Yritin viikonloppuna herätellä pyörää (-03 gsx 750f) talviunilta ja käytellä lämpimäksi pitkästä aikaa. Lokakuussa laitoin talliin, jossa lämpötila on 10-15 astetta, bensaa tankki täynnä ja stabilisaattorit seassa. Akkua olen lataillut ja kaiken piti olla ok.
Eipä vaan meinannu käynnistyä millään. Piti jo ottaa ajovalon sulake pois, että virta riittää. Sitten käynnistyi tuskallisesti savun säestämänä. Kone ei ottanut kierroksia yhtään ja sammui, jos antoi kaasua. Kun sain vihdoin käytettyä lämpimäksi, niin pitkään varovasti jauhattamalla sai kierroksia nousemaan korkealle. Silti ei vieläkään oikein käy tasaisesti millään kierrosalueella. Yläkierroksilla tosiaan puutuu eniten.
Eli mikä meni vikaan? Ja mitä seuraavaksi? Vai onko normaalia ja parantuu kevään ensi ajeluilla? Ei kai nyt kolmessa kuukaudessa kaasarit ole sakkaa täynnä? Tankki on piripinnassa ja tila lämmin, niin ei sinne vettäkään pitäisi päästä. Ryyppy oli jäänyt syksyllä jostain syystä käännetyksi päälle, mutta ei kai se siellä mitään pitäisi haitata(?).