• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Taas liian lujaa tilanteeseen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja H@nde
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jos toi taphtumapaikka on yllä linkattu oikein, niin tosiaan Lammin suunalta tullessa takana on jo monta huomattavasti tiukempaa mutkaa. Edellä osuus varsin soljuvia mutkia ja toi taas hiukan tiukempi. Ei pitäisi tulla silmille, mutta että kaarre jatkuu hiukan pidemmälle kuin kenties aluksi luulee (vaihda linkattu street view-näkymä satelliittinäkymäksi). Milestäni kuitenkin yllättä pahemmin toisesta suunnasta tulevan.
 
Ihmetyttää tuo hiekasta vatvominen. Kurvi on alussa on suht tiukka jos edeltävässä alamäessä on tullut kelattua vauhtia liikaa, mutta mitään ylimääräisiä hiekkoja siinä ei ole näkynyt koko kesänä.

Tietysti kun asfaltti loppuu alkaa reunasepeli tai joku muu sorastus, mutta pelikin alkaa kaksipyöräisellä olemaan siinä vaiheessa menetetty. Kaarre on pitkä vaikka loiveneekin loppua kohti Lammilta päin tullessa.
 
Motoristi ihan itse vastaa siitä, että pysyy tiellä. Jos esim. näkyvyys on heikko, niin sitten se vauhdinpito tulee sovittaa siten, että selviydytään myös ns. ylläreistä.
Eli 30 km/h?
Vaikka työntäen, jos ei muuten onnistu  
062802moto_prv.gif
 
..ja kirkkaana mielessä, että jos ihan omillaan lähtee leppään, niin silloin suurin syypää yleensä löytyy heti siitä kuskin penkiltä.

Esimerkiksi asfaltilla mutkassa olevan hiekan mahdollisuus on otettava huomioon. Jos et niin tee, ja vedät sen takia lipat, niin vähän tapauskohtaisia juttujahan ne aina toki on, mutta kyllä homma johtuu viime kädessä ainakin vähintään kuljettajan arviointivirheestä. Eli olet luottanut tuuriisi, mutta se ei sillä kertaa auttanut.

Hieman sama juttu kuin se pysähtyminen tien näkyvällä osalla. Jokuhan saattaa vaikka 10 vuotta ajella kurveihin ihan menestyksekkäästi sellaista tahtia, ettei monestikaan ole tätä mahdollisuutta, ja sitten yhtenä kauniina päivänä sieltä löytyykin leikkuupuimuri vastaantulijana, joka kääntyy hänen eteensä. Tämän kyseisen ajoneuvon kuljettajalla ei ole mitään mahdollisuutta väistää, koska moottoripyöräilijä ilmestyy mutkan takaa sellaista vauhtia, ettei aikaa toimenpiteille yksinkertaisesti jää. Moottoripyöräilijälle jää optioiksi ajaa joko ulos tieltä, tai törmätä ajoneuvoon. Tilastotappio, mutta myös kuljettajan oma valinta jättää tällainen asia huomioimatta.

Joku summasi joskus hyvin nuo kadulla kovaa ajamiset – "se on kuin videopeliä, missä on vain 1 ukko". Tuon merkitystä kantsii jokaisen pikku vetomiehenalun joskus hieman tuumia. Vaikka sitten ihan hiljaa yksikseen. Netissä, mutterilla ja essonbaarissa sitä voi silti edelleen esittää ihan yhtä kovaa jätkää/gimmaa. Pelätä ei näissä puuhissa toki tarvitse, itsekään en tee niin, mutta kyllä tietynlainen terve kunnioitus asioita kohtaan saattaa olla avuksi.
 
..ja kirkkaana mielessä, että jos ihan omillaan lähtee leppään, niin silloin suurin syypää yleensä löytyy heti siitä kuskin penkiltä.
blaa, blaa ja sitten vielä päläti pälä...

Ihmetyttää tämä besser-wissereiden syyllisten etsintä. On tapahtunut onnettomuus, Pecha ei ollut paikalla eikä oikeasti tiedä mitä tapahtui. muuten vaan tietää kaiken. Onhan se itsestään selvyys että jos joku ajaa metsään niin kuskin vika, onko sitä nyt tosiaan joka ketjuun pakko jankuttaa.
 
Kirjoitin vaan noin ihan yleisellä tasolla, en suinkaan tähän triidin ekaan postaukseen liittyen. En tiedä kyseisestä tapauksesta tarpeeksi, että voisin siihen kommentoida muuta kuin että olipa ikävä juttu (..eikä taida täällä useimmat muutkaan tietää).

Mutta mitä nyt täältä on aiemmin lueskellut, yleensähän ne pahkat tuntuu aina olevan jostakin muusta kuin ihan itsestä johtuvia vastoinkäymisiä. Ei kovin pitkään elinajanodotteeseen auttava asenne.
 
Hyvähän se on saada selvyys mitä tapahtui. aluksi oli se käsitys että hiekkaa tiellä, ei voi mitään, rikos on tapahtunut. Voit myös saada satelliitin päähäsi, shit happens, se ei pelaa joka pelkää. Mutta jos tosiasiassa kävikin niin että tie oli moitteettomassa kunnossa ja kuski vain menetti pyörän hallinnan ja ajautui ulos niin kyllähän tätä on syytä hiukka toistaa. Todennäköisesti tuo edesmennyt motoristikin oli kuullut tieltäsuistumisista mutta niin vain pääsi tämäkin sattumaan.
 
On se vaan kumma kun kadulla vetää mopolla "säkki päässä",
ollaan ihannoitua vetomiestä pallit valtavina
biggrin.gif
.

Ihan yhtä fiksua on vetää vaikka keskustassa ruuhka-aikaan
säkki päähän ja lähteä juoksemaan ympäriinsä.

Jostain syystä sitä Manskulla säkki päässä juoksevaa pidetään
"jostain karanneena pökiönä"
biggrin.gif
.

Noo... edellinen ei suoranaisesti liittynyt aiheen aloitukseen,
mutta..... sainette
biggrin.gif
.
 
Norjan teillä ei ollut yhtään hiekkaa mutkissa. Kummallista.
Norjassa on tuntureita, milteipä voisi sanoa vuoria, täällä hiekkaharjuja.
Norjassa ei ole asfaltin reunaan laitettu sepeliä, niin kuin täällä hiekkaharjujen maassa.
Siellä sataa niin saatanasti (kuten myös itävallassa ja englannissa) ettei kalliota pienempi kivi pysy edes kurveissa tiellä
baaa.gif
 
Ei siin mitään sada
biggrin.gif

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article13478178.ab
 
Esimerkiksi asfaltilla mutkassa olevan hiekan mahdollisuus on otettava huomioon. Jos et niin tee, ja vedät sen takia lipat, niin vähän tapauskohtaisia juttujahan ne aina toki on, mutta kyllä homma johtuu viime kädessä ainakin vähintään kuljettajan arviointivirheestä. Eli olet luottanut tuuriisi, mutta se ei sillä kertaa auttanut.
Joo. Onnea vaan sinullekin veden täyttämien monttujen etsintään pimeällä syyssateessa.

Sinulle niitä ei voi sattua kohdalle ja jos osuu, mehän tiedämme sitten että se oli ihan sinun vika.

Ja mitä jos joskus keskusteltaisiin asioista ilman että sinun pitää sotkea tuo vetomiesfobiasi joka paikkaan? Täällä on ihan normijärkisiä ihmisiä paikalla.
 
Esimerkiksi asfaltilla mutkassa olevan hiekan mahdollisuus on otettava huomioon. Jos et niin tee, ja vedät sen takia lipat, niin vähän tapauskohtaisia juttujahan ne aina toki on, mutta kyllä homma johtuu viime kädessä ainakin vähintään kuljettajan arviointivirheestä. Eli olet luottanut tuuriisi, mutta se ei sillä kertaa auttanut.
Joo. Onnea vaan sinullekin veden täyttämien monttujen etsintään pimeällä syyssateessa.

Sinulle niitä ei voi sattua kohdalle ja jos osuu, mehän tiedämme sitten että se oli ihan sinun vika.
Kiitos. Aikaisemmin kun vielä oli intoa enemmän, aloitin muutamana vuonna ajokauden tammikuun 1. päivä, ja lopetin joulukuun 31. Joten omaan jo, en ehkä paljon moneen muuhun verrattuna, mutta kummiskin jotain omakohtaista kokemusta niistä syyssateista. Ja kevätsateista myös.

Ja joo, jos vedän ilman kenenkään apua tieltä ulos tai muuten vaan nutulleen, se on ihan oma vikani. Muutamaan otteeseen on tuota jälkimmäistä tullutkin jo talvikeleillä suoritettua.
 
Ja joo, jos vedän ilman kenenkään apua tieltä ulos tai muuten vaan nutulleen, se on ihan oma vikani. Muutamaan otteeseen on tuota jälkimmäistä tullutkin jo talvikeleillä suoritettua.
Joo. Ihan onnea vaan matkaan. Sinun takia ei edes sitten tarvitse TLL:ää noudattaa sen suhteen mitä sieläl sanotaan tien pidosta ja esineiden jättämisestä.

Hienoa että mielestäsi oikeasti kellään muulla ei voi olla mitään velvollisuuksia. Jos sinä vedät vesisateessa tielle valuneeseen öljyyn jota ei voi nähdä, josta ei ole varoitusmerkkiä. niin muista sitten että sekin on ihan sinun oma vika.

Joku toinenhan olisi saattanut jopa ajatella että jollain muulla olisi velvollisuus täyttää kuopat jota veden vuoksi ei voi nähdä tai ainakin varoittaa. Mutta ihan kerettiläinen ajatus.
 
Totaaaaa noin
crazy.gif
.

Ei kai noissakaan esimerkeissä ole juridisesti / vastuukysymyksissä kenelläkään epäselvää ?

Keskusteluahan käydään oikeastaan siitä, että kun mopoillessa
"pelataan yhden ukkelin/elämän peliä", game overia kannattaa
vältellä mahdollisuuksien mukaan varsin pitkälle..... ainakin
perinteistä "pää repussa meininkiä".

Ei sitä nyt ihan jeesusteluksikaan voi väittää. Sen verran on monella nykyisin ihan elämän perusrealiteetit hukassa....
valitettavasti.

Tolkuton määrä "aikuisia" pompsahtaa kadun yli (vaikkakin suojatiellä) niska edellä edes vilkaisematta tuleeko ajoneuvoa, millaista ja miten kovaa. Laki on toki aika selkeä, mutta niin on "game overkin" kun kotilo liiskaa asvalttiin.

Nämä "aikuiset" jopa tyrkkäävät lastenrattaatkin edellään....
vilkaisematta tuleeko ketään.

Sama ajatusmalli toimii ajoradoilla oleviin vesipotteihin, savipaakkuihin, soraan, öljyyn.... vaikka mihin.

Ihan vitun sama...... ajatus siitä että voi vaan "vetää" kun
jonkun kuuluu huolehtia jostain.... joo...

Ehkä tämä nykyinen trendi onkin "lajikehityksen kannalta" ihan
hieno asia
biggrin.gif
.
 
Urpoja kaatumassa öljyyn omaa tyhmyyttään.
Mites tollaset öljyroiskeet sitten pitäis tiellä nähdä vai pitääkö aina ajaa niin kuin joka mutkassa olisi öljyä? Kuulostaa todella mukavalta harrastukselta.

Ei tainnut jannep:n pointti olla siinä, että tien pitäisi aina olla siinä kunnossa, että siellä voisi huoletta vetää silmät kiinni siima kireällä.
Turha siitä vaan itseään on ruoskia jos tiellä on ohut ja liukas pinnoite, jota ei vaan näe.
 
Moottoripyöräily on riskialtis laji..... vaikka ei ehdoin tahdoin
hölmöilekään, piste.
 
Back
Ylös