Talavisotajutaus IV Kuhmo Renkan lampi 20.-22.05. 2016 ( KUTSU )

[mchuurre]

Legendaarinen ja ihmeen suosittu Jutaus saa edelleen jatkoa...

Kaikille talvisodan tst-paikoista, alasammutuista neuvostoilma-aluksista, tai muuten vaan luonnosta- ja ajohommista kiinnostuneille: TALAVISOTAJUTAUS IV

Viite: Tämä, tai tämä.

Paikka: Kuhmo, Renkan lampi.

Aika: Toukokuun 20.- 22. 2016, viikonloppu. Perjantai - Sunnuntai.

Varustus: Maasota- tai maastokelpoinen mp, (tokihan Wingilläkin pääsee), kypärä m-36/m-40, tai jokin muu, hlö-kohtainen ajo- ja tst-varustus, omat eväät / Visa, huumorimieltä, valaisin.


Osallistujamäärä: Minimi 10 ohjastajaa, max 30.

Ohjelma sisältää: ( Tummenetuilla parit uudet kohteet! )

- Opastetun sotahistoriallisen opastuksen, Kuhmon tst-alueiden nähtävyyksille & muistomerkeille.
- Hlö- kohtaisen, (saa omaksi), tst- karttakopion alueen taistelutapahtumista sekä joukkojen ryhmityksistä.
- Tervetulo- kaffeet, Legendaarisen Dolinin Prikaatin tuhoamispaikan läheisyydessä. ( ~1800 Iivanaa ).
- Ajokierros Rastin, Sivakan, Saunajärven, Kannaksen, Reuhkavaaran, Löytövaaran, sekä Kilpelänkankaan motti- ja tst- paikoille jossa tuliasemien, korsujen sekä mahdollisten maastolöytöjen tarkastelua.
- Tutustuminen Tupolev SB- 2 koneen jäännöksiin, sekä sen virransyöttöjohtimien vetolujuuden testausta.
- Kilpelänkankaalla seppeleen lasku, talvisodassa kaatuneiden muistolle & virsi.
- Enduropöräys Rajakankaan vartioasemalle, (rajavyöhykkeelle + puomille asti ajo). Valokuvaus sallittu!
- ( Ja jos vanhat merkit paikkaansa pitää, rajapatrulli tulee jossain vaiheessa tarkastamaan tilanteen, mitä porukkaa kun noin paljon moottoripyöriä! )
- Tutustuminen Polikarpov R-5 neuvosto- tiedustelukoneen jäännöksiin ja sen osien yhteen sovittaminen ilman kokoamisohjeita, sekä liimaa.
- Osallistumistarran.
- Pysäköintipaikan mp:lle.
- Ryhmä- rämä- kuvaus.
- Itikkasavut.
- Herätys.
- Sateen sattuessa, viihtyisän ja ilmasuojaisan istumapaikan sadekatoksen alla.
- Kiertoajelu Kuhmon talvisotamuseolle, sekä Jyrkänkosken muistomerkille, jossa tutustuminen sotasaaliskalustoon.

Majoitusvaihtoehdot:

a) Hotelli Kalevala, Kuhmo, ( Motoristitarjous: laatua koko rahalla! ), 69 € / yö / hlö. ( Tarjoushinta tarkastettu, sis. aamiaisen, saunan ja tervetulokaffeet).
b) Matkakoti Parkki, Kuhmo, ( economy hinta, sis, sauna + aamupala ), 34 € / 2 hh a hlö tai 39 € / 1 hh. HUOM: Tämän vuoden hintaa ompi tarkastettu, joten tämän talven runsaasta Talvi- Talvisotajutaajien osallistujamäärästä johtuen, hinta ompi nyt sitten tasan 30 € / hlö / yö, olipa sitten huone mikä vain!
c) Renkan lampi, Kälkäne, oma teltta, kunnon tulipaikka, polttopuita, erämaan rauhaa, uimaranta, karmeita sotajuttuja, todellista elämää suurempia taisteluja- ja niistä selviytymistarinoita, wc, yms. Kaikki tämä, vain 0 € !

Saapuminen: Omatoimisesti tai joko:

a) Kokoontuminen Porokylän ABC:lle . Perjantaina 20.05.2016. Klo 14:00.

b) Tulo suoraan tukikohtaan, Renkan lammelle. Perjantaina 20.05.2016. Kellon ajalla ei niin väliä...eikä sillä kellollakaan täälä mitään tee!

Lauantaina: Kierrokset motti- ja tst- paikoilla alkavat Renkan lammelta heti aamukahvien jälkeen, viimeistään klo 09:00. Toisaalla majoittuvien tuloa paikalle odotellaan....

Sunnuntaina: Tutustuminen Kuhmon talvisotamuseoon, jossa kokoontuminen klo 09:00, sekä Jyrkänkosken sotasaaliskalustoon, klo 10:00. Kotiin paluu joko yhdessä tai erikseen, kaasuvaijerin kireydestä riippuen.

Huolto: Renkan lammen nuotiopaikalle, Metsähallitus on toimittanut polttopuun tai jopa puut ja kirveen. Järjestäjä huolehtii tarvittavasta keittovesihuollosta sulattamalla lammen jään, tulitikuista sekä wc-paperista, (maksuton). Renkan lammen wc, on vapaassa käytössä silloin, kun se ei ole varattuna, (maksuton). Ruokailutauot sovitaan paikanpäällä ja taistelutilanteen mukaan. Maksuton, latu- ja polkumiinoista raivattu uimaranta on avoinna koko viikonlopun.
Aamutoimet, sekä keittovesitäydennykset hoituvat nyt paremmin, lammen rantaan rakennettujen laitureiden johdosta!

Polttoainehuolto: Porokylä, Nurmes, Kuhmo. Edullisimmat tankkaukset etelän suunnasta saapuville, Porokylän ST1:stä, tai pohjoisesta, Kuhmon Teboil automat.

Muuta: Ilmoittautuminen, (ei niin sitova), suoraan sähköpostilla: mchuurre at jippii.fi.
Ilmoittautumisen yhteydessä, pyydetään ilmoittamaan myös suunniteltu majoituspaikka, sekä pyörän merkki ja malli. Puhelinnumero sekä saapumistapa ja -aika, olisi myös toivottavaa.
Kokoontuminen järjestetään, mikäli osallistujia on enemmän, kuin 11 ohjastajaa, sama koskee Talvisotamuseoon pääsyä. Osallistujat varaavat majoituksensa itse, (puhelinnumerot näet linkistä).
Järjestäjä ei vakuuta osallistujia. Sotamuistojen kaivaminen maastosta, on kielletty. Talvisotamuseon pääsymaksu, (5 €), ei sis. osallistumismaksuun. Hiekkatieajoa tulee enintään n 1 km suuntaansa, Löytövaarassa, 5km Rajakankaan vartiostolle, sekä 4km Jumin koneelle, eikä noitakaan ole pakko ajaa.

Ilmoittautua voit myös suoraan tässä topic:issa, tai oikeastaan se olisikin suotavampaa, jolloin jutaajat voivat nähdä jutaustilanteen ja tarvittaessa tunnistaa jo ennestään tuttuja jutaajia joukosta!

Kuvassa viimekertaiset talvisotajutaajat, ( huom, siis syksyllä ). Talvi- talvisotajutaajat ovat sitten asia erikseen....

 

[Nysse]

Saapuminen. kohta b) Ajalla ei nii merkitystä, entä jos myöhästyy päivästä muutaman kuukauden?

 

[mchuurre]

Saapuminen. kohta b) Ajalla ei nii merkitystä, entä jos myöhästyy päivästä muutaman kuukauden?

Tnx Nysse! Hyä ku olit tarkkana!.....

Ja tästä tutustumisviteoo uudesta kohteesta, eli siitä pitkään kadoksissa olleesta Jumin koneesta & Renkan lammen tukikohdasta.

 

[Tigerbalm]

Pääseeköhän kohta tilanteeseen, ettei työ häiritse liikaa harrastuksia? Mielenkiintoisia juttuja olisi näin tarjolla.

 

[mchuurre]

Kurapyäräpuolelta tul jo het 3 ilmoittautujaa, elikkä alettava sit vain jo vahvuuskirjaa rustailemmaan...

 

[aLTa]

jooo, mukana. 1.jutauksen kertaus kera toinen poika, mikäli ei ylivoimaisia esteitä ilmaannu.

 

[Paikkeri]

Ai helkkari kun olis mielenkiintoinen tapahtuma. Ei puutu kun sopivan maastokelpoinen ajopeli...

 

[mchuurre]

Ai helkkari kun olis mielenkiintoinen tapahtuma. Ei puutu kun sopivan maastokelpoinen ajopeli...

On sielä ollut Wingi- ja LT- miähetki, jos ei ihan "maasotakelpoista" löyvy alle....Kysy vaikka Jussilta tai Atelta!

7 ohjastajaa jo vahvuuskirjassa, eli tulenjohtue ompi kasassa!

 

[Strommari]

Ettäkö kertausharjoitus? Mukana ollaan! Yv:tä laitettu.

Perttu

 

[mchuurre]

Tj-ryhmä, mp-lti-ryhmä ja kntojaos kasassa, eli yhdeksän miähen saappaat jo saahaan narulle kuivumaan!

Vaikka en oo ees ite laskuissa mukana......

 

[Tigerbalm]

Helkkari, mahtuisikohan AK:n it-upseeri mukaan? Vaikka komentotodistuksen läpimeno on vielä epävarmaa...

 

[aLTa]

sanomaa levitetty...., katsotaan miten jussimaat jyvän jemmauksesta malttaa irrottautua. kessuun pitänee hankkia sivuvaunu ku toinenki poika ois halukas völjyy.
HEJ UKOT ! kannattaisko avata topiikki JATKOSOTAJUTAUKSELLE ??? olen tälläki palstalla arasti kyselly asiasta. ylipäällikkö ei ota onkeen.. kuka karjalan tuntija ryhtyis toimeen ? elokuussa ku tiettömätki tiet on ajokunnossa rajan takana. ymmärtääkseni nixillä on ollut viritelmiä.. ?

 

[mchuurre]

Helkkari, mahtuisikohan AK:n it-upseeri mukaan? Vaikka komentotodistuksen läpimeno on vielä epävarmaa...

Mahtuupi, koska toisen patterin tulijaokset ovat alistettuna tuolloin kirkonkylän suojaamiseen.
Ja hei, jos sulla on käytössäs neuvostokoneiden tunnistuskuvasto vuodelta -39, niin siihen on tullut muutama muutos. Mut ota silti völjyyn!

" Каталог идентификации воздушных судов 1939 "

Остерегайтесь финской интенсивного воздушного боя в районе!

 

[A59]

Pistin sulle postia

 

[mchuurre]

Pistin sulle postia

Juu, nöyrästi kiittää hän ja muutako desantteri-partion johtajan paikka täytetty!

 

[mchuurre]

Vaikka oheinen teksilainaus koskeekin Lemetin mottia, voi lukija soveltaa kirjoitusta suoraan Saunajärven tien motteihin ja tilanneraportteihin......


""Suomeen hyökännyt puna-armeijan 18. jalkaväkidivisioona joutui ensimmäiseen taisteluun 5. joulukuuta Uoman kylässä. Kylän valtauksessa meni ennakoitua enemmän aikaa ja tappiot olivat suuret.

Suomalaiset olivat vetäytyneet kylästä. He olivat sytyttäneet lähtiessään rakennukset tuleen. Venäläiset kohtasivat aavekylässä vain hiiltyneitä raunioita.

Venäläisten suunnitelma nopeasta liikkumisesta ei toiminut. Massiivisen sotakaluston eteneminen Karjalan kyläteillä oli hidasta. Huoltokolonnat olivat joutuneet jättäytymään kauas taakse, joten talvivarusteita kylmästä hytiseville neuvostojoukoille ei voitu toimittaa.

Sää oli suomalaisten puolella. Joulukuun alkupäivien lumisade tukki tiet ja hidasti entisestään venäläisten kulkua. Suomalaiset olivat virittäneet maastoon ja teille myös miinoja, jotka aiheuttivat venäläisissä pelkoa.

Sekasortoa hyväkseen käyttäen suomalaiset hyökkäsivät röyhkeästi venäläisten selustaan. Venäläiset olivat tuskin toipuneet hyökkäyksestä, kun suomalaiset olivat kadonneet metsän suojaan. Venäläisten mielestä suomalaisten taistelutaktiikka oli raukkamaista.

Leningradin sotilaspiirin tiedonannossa oli iloittu vielä 2. joulukuuta kuinka neuvostojoukot olivat edenneet kaikilla suunnilla 20–30 kilometriä.

”Suomen työkansa tervehtii ilolla vapauttajiaan, sankarillista puna-armeijaa. Heti taistelijoidemme saavuttua kylään miehet ja naiset, vanhat ja nuoret tulivat heitä vastaan. Kaikki olivat parhaimmissaan, punahuiviset naiset tyrkyttivät sotureille ruokaa.”

Aikataulu Suomen murskaamiselle oli kuitenkin jo pahasti myöhässä.

”Ja juhlapäivinä on tarkoitus antaa lahjoja. Mutta sitä ennen tulee joulukuun viides – Stalinin perustuslain päivä, ja siihen päivään mennessä, toverit, lyömme ennätykset komppanioiden ja miehistöjen sosialistisessa kilpailussa”, divisioonan komentaja oli luvannut ennen hyökkäyksen alkua.

PÄÄTIE POIKKI

Neuvostojoukkojen tehottomuus paljastui pikku hiljaa, kun joulukuun alun päivät vaihtuivat viikoiksi. Divisioona junnasi alkurynnistyksen jälkeen paikoillaan ja hermostuneisuus hyökkäyksen pysähtymisestä levisi esikunnasta miehistöön.

Joulukuun lopulla suomalaiset kävivät rohkeammiksi. He hyökkäsivät juuttuneiden joukkojen keskelle tuhoa tuottaen ja katosivat suksilla metsään kuin taikaiskusta.

Muutaman taistelussa kaatuneen suomalaisten villaiset alushousut, villapusero, sarkatakki ja nahkapieksut synnyttivät paleltuneissa neuvostosotilaissa kateutta.

”Miksei meillä ole samanlaisia talvivaatteita kuin suomalaisilla”, kyseltiin venäläisten keskuudessa. Monet venäläissotilaista värjöttelivät metsässä jalassaan vain kesäiset pikkukengät.

Venäläisten kauhuksi suomalaiset katkaisivat päätien, minkä jälkeen huolto toimi enää sattumanvaraisesti. Ammukset, patruunat, polttoaineet, talvivarusteet ja hevosten rehu jäivät suomalaislinjan taakse. Suomalaiset löysivät myös venäläisten puhelinkaapelit, jotka katkaistiin. Samalla yhteys esikuntaan meni poikki eikä divisioonan johto enää tiennyt joukkojen tilannetta ja tarkkaa sijaintia.

Joulukuun lopulla venäläiset kohtasivat myös toisen vihollisen. Pakkanen laski öisin alle 20 asteeseen. Yöt metsän siimeksessä olivat pakkaseen tottumattomille venäläisille ankeat. Useimmista teltoista puuttui kamiina. Venäläiset rakensivat telttoihin omatekoisia kamiinoita, joiden savupiipun ulosmenoreikien ympärille ei riittänyt peltiä. Kovassa lämmityksessä telttoja roihahti tuleen.

Tunnelma Lemetin metsissä laski pakkasten mukana. Ruoka-annoksiakin jouduttiin supistamaan.

”Poterot, laavut, ladot, luonnonkiviset perunakuopat, poltettujen suomalaistalojen kellarit – kaikki ovat tupaten täynnä juroja ja synkkiä sotilaita. Pitkien manttelien helmat tönkköinä jäästä kuin manttelit olisi ommeltu vanerista, kesälakit, risaiset kumipohjakengät, likaiset jalkarätit. Poteroissa haisee pitkään pesemättömiltä jalkaräteiltä, lepattavan valon antaa kynttilänpätkä, kamiinan luona riippuu punaruskeita sideharsoja kuivumassa”, kuvasi oloja divisioonan kirjeenvaihtaja Nikolai Ivanovitsh Klimov päiväkirjaan 2.–4. tammikuuta.

MOTTI SYNTYY

Saartorengas venäläisten ympärillä oli kiristynyt tammikuun 1940 alussa. Suomalaisjoukoilla ei kuitenkaan riittänyt voimia ryhtyä tuhoamaan neuvostodivisioonaa. Ajatus oli kypsentää venäläiset paukkupakkasessa.

Suomalaiset jakoivat neuvostojoukot Länsi-Lemetissä kiilamaisesti kahtia. Panssarit jäivät saarroksiin ja ne eristettiin pääjoukosta.

Venäläisten taktinen virhe tuoda hyökkäysvaunuja korpimaisemiin kostautui. Panssarit olivat liian kömpelöitä liikkumaan lumisilla ja pehmeillä teillä. Kinoksiin juuttuneet hyökkäysvaunut joutuivat kuin tarjottimella maalitauluiksi.

Poissa oli venäläisten voitonvarmuus, jota oli julistettu runsas kuukausi aikaisemmin. Venäläisten sotilasjohto ryhtyikin saartorenkaan sisällä rajuihin vastatoimenpiteisiin kurin ja voitontahdon palauttamiseksi.

Hyökkäysvaunupataljoonan komentaja teloitettiin ensimmäisenä, koska hän oli joulukuussa ehdottanut vastahyökkäystä ja murtautumista omien luokse. Teloituksen virallinen syy oli pelkuruus ja paniikkimielialan lietsonta.

Joukkojen vähäinenkin yhteishenki oli teloitusten jälkeen kadonnut. Tilalle hiipi pelko omasta kohtalosta. Sotilaiden teloitusten syyksi riitti vartiopaikalla nukahtaminen.

Samaan aikaan suomalaiset tarkka-ampujat harvensivat joukkoja ja kuolintapauksia kirjattiin tiheään.

”Yöllä osui ammus yhteen telttaan, surmansa sai kaksitoista tai kuusitoista miestä. Pari ammusta putosi leipomon viereen, ihmishenkiä meni. Vartiosotilaamme oli nukahtanut, ja suomalaiset tappoivat konekiväärin miehistön ja veivät Maximin”, luki päiväkirjassa tammikuun alussa.

Pakkanen laski 7.–8. tammikuuta välisenä yönä jopa alle 30 asteen.

Puhelinyhteys esikuntaan alkoi yllättäen toimia, mutta venäläiset epäilivät korjaajiksi suomalaisia. Puhelinlinjoja kuuntelemalla suomalaiset saivatkin tietoonsa viestien sisältöjä.

Sankka pilviverho esti huoltolennot ja ruokavarat olivat huvenneet vähiin.

”Tällainen oli ruokalista: hevosenlihaskeittoa, äitelän makeaa paleltuneiden perunoiden takia. Jälkiruokana oli tee ilman sokeria; kitkerä, koska se oli Voznesenskin käskystä keitetty kuusenkerkkien kanssa. Sata grammaa leipää ruoan kanssa, kourallinen korppuja ja lusikallinen omenamarmeladia”, listattiin päiväkirjaan 9. tammikuuta.

HUIPPUPAKKANEN

Tammikuun puolivälin tienoilla sää vaihtui suojaksi, mutta pakkaskauden päättyminen ei paljon lohduttanut. Viimeinenkin toivo päästä pikaisesti ulos saarroksista sammui. Pitkärannan ja Salmin suuntaan läpimurtoa yrittäneet venäläissotilaat olivat kaatuneet viimeiseen mieheen suomalaisten konekiväärien ristitulessa. He jäivät ansaan, sillä tien vierustatkin olivat raskaasti miinoitettuja.

Sään vaihtelu oli nopea. Yöllä 15. tammikuuta pakkanen putosi ennätykselliseen 48 asteeseen. Päivästä tuli piiritetyille venäläisille hyinen, sillä pakkanen pysytteli sitkeästi 42 asteessa.

Neuvostojoukkojen tilanne muuttui kriittiseksi ja painajaismaiseksi, mutta pahimmat hetket piiritetyille venäläisille olivat vielä edessä. Taistelukuntoa heikensi kylmyyden lisäksi jatkuva nälkä. Leipä ja liha olivat loppuneet.

”Keitto oli oikein vastenmielistä: paleltuneen perunan paloja, hapankaalin ruoteja. Kaikki hevoset on jo syöty – osa niistä teurastettiin, osa kuoli itsestään, sillä ne eivät olleet nähneet heinää eivätkä kauraa aikoihin.

Ne ovat syöneet kaiken mahdollisen leirin ympäriltä, kalunneet männyistä kuoren, ahmineet pensaat, pureskelleet toistensa hännänpäät”, luki päiväkirjassa 16. tammikuuta.

Kireänä jatkunut paukkupakkanen rasitti venäläisiä myös fyysisesti.

”Voimat ovat kadonneet, hengitys on lyhyttä, sillä jos vetää kunnolla henkeä, pakkanen polttaa kurkun ja keuhkot. Olen mennyt ihan jääpuikoksi, köyristynyt ja ruvennut näyttämään ongenkoukulta”, Klimov kuvasi olosuhteita.

HUOLTO VAIKEUKSISSA

Vaikka pakkanen hieman hellitti, sairasteltalle riitti tulijoita. Useimmat hoitoa kaipaavista sotilaista kärsivät paleltumavammoista.

”Voipuneet lääkärit sahaavat jalan toisensa jälkeen, niin kuin me halkoja… Viimeisetkin laarien pohjilta kaavitut muonan muruset on tuotu tänne. Jauhoista keitetään velliä ja paistetaan suolattomia kakkaroita. Nukutuksen sijasta paleltuneille annetaan puoli lasillista pirtua ja jalka sahataan puolen tunnin kuluttua. Nukutuseetteri on loppunut viime viikolla.”

Apua oli luvassa 31. tammikuuta, kun kaksi venäläiskonetta pudotti piiritetyille joukoille tarvikkeita. Venäläisten epäonneksi tielle pudonneet laatikot hajosivat palasiksi ja tavarat levisivät lumeen.

Neuvostosotilaat luulivat saavansa mottiin ruokaa, mutta taivaalta putosikin ammuksia, patruunoita, lääkkeitä, suksia, telttoja ja lehtiä. He puivat nyrkkiä, kun paljastui, ettei lähetyksissä ollut lainkaan tupakkaa.

Huolto ilmasta käsin tuotti suuria vaikeuksia. Venäläislentäjät tiesivät varoa suomalaisten ilmatorjuntatykkien tehoa, joten ruokatavaralähetykset oli pakko pudottaa korkealta ja ne ajautuivat usein suomalaisten puolelle.

”Mahassa on sellainen tyhjyys, että välillä tuntuu, ettei siellä mitään olekaan. Aivan kuin kirurgit olisivat leikanneet kaiken pois, poistaneet mahalaukun ja suoletkin tarpeettomina.”

Tammikuun lopulla saarretut venäläiset saivat Itä-Lemettiin huolestuttavan tiedon: suomalaiset vetivät piikkilanka-aitaa mottialueen ympärille. Piikkilankoja naulattiin puihin eri korkeuksille. Saartoalueen pituus oli noin kilometri ja leveys 400–600 metriä.

Ruumisröykkiöt saartorenkaan sisällä kasvoivat silmien edessä.

”Kukaan ei enää kerää kaatuneita pois, ruumiit vain tönitään pois tieltä häiritsemästä. Näin taas kädet kohti taivasta jäätyneitä miehiä, joilla oli luminen kaihi silmien tilalla tyhjissä kuopissa. Panin merkille, että kuolleilla on pitkät sinimustat kynnet. Kynnet kasvavat kuulemma vielä monta päivää kuoleman jälkeen.”

PANSSAREIDEN LÄMMÖSSÄ

Suomalaiset avasivat laajan hyökkäysrintaman mottia vastaan 16. helmikuuta.

Lemetin mottialueella on useita venäläisten pystyttämiä sotamuistomerkkejä. Kuva: Jorma Pouta.
Lemetin mottialueella on useita venäläisten pystyttämiä sotamuistomerkkejä. Kuva: Jorma Pouta.

Venäläisten niskaan satoi aamulla ensin kranaatteja ja sen jälkeen konekiväärituli sulki perääntymistiet. Suomalaiset hyökkäsivät suolta, josta venäläiset osasivat suomalaisia odottaa kaikkein vähiten.

Ensimmäinen hyökkäys torjuttiin, mutta suomalaiset käynnistivät välittömästi uuden hyökkäyksen.

Pakkanen laski taistelujen aikana jälleen lähes 40 asteeseen.

Huolto vaikeutui entisestään, kun suomalaiset oppivat venäläisten merkit. Suomalaiset rakensivat juonikkaasti venäläisten tapaan lumiselle aholle ristin ja sytyttivät nuotiot ristin päihin. Kuljetuskone pudotti laatikot ja säkit suoraan suomalaisten syliin.

Venäläisten nälkä kävi niin mahdottomaksi, että kaikki mahdollinen keitettiin ruuaksi.

”Korsussa oli hirveä löyhkä. Iljettävä haju tuli kamiinalla seisovasta ämpäristä. Pioneerit olivat keittämässä hevosen suolia, jotka ennen aina heitettiin ensimmäisenä pois. Suolet oli kaiketi pesty huonosti – vedestä oli kova pula. Suomalaiset tarkka-ampujat ovat kaataneet jo kymmenkunta miestä avannolle, josta otamme vettä”, parahti Klimov päiväkirjassa 19. helmikuuta.

Kaikki venäläiset eivät kestäneet kovassa pakkasessa piiritystilanteen pitkää piinaa. Heikkohermoisimmat ampuivat itseään ja pyrkivät sairastuvan kautta lepoon. Laukaus ammuttiin kahden toppapuseron läpi tai aikaisemmin limpun läpi, jotta vamma ei olisi eronnut taistelussa syntyneestä haavasta.

Hevosenkengän muotoon asettuneet venäläispanssarit torjuivat suomalaisten toistuvia hyökkäyksiä, ja venäläiset pitivät panssareita käynnissä yötä päivää. Näin sotilaat pääsivät vuoron perään lämmittelemään vaunun perän päälle heitetyn pressun alla.

VIISI KORPPUA

Venäläiskoneet onnistuivat huoltolennollaan 22. helmikuuta. Patruunoita ja ruokatarvikkeita putosi motin sisään omille joukoille.

Päällystö sai lähetyksestä viisi korppua, ruokalusikallisen teetä ja kaksi ruokalusikallista suolaa mieheen. Lisäksi jokaiselle jaettiin palanen paprikajauheessa kieriteltyä silavaa.

Suomalaiset piirittivät mottiin jääneitä myös henkisesti ja kehottivat näitä kovaäänisten kautta antautumaan.

”Teidät on saarrettu kolminkertaisella renkaalla. Vastarinta on hyödytöntä. Antakaa itsellenne lahja armeijan juhlapäivänä”, suomalaiset kuuluttivat puna-armeijan juhlapäivän aattona 22. helmikuuta.

Samana iltana pakkanen oli viidessä asteessa ja sään lämpenemistä seurasi sankka lumipyry.

Puna-armeijan juhlapäivä 23. helmikuuta valkeni Lemetissä ankarassa paukkeessa. Suomalaiset olivat yön aikana siirtäneet tykkinsä venäläisten tuntumaan. Puoleen päivään mennessä lähes kaikki venäläispanssarit oli tuhottu. Venäläiset eivät kyenneet käyttämään omia tykkejään, koska ammukset olivat loppuneet.

Ruumiita oli kaikkialla ja venäläiset kokosivat ruumisröykkiöistä rintavarustusta. Se antoi paremman suojan kuin kovaksi tampattu lumi.

Piiritetyt neuvostojoukot anelivat kerta toisensa jälkeen lupaa yrittää läpimurtoa, mutta ehdoton kielto aloittaa hyökkäys pysyi voimassa.

Sään lauhtuminenkaan ei lohduttanut venäläisiä.

”Olen kuolemaantuomitun tilassa. Kunpa se tulisi äkkiä! Älkää vitkutelko, ampukaa, olkaa niin hyvät!”

Ruoan puutetta ja nälkää vastaan taisteltiin kaikin mahdollisin konstein. Nahkavyön liottaminen kattilassa synnytti ihmeliemeksi mainostetun keiton.

Monille piiritetyille sotilaille tuotti vaikeuksia pitää asetta kädessä. Armeijan villakankaiset rukkaset olivat kuluneet puhki. Pahoin paleltuneet sormet märkivät ja vuotivat verta.

Vihdoin, illalla 28. helmikuuta väsyneet neuvostojoukot saivat hartaasti odotetun luvan pyrkiä ulos motista. Mukaan sai ottaa vain aseen ja jäljellä olevat patruunat. Paperit, kartat ja rahat oli poltettava ennen lähtöä saartorenkaasta.

Klimovin viimeinen kirje saartorenkaasta vaimolleen Svetlana Nikolajevnalle Lemetin motista oli lohduton, mutta kuitenkin toiveikas.

”Tunnin kuluttua käymme rynnäkköön suomalaisten linnoitteita vastaan. Tappioistamme tulee suuret. Itse odotan pahinta. Voimat eivät yksinkertaisesti riitä. Mutta kuitenkin, mutta kuitenkin… Viimeisenä kuolee toivo, kuten tiedät. Kenties Kaikkivaltias haluaa minun jäävän henkiin, riistäytyvän kuoleman syleilystä. Entä sen jälkeen? Miten sitten eletään, miten kuljetaan maan pinnalla? Haluaako hän minun kirjoittavan näkemästäni ja kokemastani? Mutta kuka sen julkaisee? Entä jos koko elämämme muuttuu tämän kaamean sodan jälkeen ja joku siellä ylhäällä sanoo: tarvitsemme totuuden, vaikka katkerankin, mutta totuuden, tarvitsemme suoran ja rehellisen kirjan – tästä surullisesta opetuksesta on tehtävä johtopäätökset.”

SELVIYTYJÄT

Puna-armeijan 18. jalkaväkidivisioonan noin 15 000 sotilaasta selviytyi hengissä Lemetin motista vain vajaat tuhat miestä, Klimov yhtenä heistä.

Lainaukset Anatoli Gordijenkon kirjasta Kuoleman divisioona, suomentanut Eero Balk, Gummerus, 2007.

https://img2.brain2.photobox.com/98...107eb82d6b681be7dcc1f821bc2bef91950a813cf.jpg

 

[HO266]

Sanonta "kylmä ku ryssän helvetissä" , aukeaa tuon
luettua aika hyvin...

 

[HO266]

Tupla

 

[mchuurre]

Ei ens, mut seuraavana viikonloppuna taas jytisee....ainaskin parit boxerit ja Renkalla!
Eli tässä kertausviteoo, mitä jutaajat tööväs vuosi sitte, tai ainaki osa heistä, ku osa varmisteli Kuhmon kirkolla, mut met tulilla. ....

Vieläkö oli uusia jutaajia tulollaan, tahi sit wanhoja jutaajia kertaamaan?

 

[mchuurre]

Jutaajajoukkue! Miästä hiirelle! ..... Valamistautukee Renkanlammelle lähtöön, aikaa nelejä päivää, varustus....jne...


Vahvuuskirjan sivuilla ihan "Jees sano- jovvain!" lukemat: 22 Jutajjaa!

...ja tiijoks, jotta suap sinne tulla ennakkoon ilimottautumattaki!
Seomp sit er asia, riittääkö "hyökkäyssuunnitelman kopioita" iha kaikille?