Itse asiassa firma saa maksaa työntekijöilleen määrätyt sakot ja vähentää ne verotuksessa.Eivät ole. Firma ei saa vähentää sakkoja verotuksessa. Jos verotarkastuksessa havaitaan, että firma on maksanut sakot työntekijän puolesta, ne lisätään jälkiverotuksin työntekijän tuloon, ja se vasta tulee kalliiksi veronkorotuksineen ja viivästyskorkoineen.Onkohan firman autoilevien sakkokulut työpuhelimen ja bensojen tapaan verotettava etuisuus?
Ei mutta oikeasti! Tähän asti tapana on ollut, että syyllistä rangaistaan, ei välineen omistajaa. Kuulostaa siltä, että kalliiden järjestelmien kelvottomuutta peittelemään tarvitaan mielipuolinen lainsäädäntö, jossa syytön kantaa vastuun.
Minun käsittääkseni meillä on vielä Suomessa voimassa se periaate, että rikoksesta epäilty ei ole velvollinen avustamaan poliisia tekonsa selvittämisessä ja että tuosta selvittämisen laiminlyömisestä ei voi myöskään rangaista. Eli kyllä se todistustaakka on poliisilla sekä syyttäjällä, ja rikoksesta epäilty saa lasketella palturia niin paljon kuin ikinä kehtaa esitutkinnassa.![]()
Firma ei voi vähentää itselleen määrättyjä sakkoja verotuksessa.
Jos firma maksaa työntekijän sakot, on se työntekijälle veronalaista tuloa, josta pitää maksaa palkan sivukulut ja suorittaa ennakonpidätys.
Tässä kyseessä on ymmärtääkseni rikemaksu, joten en ole varma voidaanko sitä rinnastaa sakkoihin.