Tuli mieleen lukiessa tuota SK:n uutista Merikarvialla kuolleesta motoristista, että monesti olen miettinyt sellaista asiaa kuin:
Usein tulee lähdettyä ajalemaan ihan ex tempore kun vaikkapa avopuoliso on töissä tms. Aurinko paistaa ja reittiä ei välttämättä tiedä itsekään ennen kuin on tien päällä. Ainakin täällä Satakunnassa on paljon todella hienoja mutkapätkiä keskellä ei mitään. Juuri Ahlainen - Merikarvia tai Noormarkku - Kullaa - Lavia suunnalla. Samoin Pori - Ulvila - Nakkila - Harjavalta - Kokemäki suunnalla. Siis sellaisia pätkiä, että sopivassa kohdassa kun päräyttää metsähallituksen puolelle ehtii kasvaa horsmaa pakoputkesta ennen kuin kukaan löytää. Ellei itse pysty soittamaan apua (puhelin on kyllä mukana aina), niin aika kusessa saattaa olla.
Niin. Mietiskelin vain, en tiedä onko tällä mitään sen korkeampaa tarkoitusta.