• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Sakoista

Tämä sääntö:
3 sakkoa/ vuosi ja kortti pois tai 4 sakkoa kahdessa vuodessa. Lasketaanko rikesakot myös tuohon sääntöön vai puhutaanko vain päiväsakoista kun olen asiasta kuullut kahta eri väitettä. Kumpi mahtaa olla oikea kanta?
 
Näin ainakin minulle sanoivat että vaikuttaa kun maijassa eilen kävin istuskelemassa
biggrin.gif
 
Tämä sääntö:
3 sakkoa/ vuosi ja kortti pois tai 4 sakkoa kahdessa vuodessa. Lasketaanko rikesakot myös tuohon sääntöön vai puhutaanko vain päiväsakoista kun olen asiasta kuullut kahta eri väitettä. Kumpi mahtaa olla oikea kanta?
Rikesakot vaikuttaa myös kortinlähtöön, mutta tuomion tullessa päiväsakkojen määrällä on erittäin suuri merkitys, koska edelleen viranomaisilla on jonkinlainen pelivara (vaikka kovasti on väitetty ettei ole), mutta jos vaikka siinä 4 sakon ryppäässä jonka on saanut viimeisen kahden vuoden aikana on yksikin 16 päiväsakkoa, puhumattakaan 20 päiväsakosta, niin kannattaa mennä "neuvotteluun" ihan vaan julkisilla.
 
kyllä vaikuttaa rikesakot myös. itse ajoin viimetalvena kelkalla pätkän pyörätietä kun olin menossa tankille ja siitä sain päiväsakkoja.. pohjalla oli jo ennestään kahdet rikesakot. kortti lähti kuivumaan, eikä vituttanu yhtään
veryangry.gif
 
Rikesakot vaikuttaa myös kortinlähtöön, mutta tuomion tullessa päiväsakkojen määrällä on erittäin suuri merkitys, koska edelleen viranomaisilla on jonkinlainen pelivara (vaikka kovasti on väitetty ettei ole)...
No ei niillä laillista pelivaraa ole.
mad.gif


Edellinen eduskunta sääti ehdottomaksi tuon kuukauden minimiajokiellon (kolmesta rikkeestä vuoden aikana tai neljä rikettä kahdessa vuodessa), täysin siitä riippumatta, tarvitsisiko ajokorttia esim. perheen elättämiseen tai asuntolainojen maksuun.

Tästähän hyvä esimerkki on:
- yksi rikesakko kännykkään puhumisesta
- yksi rikesakko 48 km/h neljänkympin alueella
- rekkarikilven kulma on 20 astetta sallitun 15 sijasta (vuokraprätkällä)
- - - - - > Lain mukainen minimirangaistus kuukauden hyllytys


Miksi sitten väitetään, että poliiseilla on harkintamahdollisuus tai pelivara?

Koska kun joku samettikyynelsilmä siellä laitoksella puhuu herkkiä, niin joskus skoude muuttaa rikkeistä
viimeisimmän vain huomautukseksi.

Eduskunnan säätämän lain vastaista tuo menettely on, mutta vain todistaa sitä, että jopa osa jepareista pitää nykylakia kohtuuttomana.
 
Varsinaiselle ajokortilliselle kolme sakkoa tai rikesakkoa vuodessa, tai neljä sakkoa tai rikesakkoa kahdessa vuodessa.
Lyhytaikaselle korttilaiselle, kaksi sakkoa tai rikesakkoa vuodessa, tai kolme kahdessa vuodessa.

Rikesakoista ylinopeussakot vaikuttavat ajo-oikeuteen, tai jos on katsastamaton, tai katsastuksessa havaitut virheet ei ole korjattu, tai jos kuljettava ajoneuvo on varusteiltaan, kunnoltaan tai rakenteeltaan säännösten vastainen, ja viat on laadultaan sellaiset että ei ole syytä antaa rangaistusvaatimusta.
 
Puhelinsakot tai turvavyösakot eivät vaikuta.
Höpö höpö.

Edellinen eduskunta oli vähän eri mieltä...
ghostface.gif


Edit: tuli siis 2006 maaliskuussa tuo kansanedustajien uudistus voimaan.
Selvä, sitten kun on näyttää mustaa valkoisella, niin uskon.

Puhelimen käytöstä ja turvavyöstä tulee rikesakko, ja ainakin voimassa olevien lakipykälien mukaan nämä rikesakot eivät vaikuta ajo-oikeutee, jos luet alla olevaa postausta, ja varsinkin se korostettu teksti.
 
Tieliikennelaista lainattua:

75 § (3.8.1990/676)
Perusteet ajokieltoon määräämiselle
Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja on määrättävä ajokieltoon, jos hänen todetaan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen. (30.4.1999/546)

Ajo-oikeuden haltija on, jollei 78 §:n 5 momentista taikka 80 §:stä muuta johdu, määrättävä ajokieltoon:

1) jos hän ei enää täytä 70 §:n 1 momentissa säädettyjä ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksiä;

2) jos hän ei poliisin asettamassa määräajassa ole toimittanut vaadittua lääkärintodistusta tai optikon antamaa todistusta taikka suorittanut hyväksytysti uutta kuljettajantutkintoa, ajokoetta tai ajonäytettä;

3) jos hän on moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan syyllistynyt rikoslain 23 luvun 1 §:n nojalla rangaistavaan tekoon, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan;

4) jos hän on syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta;

5) jos hän on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmasti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan tämän lain tai rikoslain 23 luvun 1 tai 11 §:n nojalla rangaistavaan tekoon taikka ajoneuvolain (1090/2002) 96 §:n 2 momentissa tarkoitettuun ajoneuvorikkomukseen, lukuun ottamatta muita rikesakolla rangaistavia tekoja kuin ylinopeusrikkomuksia, taikka liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetun lain (546/1998) 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettuun paljastinlaiterikkomukseen; tai

6) jos hänet on ulkomailla tuomittu liikennejuopumuksesta moottorikäyttöisellä ajoneuvolla tai hän on siellä syyllistynyt tällaiseen tekoon.

(14.12.2004/1103)
Ajo-oikeuden haltija, joka 72 §:n 2 momentissa tarkoitetun kaksi vuotta voimassa olevan ajo-oikeuden aikana syyllistyy kolmasti kahden vuoden tai kahdesti vuoden kuluessa tämän pykälän 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettuun tekoon, on kuitenkin mainitussa kohdassa säädetystä poiketen määrättävä ajokieltoon. Sama koskee moottoripyörän ajo-oikeuden haltijaa, jolla ei ole auton ajo-oikeutta, kahden vuoden ajan moottoripyörän ajo-oikeuden saamisesta. (28.4.1995/754)

Asetuksella säädetään ajokieltoon määräämistä koskevan muistutuksen lähettämisestä 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettuihin tekoihin syyllistyneille. (28.4.1995/754)
 
Kyl mullakin kawa vastaa iloisesti kaasuun vaikka customi onkin ... niin myötä- kuin vastapäivään ja on wielä ihan portaaton säätö... Siin o mittari ihan silmien edessä, kattokaas ens kerralla kun hyppäätte kyytiin
omg.gif
 
Rikesakot vaikuttaa myös kortinlähtöön, mutta tuomion tullessa päiväsakkojen määrällä on erittäin suuri merkitys, koska edelleen viranomaisilla on jonkinlainen pelivara (vaikka kovasti on väitetty ettei ole)...
No ei niillä laillista pelivaraa ole.
mad.gif


Edellinen eduskunta sääti ehdottomaksi tuon kuukauden minimiajokiellon (kolmesta rikkeestä vuoden aikana tai neljä rikettä kahdessa vuodessa), täysin siitä riippumatta, tarvitsisiko ajokorttia esim. perheen elättämiseen tai asuntolainojen maksuun.

Tästähän hyvä esimerkki on:
- yksi rikesakko kännykkään puhumisesta
- yksi rikesakko 48 km/h neljänkympin alueella
- rekkarikilven kulma on 20 astetta sallitun 15 sijasta (vuokraprätkällä)
- - - - - > Lain mukainen minimirangaistus kuukauden hyllytys


Miksi sitten väitetään, että poliiseilla on harkintamahdollisuus tai pelivara?

Koska kun joku samettikyynelsilmä siellä laitoksella puhuu herkkiä, niin joskus skoude muuttaa rikkeistä
viimeisimmän vain huomautukseksi.

Eduskunnan säätämän lain vastaista tuo menettely on, mutta vain todistaa sitä, että jopa osa jepareista pitää nykylakia kohtuuttomana.
Juu totta on. Linja on kuitenkin aika vaihteleva. Huomautuksia on saatu ja siten, että seuraavan vuoden aikana ei saa tulla yhtään sakkoa muuten joutunee olemaan 3 kk kävelymiehenä jne. Eli siis joustoa EI saa olla, mutta kuitenkin sitä löytyy
biggrin.gif
Riippuen tietysti rikosten suuruudesta ja rikollisen historiasta..
 
Ja vaikuttaako autokortin kakkosvaihe tuohon jotenkin?
lyhytaikasella lapulla kaksi vuoteen

edit:jos sitä nyt edes hait
No jos ei ole autokorttia käynyt ollenkaan, niin vaikuttaako se jotenkin? Joku sanoi, että ennenkuin on käynyt kakkosvaiheen, niin se on kaksi vuoden sisällä ja kortti pois, kakkosvaiheen jälkeen kolmannesta vasta lähtisi  
nixweiss.gif
siis lyhyt aikaisella kortilla kaksi vuoteen ja kolme kahteen vuoteen.

on myös syytä muistaa että ajo-oikeus alkaa silloin kun saat kortin fyysisesti lapaseen eli ei sen jälkeen välittömästi kun olet käynyt 2.vaiheen

on myös syytä muistaa että ajokortti luvan edellytyksenä on se että sinua ei ole rangaistu liikenne asiosta vuoden sisään.

mcgrizzly vai mikä se olikaan täydentäköön, jos jaksaa, tunnut tetävän asiosta.
 
Back
Ylös