• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Suomalaista liikennekulttuuria

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja M58
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tulinkin pitkästä aikaa prätkällä duuniin, ja jouduin varsin erikoiseen kohteluun.
Porvoon motarilla tsadiin päin tulin normaalia nopeutta, eli pikkusen kovempaa kuin muu liikenne, saavuttaen vas. kaistaa kulkeneen kotilon, jokin Toyotan rimpula, oikea kaista oli sillä kohtaa tyhjä.
Eli normaali käytäntö tuossa kohtaa, kun heti ei ymmärretä oikea oppisesti siirtyä oik. kaistalle vapauttaen vas. kaistan ohittajille.
Pari kertaa pitkien väläytystä, kohteliaasti merkiksi siirtyä hitaammalle sivuun.

Sainkin sitten tuulilasinpesunestettä visiiriin, ikävä kuittaus kotilokuskilta, jonka kuittasin välittömästi vääräoppisesti ohittaen motarilla oikealta, ao. kotilon eteen ja sitten tultiinkin hanhenmarssia n. 100 kmh liittymään, jolta erkanin. Olikin kohtuullinen autojono takanani ja taisi siinä torvetkin soida.

Huonoa käytöstä minulta - myönnän, mutta ikävää oli saada pesunesteet visiiriin, kun vain kohteliaasti pyysin siirtymään sivuun.

Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
 
Vasemmalla kaistalla ajamisesta on tullut suomessa tapa.En vain ymmärrä mistä tämä ajotapa on pinttynyt monelle autoilijalle.Autokoulut tai poliisi ei taida olla reagoinut asiaan mitenkään ihmettelen.
 
Jjooo.. Tampereella yks polkupyöräilijä oi kohtalaisen oma-alotteinen, kun ajeli suojatietä tien yli poliisiauton pysähtyessä siihen suojatien eteen päästämään jalankulkijaa yli :jpstyle: Rohkee mimmi oli tangossa…
 
GSX-1400 sanoi:
Vasemmalla kaistalla ajamisesta on tullut suomessa tapa.En vain ymmärrä mistä tämä ajotapa on pinttynyt monelle autoilijalle.Autokoulut tai poliisi ei taida olla reagoinut asiaan mitenkään ihmettelen.

Tämä on totta ja harmillista. Itse suhaan motareja joka ainut työpäivä muutaman 10 kilsaa suuntaansa, ja aina se on näin, vas. kaistaa ajetaan pitkiä matkoja, vaikka oik. olisi tyhjä.
 
se iskulause "suomalaiset on maailman nopein kansa" on mennyt selkäytimeen niillekkin jotka eivät ole omaksuneet tarvittavaa perusosaamista liikenteessä. yhä enemmän näkee niitä alinopeudella kruisaavia "liikenneopettajia" vasemmalla kaistalla. kamalinta oli kuitenkin eilinen näky kun 65 (80alue) ajavaa Vectraa ohitti kaksi rekkaa Hanko-Mäntsälä tiellä...
 
shyhander sanoi:
Jjooo.. Tampereella yks polkupyöräilijä oi kohtalaisen oma-alotteinen, kun ajeli suojatietä tien yli poliisiauton pysähtyessä siihen suojatien eteen päästämään jalankulkijaa yli :jpstyle: Rohkee mimmi oli tangossa…

Jos tämä suojatie oli ns. pyörätien jatke, niin näinhän se menee. Fillaristi voi ajella yli jota muut väistävät.

Tästähän riittää vääntöä varmaan hamaan maailman tappiin.
 
xs2jammu sanoi:
En ole kohtelias vaan menen samantien oikealta ohi jos siinä joku roikkuu vasemmalla kaistalla.

Suomessa tämä vielä pelittää, mutta Keski-Euroopan motareilla, bahnoilla ja stradoilla ei näin saa missään tapauksessa tehdä, vaan on pysyttävä aina takana kunnes vas. voi ohittaa.
 
Motoristi1958 sanoi:
Sainkin sitten tuulilasinpesunestettä visiiriin, ikävä kuittaus kotilokuskilta, jonka kuittasin välittömästi vääräoppisesti ohittaen motarilla oikealta, ao. kotilon eteen ja sitten tultiinkin hanhenmarssia n. 100 kmh liittymään, jolta erkanin. Olikin kohtuullinen autojono takanani ja taisi siinä torvetkin soida.

Eli sinä provosoiduit opettamaan yhtä puupäistä autonkuljettajaa, ja samalla kymmenen muuta kiroaa sitä puupäistä motoristia, joka vetää jonoa?
 
Nomad sanoi:
Eli sinä provosoiduit opettamaan yhtä puupäistä autonkuljettajaa, ja samalla kymmenen muuta kiroaa sitä puupäistä motoristia, joka vetää jonoa?

Aloituksessani jo myönsin huonon käytökseni tuossa kohtaa - ei sitä enempää tarvitse alkaa repostelemaan.:WAZAAP:

Kun paljon liikkuu noilla teillä ja vapaa - aikaakin tien päällä paljon vietän, niin ihan kaikissa paikoissa ei jaksa olla fiksu ja filmaattinen, kun epäasiallisen käytöksen kohteeksi joutuu.
 
Motoristi1958 sanoi:
Jos tämä suojatie oli ns. pyörätien jatke, niin näinhän se menee. Fillaristi voi ajella yli jota muut väistävät.

Tästähän riittää vääntöä varmaan hamaan maailman tappiin.

Annan itse aina jalankulkijoille ja pyöräilijöille suojatiellä tietä (koska pidän aina ympäri vuoden kaksi pyörää alla, mutta talvisin "moottorityyppi" vaihtuu), olipa itsellä väistämisvelvollisuutta tai ei. En oikein ymmärrä mikä siinä on niin mahdottoman vaikea pysähtymisessä, onko jarrut rikki, kytkintä ei osata käyttää, vaihde ei mene silmään, moottorijarrutus tutematon, kulkuneuvo ei kiihdy uudelleen noihin huimiin taajaminopeuksiin?

Viimeksi eilen todistin seuraavanlaista: Korotettu suojatie (mallia panssarieste, koska aiemmin 80km/h alue), 40km/h alue, kolme pikkupoikaa pyörien kanssa odottaa, että pääsisi suojatien ylitse. Suojatien edessä on risteys, josta itse itse käännyn oikealle (ja ko. suojatien ylitse). Autoa kyllä ajaa risteyksen ja suojatien läpi (on uutta ja vanhaa, kotteroa ja asuntoautoa), mutta kukaan ei anna tietä. Käsittämätöntä, sopivassa välissä kurvaus suojatien eteen, pysähtyminen, viittelöinti pojille että menkää, ja matka jatkuu. Toimitus kestää 5~10s, onko tosiaan näin kiire ettei tähän ole aikaa?


Tuota vasemalla kaistalla köröttelyä (koska näistähän yleensä aina oikealta pääsee sujahtamaan ohitse) enemmän häiritsee se, että rampilla ajetaan 60~80km/h ja noista vauhdeista sitten "yritetään" liikenteen sekaan. Käsittämätöntä. Ajokortti välittömästi pois tuollaisilta jeesustelijoilta ja auto paaliin jos ei kiihdy tuon vertaa.
 
d0ggie sanoi:
Annan itse aina jalankulkijoille ja pyöräilijöille suojatiellä tietä (koska pidän aina ympäri vuoden kaksi pyörää alla, mutta talvisin "moottorityyppi" vaihtuu), olipa itsellä väistämisvelvollisuutta tai ei..

Todella vaarallista hommaa tuo pyöräilijöille tien antaminen, jonkun aikaa kun sitä tehdään niin alkaa olemaan epäselvyyttä kummalla on väistämisvelvollisuus ja sitten kolahtaa pahasti. Ihan sama kuin kolmion takaa tulevaa väistäisi, ja vielä ihmettelee että miksei muut.

Liikennesäännöt on ihan sitä varten olemassa että homma on jossain määrin ennalta arvattavaa ja tiedetään kuka odottaa ja kuka menee ensin. Kun homma on edes jossain määrin järjestyksessä, niin turha lähteä tietoisesti sotkemaan.
 
Lapsi liikenteessä on elävä varoitus liikennemerkki, vielä kehittymättömästä tilanteiden suhteellistamisesta jne, jolloin voi paukahtaa eteen, vaikka näkisikin ajoneuvon. Esim nopeuksien arvioiminen on täysin kehittymätöntä.

Toivottavasti nuo pikkupojat eivät aikuisiksi vartuttuaan sitten ajele opittujen mallien mukaan, ja jätä väistämättä suojatiellä. Meidänhän pitäisi mallia antaa - vaan on se vaikeaa tuo asenteiden muuttaminen - tosi vaikeaa.

Mutta nyt paremmille fiiliksille, niin sujuu iltapäivän rata-ajoharjoitussessio Apparalla mukavasti. Ei kun ajelemaan.:orgmp:
 
Motoristi1958 sanoi:
kuittasin välittömästi vääräoppisesti ohittaen motarilla oikealta, ao. kotilon eteen ja sitten tultiinkin hanhenmarssia n. 100 kmh liittymään, jolta erkanin. Olikin kohtuullinen autojono takanani ja taisi siinä torvetkin soida.

Onko muilla kokemuksia vastaavasta?

Onhan tuollaisia hulluja valitettavasti joskus nähty. Luultavimmin juovuksissa tai sitten vetäneet jotain muita aineita ja tuskin on ajokorttiakaan.
 
d0ggie sanoi:
Tuota vasemalla kaistalla köröttelyä (koska näistähän yleensä aina oikealta pääsee sujahtamaan ohitse) enemmän häiritsee se, että rampilla ajetaan 60~80km/h ja noista vauhdeista sitten "yritetään" liikenteen sekaan. Käsittämätöntä. Ajokortti välittömästi pois tuollaisilta jeesustelijoilta ja auto paaliin jos ei kiihdy tuon vertaa.
Tuo on kahta pahempaa vielä kun vedetään tuolleen hitaasti puhelin korvalla - eikä pää käänny kun ei voi pistää sitä puhelinta alas siksi aikaa et pääsee liikenne virtaan. Tät näkee liki joka kerta kun rampissa menee, jos on yhtän enemmän liiikennettä
- Kuinka vaikeeta olis sanoa "oota hetki" ja laskee puhelin alas siksi aikaa et on motarilla - tai hommata se BT- korvanappi jos autossa on niin kova tarve puhua puhelimen, niitä saa visiin kympistä ylöspäin.

BT -nappi jossain esim keskikonsolissa silleen että siihen pääsee hyvin käsiksi ajon aikana. Kun autoon hypää niin vaan painaa sen päälle ja se yhdistyy automaattisesti - varsin vaivatonta. nimim kokemusta.
 
d0ggie sanoi:
Annan itse aina jalankulkijoille ja pyöräilijöille suojatiellä tietä (koska pidän aina ympäri vuoden kaksi pyörää alla, mutta talvisin "moottorityyppi" vaihtuu), olipa itsellä väistämisvelvollisuutta tai ei. En oikein ymmärrä mikä siinä on niin mahdottoman vaikea pysähtymisessä, onko jarrut rikki, kytkintä ei osata käyttää, vaihde ei mene silmään, moottorijarrutus tutematon, kulkuneuvo ei kiihdy uudelleen noihin huimiin taajaminopeuksiin?

Se on tietty kohteliasta, mutta jos pyöräilijä ei tunne liikennesääntöjä (varsinkin lapsien kohdalla) tuo saattaa "opettaa" luulemaan että liikennesääntöjen mukaan polkupyöräilijää väistetään suojatiellä tai pyörätiellä. Tuollainen saattaa johtaa vakavaan onnettomuuteen jos vaikka lapsi/nuori/muuten tietämätön puskee pyörätien jatkolle auton eteen.

Itse en usko että otsaa silittämällä maailma parantuu, vaan sillä, että esimerkiksi liikenteessä käyttäydytään johdonmukaisesti yhteisin säännöin niin, ettei tarvitse arvailla aikomuksia. Aina tietysti ajoneuvoa kuljettavan pitää olla hereillä suojateillä ja pyörätien jatkojä lähestyttäessä, mutta minusta autoilija/moottoripyöräilijä ei saa alkaa "opettamaan" heikompaa osapuolta vaarallisille tavoille.
 
Me motoristit sorrumme yleistämiseen ihan yhtä helposti kuin muutkin!
Veikkaisin että kaksikin samantapaista tapahtumaa lyhyen ajan sisällä saa meidät yleistämään (arvaus?)
Sitten sanotaan että "kaikki autoilijat törttöilevät...", "kaikki naiskuskit tekevät sitä ja tätä...", "kaikki bemarikuskit on idiootteja..." jne jne. Saman aikaisesti autuaasti unohdamme ne tapaukset lyhyen ajan sisällä kun kohtasimme liikenteessä samanlaisia autoilijoita/ naiskuskeja/ bemarikuskeja jotka ajelivat fiksusti muun liikenteen mukana. Ne kaikki sadat/ tuhannet autot ja kuskit joita kohtaamme liikenteessä joka päivä ja jotka ajoivat ihan fiksusti -Ne jää meiltä huomaamatta! Vaikka voisimme aivan hyvin tämän perusteella yleistää: "Suomessa kaikki kuljettavat ajavat helkutin hyvin!"
Jokaisella meistä on se raja jossain... Siis se raja kun kohtaamme liikenteessä törttöilyä muutaman saman tapaisen keissin lyhyen ajan sisällä... Joko ajattelemme automaattisesti "Ompas täällä taas paljon silmälasipäisiä vanhoja rouvia jotka eivät osaa ajaa!!!" Tai joillakin menee jopa hermo ja sitten ruvetaan itse törttöilemään! (Soittamaan torvea, ohittelemaan väärältä puolelta tai tekemään jotain muuta liikennesääntöjen vastaista)
Itse 9 vuotta ammattilaisena liikenteessä ajelleena voin sanoa että Suomalainen liikennekulttuuri on helkutin hyvää! Liikenne sujuu hyvin ja vaaratilanteet ovat niin harvinaisia että voi hyvinkin olla että joku ei ikinä törmää sellaiseen vaikka ajelisi joka päivä.
Vain omalla ajotavallaan voi vaikuttaa siihen mitä liikenteessä tapahtuu lähituntumassa. Muiden ajokäytökseen et voi vaikuttaa tai vaikka yrittäisitkin vaikuttaa siihen miten muut ajavat ei tulos välttämättä ole sellainen kuin halusit sen olevan.
Ammattiautoiljat ovat varmaan kaikki joskus kuulleet 10s/ 3s/ 0-1s säännöstä? EN nyt nopeasti etsimällä löytänyt oikeaa linkkiä interwebistä, mutta tässä asiasta puhutaan jotain.
Moottoripyöräilijälle tuo 10 sekunnin ajattelutapa tuntuu lähes mahdottomalta...
 
Hyvä tuo 10 s esittelypätkä ja sanoisin, että valtaosa motoristeista, ehkä tietämättäänkin, noudattaa tuon mukaista ajotapaa.
Muuanna olen kiitellyt valtaosaa autoilijoista, esim. toissa sunnuntainen palaaminen Imatralta Muistojen ajoista.
Mutta, inhimillisä olentoja kun ollaan - joskus se oljenkorsi katkaisee kamelinkin selän.
Edit, lisäys. Kun se selkä katkeaa, silloinhan toki pitäisi olla erityisen viileä - kuin viilipytty ikään. ettei kolahda.
 
Lahdentie myös työmatkapätkää.

Nuo vasemmankaistan valloittajat kans ottaa päähän, mut talvea ja räntäkelejä odotellessa
(siis autonajoaikaan siirtymistä odotellessa) ottaa päähän myös eräs toinen ikävä ajotapa.
Siis ketuttaa se jo näilläkin keleillä.

Eli ajat itse oikeaa kaistaa. Edessä tyhjää, takana tyhjää (aamulla ennen varsinaista ryysisaikaa) ja peilistä näkyy jo kaukaa kun joku tulee lujempaa. Kuski vaihtaa kaistaa ja ohittaa ja PERKELE tempasee metrin päästä takasin oikealle kaistalle siihen nenän eteen.

En jaksa ymmärtää mikä kiire siihen ohitettavan nenän eteen on, kun tilaa olisi mennä reilusti ohi ennenkuin palaa siihen oikealle kaistalle.

Tämän toimintamallin idioottimaisuus tosiaan korostuu talvella loskakelien aikaan.

KERPELE.
 
Jos oikealle kaistalle on tilaa väistää, siellä on tilaa myös ohittaa. Ei siihen mitään pitkiä valoja tai lasinpesunesteitä tarvita.
 
Back
Ylös