnäollessa, naureskeli vähän että mistähän alottais ja listaa kertyi enemmän ku tarpeeks ja totes, et ihan selkee lunastustapaus. Vakuutusyhtiöstä sitten kerrottiin, et nää selkeet lunastustapaukset on nopeita, paperihommissa menee pari päivää ja sit pari päivää ja rahat on tilillä.
No, tää "ehkä nopein vakuutusyhtiö" tartti sitten viikkotolkulla sitä aikaa, koska tarkastajaa ei kiinnostanut pyöräni, saati korvaukseni, ja vastasi yhteydenottopyyntöihini vasta kun hänen esimiehelleen oli laitettu tämä samainen pyyntö. No, tarkastaja tarjosi ensin kolmea tonnia, kun
"Heinon pojat sanoivat kuin yhdestä suusta, että kolmen tonnin pyörä" (!!!). Asiasta väännettiin tarkastajan kanssa kättä, ja jopa hän myönsi jälkeenpäin, että olihan se tarjous varsin alakanttiin. Mitä se on Heinon pojilta pois sanoa, että pyörä on vaikka neljän tonnin arvoinen (
sain lopulta 4200e siitä moposta, joka on aika paljon enemmän kuin 3000e), niin kuin olikin? Tarkastajan kanssa päästiin yhteysymmärrykseen, kun ei se kyennyt löytämään miulle vastaavaa mopoa alle tuon hinnan.
Pettikö siis Heinon poikien arvostelukyky vai enkö ollut varteenotettava asiakas (tulevaisuudessakaan) koska olin nainen? Olisin saattanut joskus ehkä mennä siihen liikkeeseen vielä muutenkin kuin hakemaan avaimenperäni pois romun avaimista, jos he olisivat edes vähän pitänyt puoliani. Mutta ehkä vanha moponraatoni ei heitä kiinnostaneet. Tiedän kyllä tuttuja, jotka ostaa sieltä upouutta tonnista vuosittain, ja kyllä se palvelu heille toki pelaa. No miksei pelaiskin, mutta tarkoitan nyt vaan sitä, että asiakkaistaan kannattaa kuitenkin pitää huoli, ja pitää heidät tyytyväisinä (enkä nyt tarkoita mitään suuria aleprosentteja, vaan Hyvää Palvelua). Motoristien puskaradio on tehokas, enkä ole omasta tuttavapiiristäni ainoa, joka on tyytymätön kyseiseen liikkeeseen..