Halvalla ei saa hyvää, mutta suurikaan hinta ei takaa laatua. Tämän on henkilö joutunut lyhyen ikänsä aikana oppimaan. Rengas on kuitenkin henkivakuutus.
Renkaissa olen pysynyt siinä ainoassa joka ei ole aiheuttanut pettymystä: "metsälerssissä". Se on ainakin varma valinta. Yhden kerran piikkiaikana minulle laitettiin eteen kiinalainen Golden Boy -merkkinen rengas. En tiedä miksi, mutta niin siinä vain pääsi käymään. Hirveä paska. Meni vähän väliä etujarru lukkoon tuon kanssa ja aiheutti siten lieviä tilanteita. Onneksi oli tuolloin reaktionopeus kunnossa, ja pysyin kuitenkin joka kerta pystyssä. Oli kuitenkin viimeinen kerta se.
Shinko voi toki olla ihan hyvä kumi. Nyt kannattaa kuitenkin huomioida se, että tekemisen kulttuuri etelä-Koreassa on hieman toinen, kuin Kiinan "kansantasavallassa". Koreassa kulttuuri on nimittäin huomattavan lähellä japanialaista, eli alle 108-prosenttisesti täydellinen suoritus on seppukun paikka. On töissä ollut joku etelä-Korealainen harjoittelija, ja on yksi nytkin... Ihan käypäistä porukkaa ovat. En silti lähde ihan heti kokeilemaan tuota itse, vaan vetelen noilla sakemannikumeksilla kun kerran ovat tavanneet toimia. Eivätkä nekään nyt sen kalliimpia ole...