Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
lamasquerade sanoi:Lisäksi näissä ei oo oikein mitään linjaa, vasta kk sitten yks kaveri (tulkoon itse kertomaan nikkinsä jos haluaa) veti 126@80, ja sai siitä hieman (vähemmän kuin sinä) päiväsakkoja mutta kortin perään ei kyselty.

Samurei sanoi:Tässä kun on ei nyt ole päässyt ajelemaan niin ajatukset väistämättä pyörivät asioiden oikeellisuuksissa ja vääryyksissä.
09.07.2013 kerrytetty 28x44€ päiväsakon edestä. Lapussa seisoo 105@60 mitattu tutkalla vastaantulevien kaistalta 112@60.
Vastustin tätä mutta mitään ei ole kuulunut.
Suoralla Vihdintiellä risteysalueen jälkeen - ei mainittavasti muuta liikennettä - ainakaan edessä - ja takana olevatkin jäivät taakse. Paikka tämä: http://goo.gl/maps/6UUU9 Ja suuntana pohjoinen.
Lapussa lukee lisäksi että 60-rajoitus & risteysalueella + törkeä piittaamattomuus.
Vaikkakin tuossa kohdassa oli/on 70-rajoitus ja vasta n. 100m risteyksen jälkeen alkaa 60-alue.
Mielestäni olisi siis joko risteysalueella 70-rajoituksen ylitys tai 60-alueella sen ylitys - ei molempia.
Mitä sitten törkeä piittamattomuus on niin sitä en tiedä - pyähdyin turvallisesti heti kun punaisen valon näin...
...ja olin jo sitä ennen himmaillut ja antanut tietä hälytysajossa olevalle ajoneuvolle - joka "yllättäen" olikin minua jahtaamassa.
Olisiko sitten vaan pitänyt olla tyytyväinen tuohon 7km/h tarkistukseen jolloin ao. rikosilmoitus ja -tutkinta jäi väliin.
Mitäpä mieltä - tästä ja ylipäätään sakotuksesta.
"Jos kuudenkympin alueella ajaa lujempaa kuin 108 km/t, seurauksena on rikosilmoitus ja -tutkinta."
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/119...kkorajat+ja+mita+ylinopeudesta+napsahtaa.html
W-P sanoi:Pääsääntöisesti näin ei ole..kyllä tulee![]()
.
ja jatkototeamus
...... tässähän on satasen alue....
,
ja
.Samurei sanoi:Mitäpä mieltä - tästä ja ylipäätään sakotuksesta.
Ossinmopo sanoi:Tavallaan jännää että on niin kahdenlaista porukkaa. Osa uhittelee ja on sitä mieltä että poliisi tekee väärin. Osa on lainkuuliaisia.

Samurei sanoi:Nopeastipa kuivui kokoon...
Noh, tulihan sitä kommenttia laidasta laitaan.
Vielä jäi askarruttamaan tuo risteysalueen määritelmä - ollenkin etteivät ystävämme autossaan voineet tietää tapahtumia 5sek ennen tutkaamista.
Mutta kuitenkin silti - eikai voida olettaa että olen ajanut koko matkan samaa nopeutta kuin mittauspisteessä??
Kun yksi pointti oli se että jos ajoin risteysalueella niin siinä rajoitus on 70. Jos taas ajoin 60-alueella niin silloin en enää ollut risteysalueella.
-miq sanoi:Ja oikeastaan kun ajattelee tarkemmin niin vielä on se kolmaskin porukka. Ne, jotka jeesustelee olevansa niin erinomaisia jotta eivät ole saaneet sakkojakaan edes ainakaan 30 vuoteen vaikka ovat ajaneet miljoonia kilometrejä. Ovat niin erinomaisen hyviä ja loistavia kuskeja että eivät ole tientukkoja, aja kolhuja tai muutenkaan missään tilanteessa aiheuta ollenkaan harmia muille tielläliikkujille. Vaikka antavat tietä mummoille ja rammoille joka olosuhteissa ja kuitenkin ovat niin hyviä että ovat ripeitä ja taitavia joka olosuhteissa..![]()
![]()
Joskus sattuu, taitaville ja lainkuuliaisillekin..jopa sakkojen muodossa.

JGo sanoi:Ihmettelen hieman aloittajan kertomia yksityiskohtia. Hän on kertomansa mukaan kiihdyttänyt 0-112km/h. Lukema on mitattu 100 metrin päässä lähtopisteestä. Kuinka nopea kiihdytys siis on ollut? En osaa itse suoralta kädeltä laskea, mutta tuntuu, että mennään jo melkoisen pienille sekuntiluvuille. Kuski on hankkinut kortin vasta viime syksynä ja alla on mitä ilmeisimmin vanhahko pyörä? Jos tuo kiihdyttämiseen käytetty aika tuntuu näillä spekseillä mahdottomalta, niin siihen voi vedota jos yrittää perustella mittauksen tapahtuneet 70 km/h rajoitusalueella. Enpä kyllä tiedä vaikuttaako tuo yhtään mihinkään, kun ylitys on silti aika kova.
pupu sanoi:Jos sakkoa vain vastustaa, kun sitä kirjoitetaan, niin ei tapahdu mitään muuta ku et poliisi kirjaa vastustamisen sakkoon!
Jos haluaa et asialle tapahtuu jotain, niin pitää itse toimia ja suht pikaseen.![]()
Samurei sanoi:Jep - sen verran v*itutti seisoskelu etten paikan päällä mukissut yhtään enempiä vaan vastustuksen laitoin annetun ajan sisällä kirjallisesti - huolimatta uhkauksista että jos tätä vastustat niin sitten joudut esitutkintaan ja käräjille.
Ajokiellon pituudesta jätin myös mielipiteeni ja siihen tuli kyllä vastaus nopeasti = ei muutosta.
Mainitsin ajokiellon vastineessa tosin etten tarvitse korttia mihinkään - yleisesti vain ilmaisin mielipiteeni hallintolain mukaisesti:
"Hallintolain mukaisesti ennen ajokiellon määräämistä on asianosaiselle varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä..."
pupu sanoi:vihdintien-nopeusrajoitus-laskee
Ja viellä lisäisin, ku joku kukkahattu täällä höpötti jostain taajamaasta... niin Vihdintie ei ole Taajamaata, muuta kun ihan alku päästä ennen Haagan liikenneympyrää sekä lyhyt pätkä tämän jälkeen!
Ossinmopo sanoi:Tavallaan jännää että on niin kahdenlaista porukkaa. Osa uhittelee ja on sitä mieltä että poliisi tekee väärin. Osa on lainkuuliaisia.
-miq sanoi:Ja oikeastaan kun ajattelee tarkemmin niin vielä on se kolmaskin porukka. Ne, jotka jeesustelee olevansa niin erinomaisia jotta eivät ole saaneet sakkojakaan edes ainakaan 30 vuoteen vaikka ovat ajaneet miljoonia kilometrejä. Ovat niin erinomaisen hyviä ja loistavia kuskeja että eivät ole tientukkoja, aja kolhuja tai muutenkaan missään tilanteessa aiheuta ollenkaan harmia muille tielläliikkujille. Vaikka antavat tietä mummoille ja rammoille joka olosuhteissa ja kuitenkin ovat niin hyviä että ovat ripeitä ja taitavia joka olosuhteissa..![]()
![]()
![]()
valuvika sanoi:Ja sitten on se kaikkein suurin neljäs porukka, naureskelee meille lähipubissa 365 päivää ja lypsää sossusta rahaa. Pakkohan sen poliisin on kerätä meiltä kolehtia ettei pääse säälikasojen elintaso laskemaan![]()
