Ihan hyvä pointti!Lähinnä ajan tässä takaa, että suurin osa tielläliikkujista, ainakin joskus, rikkoo lakia täysin tarkoituksella. Ylinopeus lienee näistä yleisimpiä rikkeitä. Keuliminen on normaalia moottoripyörän hallintaa, vaikka laitonta tieliikenteessä olisikin.Yhtä lailla ovat tarkoituksella ongelmien kerjuuta - olet aivan oikeassa. Väärä tilannenopeus ja väsyneenä ajaminen kuitenkin ovat kuitenkin huomattavasti alttiimpia spekulaatioille eivätkä ole yhtä selviä (monesti).Miten keuliminen on tarkoituksella ongelmien keräämistä, mutta väärä tilannenopeus/väsyneenä ajaminen jne. sitten ei ?
Keuliminen on yksiselitteisesti kielletty ja vahingossa siihen et oikeastaan voi syyllistyä (oikeasti) toisin kuin noihin aiempiin. Varsinkaan pitkään jatkuneeseen, kaksi pyörää rinnan typpiseen keulimiseen...
Ymmärtäisin toki johdonmukaisen: "Jos rikot mitään lakia joutuessasi onnettomuuteen, niin en sääli sinua." -ajatuksen.
Usein näissä keskusteluissa jokin omaan tyyliin sopimaton asia koetaan hyvin paheksuttavaksi ja toinen vastaava asia onkin hyväksyttävää, kun itsekin asianomainen sitä harrastaa..
Jos osa samankaltaisista rikkeistä on "hyväksyttyjä" ja toiset taas ei - on itse asia vääristynyt henkilökohtaisista mieltymyksistä johtuen.
Vängätään nyt kuitenkin vähän. Syytetään minua nyt sitten kotiinpäin vedosta tai kukkahattuilusta (eiköhän tuo leima ole tullut jo ajat sitten) niin siitä huolimatta en nyt ihan heti olisi rinnastamassa esim. lievää ylinopeutta ja keulimista.
Jokainen pääkaupunkiseudulla asuva tietää, että kehäteillä on joissain tilanteissa oikeastaan pakko ajaa hieman ylinopeutta ihan oman turvallisuuden säilyttämiseksi. Keuliminen on selkeästi ajotapa, johon moottoripyöriä ei ole suunniteltu ja selvästi vaatii taitoa enemmän kuin ajo kahdella fillarilla.
Mutta kuten sanottua, jos joku nyt syyttää himaan vedättämisestä tuon mielipiteen vuoksi, niin anti mennä vaan - uskossani olen vahva